Sivut

Kommentit (269)

Mirette

(Jatkuu)

Vaivuin pian kotona ollessa psykoosiin, jouduin sairaalaan takaisin. Tästä ajan jaksosta en muista mitään.
Äitini kävi usein sairaalassa katsomassa minua, muistan kun hän itki vieressäni. Vaikken ns. kyennyt puhumaan hänelle, pystyin kuitenkin ajattelemaan että miten suurta tuskaa tämä on ollut hänelle. Äiti jätti pöydälleni kasan papereita jotka olivat koulustani. Kymppiluokan todistus, stipendi, ilmoitus koulupaikan saannista... Olivat siis pian jo 2vuotta vanhoja, ajatteli vain, että vaihdoinko ihan oikeasti koulupaikkani tähän biletykseen ja pyörätuoliin? Itkien ajattelin tuolissani kuinka olin saanut mahdollisuuden, mutta heitin sen hukkaan. Kuntoutus jakson motivaatio ei ollut kovin korkea, mutta jaksoin vielä yrittää. Samalla kuin uskoin hoitajien kanssa vielä kävelevän, toivoin pystyväni vaikka konttaamaan katolta alas. Vihasin elämääni. Vaikka pystyin kävelemään kepeillä, olin niin katkera, meinaan omalle äidilleni. Syytin häntä tästä kaikesta, sillä jos hän olisi kertonut aikanaan isästäni, en kyhäisi keppien kanssa yhtäkään metriä. Syytin kaikesta äitiäni, mikä oli kyllä kohtuutonta, pian ei hänkään halunnut tulla katsomaan minua, eikä edes soittaa. Kyhäilin päivästä toiseen keppien kanssa sairaalan käytävillä. Täytin 21, eikä mikään sinä päivänä tuntunut miltään, halusin kuolla, kävelin jo ilman keppejä mutta hitaasti, minua suunniteltiin kotiutettavaksi, mutta tiesin ettei äitini minua ota hoidettavakseen enkä itsekkään sitä haluaisi. Sosiaalitoimi järjesti minulle asunnon ja sain toimeentulotukea, kykenin jo hakemaan kouluun jotta saisin ammatin. Muistan haaveilleeni kokin ammatista, muistan kuinka minulle hankittiin kokin takkikin valmiiksi, ainut vaan että huumeiden käyttö oli saanut minut laihtumaan niin kovin, että takki oli ennemmin mekko. Surin kovasti tekemiäni valintoja, kun tarkoitus oli saada elämäni kuntoon ja tavata isä, mutta minkälainen isä olisi ylpeä tyttärestä joka on ex-narkkari joka elelee yhteiskunnan varoin? - Ei hemmetti kukaan, oli siis paluu lähtöruutuun eli asiat kuntoon. No en ensimmäisellä yrityksellä saanut koulupaikkaa, mutta menin puoleksi vuodeksi töihin siivoojaksi, sain siitä lisäpisteitä ja pääsin toisella yrityksellä kouluun. Ilahduttavin asia elämässäni pitkiin aikoihin. Opinnot kestivät 3 vuotta, sain ystäviäkin tänä aikana kuin myös miesystävänkin. Terapia käynnit ovat mahdollistaneet myös itsetuhoisuuden selätyksen kuin myös saada välit äitiini kuntoon ja kyvyn käsittellä vanhat rankat kokemukset. Olen käynyt myös kuolleiden ystävieni haudoilla. Nykyään olen jo kiitollinen jäädettyäni henkiin, mutta myös surullinen kuolleiden puolesta, sillä heidän hautapaikka on hyvin sotkuinen kun heillä ei ole ketään omaista joka heitä kaipaisi. Tapasin 26vuotiaana äitini järjestämänä isäni, tapaaminen oli ikimuistoinen kaiken tämän jälkeen. Isälläni on perhe eli minulla on myös sisaruksia, mikään ei voittanut sitä ilon tunnetta kun pystyin esittelemään miesystäväni hänelle tai kun sain isältä ensimmäisen joululahjan tai kehuja hyvästä todistuksesta. Äidille en jaksanut olla enään katkera kun sulki isäni pois elämästäni. Vielä ihanempaa oli kertoa isälle raskaudestani, olin aina ajatellut jos saan lapsia, etten voi koskaan esittää lapselleni tämän vaaria... (Jatkuu)

