Seuraa 

Kommentit (2)

Suljetuissa uskonnollisissa piireissä onnellisuuden käsite poikkeaa täysin Filosofi Mattilankin melko itsestään selvistä ajatuksista.

Esimerkiksi Jehovan Todistajien lapsille opettama "onnellisuus" tulee pelottavan jehovajumalan miellyttämisestä. Pakonomainen kokouksissa käyminen, lahkon omien kirjojen la lehtien pakkolukeminen, sekä pahimpana muille, "maailmallisille" ihmisille lahkon oppien tuputtaminen Vartiotornilehden ja muun kirjallisuuden muodossa.

Lapset näyttävät onnelisilta, kun pojat kantavat puku päällä salkkua kuin isommat "veljet", ja tytöt mekoissaan ahkeroivat ovelta-ovelle työssä kuin aikuiset "sisaret".

Ikävä kyllä kultin taustalla on usko tämän yhteiskunnan tuhotumisesta jehovajumalan tuomiopäivänä, josta vain harvat pelastuvat. Lapsille opetetaan myös kuinka pahat henget saavat ihmisen valtaansa.

Tällaisten kulttien sisällä onnellisuus on vain yksi sana.

Oma naapuri, työtön /elisakotiyrittäjä/palkattu nettitrolli sami on nyt 8 vuotta järjestänyt tahallista meteliä.

Pyysin poistumaan tonttimme rajalta, johon tuli tien toiselta puolelta perheineen seisoskelemaan rajanaapurinsa kanssa jolloin aloitti porukan värväämisen kiusantekoon ja tahalliseen meteliin. Eli aina kun minä tai lapseni olemme ulkona, on oltava meteli.

 

Vahtii sen toteutumsta eli tämä pariskunta (vaimonsa kaupan kassa) ei oikeastaan poistu samaa aika kotoaan.

 

Hiljaista asuinalueella on kun itse olen harrastuksissa. värvää siis lapsillemme myös omakotialueellemme jatkuvan metelin.

Nämä pitävät itseään hyväänä tyyppinä, lapsensa harrastavat potkupalloa. Itse harrastaa pelien katsomista telkkarista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat