Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Täydellisen traumatisoitunut

Vierailija

Synnyin tähän maailmaan elokuisena aamuna,näin jälkikäteen tuota tapahtumaa harmitellen. Minulla on hyvin epäselvää tietoa vauvaiästäni,kuitenkin mitä ilmeisemmin äitini masentui pian syntymäni jälkeen ja ymmärtääkseni ei juurikaan kestänyt minua.Siis ulkoisti/kohdisti oman henkisen epätasapainon sekä huonon olonsa minuun. Minua vietiin hoidettavaksi muualle,tosin niitä paikkoja ei ollut liikaa.En kuitenkaan usko tähän mennessä saaneeni minkäänlaista todellista kuvaa tilanteesta,johon synnyin.Enkä täten tiedä mitä silloin on oikeasti tapahtunut,äitini ollessa masentunut kun olin vauva. Aikaa kului ja kasvoin.Ensimmäisiä tunteita mitä muistan lapsuudestani on pahoitteleva asenne olemassaoloani kohtaan, jatkuva syyllisyys kaikesta..halustani syödä,halustani leikkiä.Tiesin jo varhain että minua kohdeltiin eritavalla muihin sisaruksiin nähden.Vuodet vierivät ja kaikenlaista ikävää sattui minun ja äitini välillä..joskus hän syytti minua asioistaan, puhui asioita mitä lapselle ei todella tulisi puhua,käyttäytyi minua kohtaan poikkeavasti muihin nähden,uhkaili..tämän pidemmälle en listassa halua mennä. Silti kaikki välillämme tapahtunut pysyi vain meidän tiedossa,lukuunottamatta muille kerrottua hehkumaa siitä kuinka "hankala lapsi olin". Aloin satuttaa itseäni,tässä vaiheessa olin vajaa/noin.kymmenen vanha. Aikaa taas kului.Kunnes sosiaaliviranomaiset saatiin puuttumaan elämään. Tosin tanttojen mukaan tulo kuvioihin loppujen lopuksi vain pahensi asioita,mikään ei muuttunut paitsi että syytin itseäni jälleen enemmän,koska olinhan syntyjään paha. Itsetuhoisuus jatkui,sekä omalta osaltani itseäni kohtaan että myös äitini osalta minua kohtaan.Näihin aikoihin aloin tajuta henkisen väkivallankäytön määrän mitä hän harjoitti,aloin nähdä kuinka laajalle hän tätä kylvi.Kuitenkaan asiaa täysin ymmärtämättä. Koska olinhan syntynyt pahaksi,sehän olin minä,toki käyttäydyinkin häijysti.Toisinaan varastin,poltin,maistoin alkoholia. Mutta nämä kuitenkin lienevät aika lieviä ilmiöitä tähän yhteiskuntaan syntyneelle murrosikäiselle teinitytölle? Aikaa taas kului,minut huostaaotettiin.Sijoitusyritys toisensa jälkeen muutin pikkupaikkakunnalta puolentunninmatkan päähän helsingistä. Laitostuin,jonka seurauksena melko peruskaava..pakkolääkityksiä,osastokierrettä,itsetuhoisuutta,lääkkeiden väärinkäyttöä, luokallejääminen,ryyppäämistä,karkumatkoja,syömishäiriötä,pahoipitelyitä(olen hakenut itseni tilainteisiin,jossa minua kohdellaan mahdollisimman väärin)hypokondriaa, .yms. tyhmyyshän tiivistyy seurassa. Jokatapauksessa äärimmäisen radikaali muutos syrjäytyneestä tytönalusta,kapinoivaksi nuoreksi tytöksi,joka jäi täydellisen yksin,täydellisen tuntemattomaan kaupunkiin,täydellisen erillaiseen elämään. Huostaanoton jälkeen vanhempani ovat käytökselläänkin kieltänyt vanhemmuutensa minua kohtaan.Voin sanoa ettei minua koskaan tultu katsomaan tai raaskittua nähdä mitään vaivaa hyvinvointini takaamiseksi.Olin se ainoa nuori,jonka takia jonkun oli pakko olla laitoksessa jouluna töissä koska minua ei haluttu mihinkään.Enkä olisi halunnutkaan mihinkään,kaikkien tyhjien lupauksien jälkeen.Eikä senkoommin pyydettykkään.Olin menettänyt yhtäkkiä koko maailmani. Osa laitoksen työntekijöistä tuntui satunnaisesti ymmärtävän minkälaisista lähtökohdista olen,vaikka en kenellekkään koko nuoruuteni aikana kuitenkaan ollut uskaltanut kertoa mitä oikeasti tapahtui. Täysiikäisyyden portailla retkahdin huolettomammin päihteisiin. Joiden parissa onkin tullut koettua melkoinen elämänkoulu ja monen monta kantapäätä tullut käännettyä. Noin reilu parikymppisenä sain pääni selväksi. Mutta elämässäni ei ole ollut eikä ole vieläkään mitään pysyvää.Ei kontaktia perheeseen,ei pysyviä ystäviä,ei mitään. Olen lukenut paljon,olen käynyt terapeuteilla,olen tehnyt energiahoitoja,olen urheillut,olen kokeillut vaikka ja mitä keinoja päästäkseni yli ja ympäri traumoistani. Pelkään ihmisiä,erityisesti naisia.En luota miehiin,en ylipäätään keneenkään. Tärisen ja hermostun ollessani tekemisissä ihmisten kanssa,inhoan julkisia paikkoja,en usko onnistuvani missään,olen jatkuvasti yksin pelkojeni kanssa,syytän kaikesta aina itseäni. Tulen hyvin toimeen lasten ja eläinten kanssa. Minulla on jatkuvasti häiritsevä tunne että minun pitäisi tietää jotain mikä on tapahtunut kauan aikaa sitten.Jatkuvasti. En pääse elämässäni eteenpäin,tuntuu kuin olisin kaikkien tapahtumien vanki. yksin ja syyllinen kaikkeen vaikka en tiedä edes miksi. Mikä avuksi?

Kommentit (1)

Vierailija

Sinulla on jotakin hyvää, tulet toimeen lasten ja eläinten kanssa. Selviäisitkö opiskelusta? Se varmaan antaisi sinulle paljon, että saisit ammatin vaikka pieneläinhoitajana. Harjoittelupaikka Korkeasaaresta aluksi? Lähde liikkeelle niistä asioista, joissa olet hyvä. Kyllä varmaan muut eläinten parissa toimivat huomaavat sen hyvän puolen sinussa ja sen myötä, että olet hyvä tyyppi muutenkin. Mennyttä et voi muuttaa. Tulevan voit. Ei ole helppoa rakastaa itseään tuollaisen taustan jälkeen. Eläimiä osaat rakastaa ja ne sinua. Se on hyvä alku.Maailma on täynnä elämiä, jotka on hoitoa ja rakkautta vailla.

Uusimmat

Suosituimmat