Mirette

(Jatkuu)

En pysty sanoin kuvailemaan kuinka hyvältä nämä asiat oikeasti tuntuvat. Olen onnekas kun pystyin poikani synnyttyä osoittamaan hänelle kuinka isänsä näköinen tämä on, itse en voinut kokea samaa. Näitä asioita ei voi kukaan tietämätön edes käsittää olevan olemassa tai kuinka ihanalta ne tuntuu. Täytin hetki sitten 30, enkä olisi 10vuotta sitten pystynyt edes ajattelemaan että miten asiat ovat nyt. 10vuotta sitten olin keppien kanssa sairaalassa valmiina kuolemaan.

Nämä kokeneena, pystyn ilmaisemaan mielipiteeni ja se on se, että mitään sukusolujen luovutusta ei pitäisi sallia eikä näitä adoptioita lesboparien kesken, olisin mielummin elänyt valheessa äidin miesystävän kanssa tai isäni kanssa mitta eri osoitteissa... kaikki eivät kärsi näin, mutta omaa kokemustani ei muille soisi! En kenellekkään.

Kiitos, ei pitänyt näin pitkästi kirjoittaa, mutta tulipahan kerrottua kaikki, mitä muistan. Ihan vaan jos ei joku ymmärrä, siitä pienestäkin lumipallosta vieriessä kasvaa se isompi möykky...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Sinulla on ollut kaksi rakastavaa vanhempaa joista sun pitäs olla kiitollinen, se että he eivät olleet heteroita, on sinun pään sisäinen pikku ongelma. Jos olisin äitisi, ja sinä puhuisit tälläisiä, en tosiaankaan haluaisi enään edes tavata sinua, kiittämätön kakara.

Sinun mielestäsi siis kaikki lapset, jotka kertovat kärsivänsä vanhempiensa valinnoista, ovat kiittämättömiä kakaroita. On törkeää syyttää lasta siitä, että lapsi on kokenut haittaa vanhempansa huonosta valinnasta. Vanhemman pitää aina asettaa lapsen etu omansa edelle.

Vierailija

Mirette kirjoitti:
(Jatkuu)

En pysty sanoin kuvailemaan kuinka hyvältä nämä asiat oikeasti tuntuvat. Olen onnekas kun pystyin poikani synnyttyä osoittamaan hänelle kuinka isänsä näköinen tämä on, itse en voinut kokea samaa. Näitä asioita ei voi kukaan tietämätön edes käsittää olevan olemassa tai kuinka ihanalta ne tuntuu. Täytin hetki sitten 30, enkä olisi 10vuotta sitten pystynyt edes ajattelemaan että miten asiat ovat nyt. 10vuotta sitten olin keppien kanssa sairaalassa valmiina kuolemaan.

Nämä kokeneena, pystyn ilmaisemaan mielipiteeni ja se on se, että mitään sukusolujen luovutusta ei pitäisi sallia eikä näitä adoptioita lesboparien kesken, olisin mielummin elänyt valheessa äidin miesystävän kanssa tai isäni kanssa mitta eri osoitteissa... kaikki eivät kärsi näin, mutta omaa kokemustani ei muille soisi! En kenellekkään.

Kiitos, ei pitänyt näin pitkästi kirjoittaa, mutta tulipahan kerrottua kaikki, mitä muistan. Ihan vaan jos ei joku ymmärrä, siitä pienestäkin lumipallosta vieriessä kasvaa se isompi möykky...

Mitenköhän homoperheet liittyvät mitenkään sinun huumausaineiden käyttöön? Niimpä. Tuo sekoilusi auto-onnettomuuksineen ei liity tähän mitenkään, tiesitkö että huumeet ovat ongelma enempi heteroperheissä. Se että sinä päätät vetää huumeita, ei liity äitisi naisvalintaan mitenkään. On varmasti ihana saada isä takaisin elämään, mutta jos äitisi olisi antanut sinun tavata isääsi niin olisiko jääneet muka huumeet käyttämättä? Logiikka puuttuu tarinastasi.
Äitisi ja hänen naisystävä antoi sinulle hyvän kodin, mutta tämä ei riittänyt sinulle. On niitäkin lapsia jotka syntyvät lesboparille tai adoptoidaan ja uskon näiden lapsien olevan onnellisia kun heidän ympärillä on kaksi vanhempaa jotka välittää hänestä, eivät he ala huumeita siksi vetämään kun isää ei ole, koska eivät he sellaista kaipaakkaan :) ehkä kannattaisi lukea hiukan tarkemmin tekstiä, jotta näitä sekaannuksia ei kävisi.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaaha, aito avioliitto-poppoon idiootit ovat löytäneet tännekin peukuista päätellen, osa teksteistä vaikuttaa jopa hihhuliköörin tiedotussihteerin (Sarah Rizzo) kirjoittamilta. Tai sitten palstalla pesii vain paljon kovaäänisiä valkoroskan edustajia :). Ensinnäkin, tuo biologiaroska? Mikä edellytys se on oikeasti hyvälle vanhemmuudelle että pystyy yhdessä luomaan elämää? Jo ap:n tarinastakin voidaan päätellä että se kaivattu isukki oli oikea paskasäkki joka hylkäsi lapsensa kun meni välit äidin kanssa, eli ei, biologisuus ei todellakaan ole tae mistään hyvästä vanhemmasta.

Jos sydäntä riipiviä kokemuksia kaivataan niin tässäpä oma elämäntarinani tiivistettynä. Itse jouduin kasvamaan päihdeperheessä jossa oli paljon väkivaltaa, sekä henkistä että fyysistä ja lapsuuteni jätti minuun monia traumoja. Isääni näin murkkuvuosien jälkeen todella harvoin kun vanhemmat muuttivat erilleen, ja silloinkin sain joko katsella sekopäistä käytöstä tai sitten hän hakkasi minua. Tästä kaikesta huolimatta kasvoin normaaliksi aikuiseksi useiden terapiasessioiden avulla, enkä kokenut tarvetta itse sekoilla tai treffailla vanhempia miehiä ym missään vaiheessa.

Olisin mieluusti kasvanut vaikka lesbo -tai homoperheessä tuon helvetin sijaan jonka jouduin läpikäymään, ja kaikki ihan vain sen takia kun kaikenmaailman nistit ja alkkikset pystyvät lisääntymään ja tulemaan "vanhemmiksi" koska hei, eihän sitä valvota mitenkään. Mielestäni pitäisi ennenkaikkea kiinnittää huomiota siihen kuka ylipäätään saa lisääntyä.

Ja entäpä esim yksinhuoltajat? Missä tämä "pitää olla isä ja äiti tai ei oo oikee perhe"-noitavaino on heidän kohdallaan? Onhan se nyt vähän kaksinaismoralistista vinkua että lesbo -ja homoperheissä "lapselta puuttuu toinen vanhempi" ja pyrkiä kumoamaan heiltä avioitumisoikeus mutta yksinhuoltajat on silti ihan jees (onhan ne varmaan heteroita kuitenkin)?

Ja sitten se itse lapsien hommaaminen. Kuka typerys kuvittelee että enää nykypäivänä avioliitto olisi synonyymi lastenteolle? Eivät läheskään kaikki homoparit aio edes adoptoida joten miksi pitää kiihkoilla ja vastustaa heidän avioitumistaan?

"Valkoroska"? Teiniaktivisti Amerikoista asialla? Viitannee muun roskan olevan neekereitä.

Angstisi ei mitenkään liittynyt aiheeseen johon juuri kirjoitit. Kukaan ei ole väittänyt että alkkisperheissä pyyhkisi jotenkin paremmin, tai enhän minä sun lääkitystasosta tiedä mitä sinä luet. Iso ongelma on juuri silloin kun niitä pienempiä ei suostuta näkemään. Mistä tiedät että olisit ollut onnellisempi homoperheessä? Jokaisesta perhemallista saadaan väännettyä ongelmia, mutta tässä oli juuri seksuaalikasvamisen kanssa ongelmia. Osa lähtee keski-ikästen möhömahojen matkaan sillä hakevat heistä sitä isähahmoa jota ei ole ollut. Miksi et käsitä? Kukaan ei väitä etteikö lesbopari kykenisi antamaan hyvää kotia lapselle, lapsi vain tarvitsee enemmän, sama ongelma on yh perheissä. Joten ota ne ruusunpunaiset lasit pois maalaisjärjen edestä, ota ne mielialaasi tasoittavat lääkkeesi ja lue ne tarinat joita vähättelit uudelleen ihan ajatuksella. Jokainen meistä haluaa tietää omat biologiset juurensa, eikä siinä ole mitään tuomittavaa. Katso muutama jakso adoptoidut -sarjasta, eipä kovin "mulla on ollut hyvät sijaisvanhemmat, vähät niistä biologisista..." -fiilistä. Mieti miltä näistä ihmisistä tuntuu? Sulta puuttuu toinen vanhempi ja kaiken maailman hipit jankkaa ettei sillä ole mitään väliä? -nurinkurista? No kyllä minustakin.

Ja rasistikortti lävähti nyt pöytään, ja kovaa! Valkoroska? -ANTEEKSI mikä?! Sinä tässä se roska olet, kuin myös paskasäkkejä vanhempasi, pidä omat rasistiset ajatukset sisälläs, täälä niitä ei kaivata! Rasismia on myös jos tummaihoinen haukkuu vaaleaihoista, kuin myös toisinkin päin, KOLIKOLLA ON AINA KAKSI PUOLTA!

Viittasit väärään viestiin. Pitää aina lukea viestit,ennen kuin vastaa niihin - silloin ei synny väärinkäsityksiä. Lue ensin tuo edeltävä " valkoroska-viesti" ja sitten sitä seuraava lyhyt ja ytimekäs viestini.

Vierailija

Pitkä ketju, joten en sitä kokonaan kahlannut läpi. En siis tiedä miten monta kertaa seuraava pointti on mainittu...

Ne kommentoijat jotka painottavat kovasti, että lapsella on oikeus mies- JA naispuoliseen preheenjäseneen - siis isään JA äitiin: mitä ajattelette yksinhuoltajista? Pitääkö heidän kiireenvilkkaa hankkia itselleen se toinen, ettei lapsi menisi pilalle? Jos esimerkiksi äiti ei hanki uutta miestä, kun entinen on kuollut tai on tullut ero, trumatisoituuko lapsi ja purkaa pahaa oloaan nettipalstalla aikuiseksi tultuaan? Tuskinpa ainakaan kovin usein.

Monet täällä kommentoivat tuntuvat olevan käärmeissään jostain ja löytävät sitten syyn sateenkaariperhetaustastaan. Valitettavasti osa näistä tarinoista näyttää keksityiltä ja osa ihan rehellisiltä virhepääteliltä. Toki osa on varmasti tottakin.

Ei mulla muuta...

Vierailija

Kuinkahan vinksahtaneita lapsia kasvaa yhden vanhemman kanssa kasvaneista,sekin on muotia nykyään,että hankitaan yksikseen lapsi vaan koska haluaa lapsen muttei miestä niin herää myös tässä asiassa kysymys lapsen oikeuksista molempiin vanhempiin ja äidin itsekkyydestä

pakkokosekaantua

Pakko tulla nyt oma kokemukseni jakamaan tänne.

Minulla on alusta asti ollut kaksi äitiä. He erosivat kun olin melko pieni mutta olen molemmilla aina vuoroviikoin, joten en ole "menettänyt" kumpaakaan. He ova myös väleissä toistensa kanssa. Molemmilla on uudet puolisot vaihtuuneet muutamaan kertaan, välillä miehiä ja välillä naisia. Uudet puolisot ovat olleet välillä ärsyttäviä, mutta olen omaksunut heidät perheenjäsenikseni. En ole koskaan kaivannut isää eikä kahdesta äidistä ole ikinä koitunut minulle minkäänlaista mielipahaa. Sukuni muut miehet (pappa ja enot) ovat täyttäneet miesroolin paikkaa elämässäni. 

Yhdyn samaan mielipiteeseen sitä, että Ap:n tapauksessa vanhempien ero on varmaankin aiheuttanut suuremman ongelman kuin lesbovanhemmat ja tyytymättömyys on vain heijastunut siihen. Samoin ehkä se ,että äidistä on paljastunut uuisi puoli, on voinut aiheuttaa suurtaa hämmennnystä. Jos homoparit adoptoivat lapsia, lapsi on syntynyt vallitsevaan tilanteeseen ja se on hänestä normaalia. Nykyään lapset oppivat jo hyvin nuorena että homoparit ovat nomaali asia eikä se ole enää niin suuri tabu. Muutkin lapset oppivat suhtautumaan homoperheiden lapsiin normaalisti, eikä esim kiusaamista tapahdu enää lainkaan niin paljon kuin ennen. Luulen, että uusille sukupolville homous muodostuu aivan normaaliksi asiaksi ja joskus tulevaisuudessa, kun vanhan ajatusmaailman ihmisistä aika jättää, samanlainen tilanne tuskin hetkauttaisi moniakaan.

Äh, en nyt oikein osannut muotoilla ajatuksia päästäni tänne. Toivottavasti tästä sai jotain irti.

Iida

Tervehdys,

Päätin nyt jakaa oman käsitykseni asiasta. Itse olen 18 vuotias lesbo ja olen pienestää pitäin halunnut saada lapsia ja perheen ylipäätään.

Ymmärrän, että lapsi saattaa tarvita molemmat vanhemmat, jotta kehitys olisi paras. Kyseessä on kuitenkin hyvinkin tapauskohtainen asia.

Suomessa on monia lapsia jotka asuvat yksinhuoltaja perheissä ja joilla ei ole mahdollisuutta saada molempia vanhempia. Suomen lain mukaan sinkku nainen tai mies voi myös adoptoida lapsen. Jos lapselle on hyvikin haitallista elää perheessä, jossa ei ole molempia sukupuolia, miten kaikki yksinhuoltaja vanhempien lapset sitten pärjäävät.

Maailman orpojen tilanne ei ole paras mahdollinen ja monissa maailman valtioissa lastenkodit ovat tulvillaan lapsia. Minkä vuoksi emme voi antaa näille lapsille mahdollisuutta rakastavaan perheeseen, vaikka se olisikin homo-perhe? Tämä on kuitenkin lapselle parempi kasvu ympäristö kuin lastenkoti.

Lapsen kehitykseen ja kasvuun vaikuttavat monet muutkin tekijät, kuin vain se onko lapsella eri sukupuota olevat vanhemmat.

Heikku

Kyllähän tuo aika luonnollinen asia on, että lapsi kaipaa sekä isää, että äitiä. Miehet ja naist ovat kuitenkin aika erilaisia. Molempien mallia tarvitaan.
Tähän varmaan joku kommentoi, että juuri tuollaisten stereotypioiden ylläpidosta ei ole mitään hyötyä. Stereotypiaa on mielestäni se, että pidetään vaikka miehiä aina vahvoina, juroina tms. Mutta ei se, että pidetään heitä miehinä 😊Kunnioittamani lastenpsykiatri Jari Sinkkonen on myös vahvasti sitä mieltä, että lapsi tarvitsee niin isää, kuin äitiä. Tässä yksi artikkeli. Sellaisenkin olen lukenut häneltä, jossa hän ottaa kantaa juuri tähän lapsen kasvamiseen kahden naisen tai kahden miehen kanssa, mutta sitä en juuri tähän hätään löytänyt. http://www.kotitalouslehti.fi/artikkelit/mitalapsi/

Kikka vaan

Ihmiset ovat tosiaankin hyvin provosoituneita aiheen ympärillä tänä päivänä. Ap Olet versin rohkea tuodessasi esiin kokemusperäiset ajatuksesi ja fiiliksesi. Psykologille ei sinua tarvitse toivottaa apua hakemaan. Vaan paremminkin pitää tervetulleeksi toivottaa oma kertomuksesi sinun omasta elämästäsi. Moni ei tosiaankaan tajua pointtiasi. Sen voi lukea kommenteista. Mutta älä luovuta. Äläkä anna heidän pahoittaa mieltäsi. Olen sinun kanssasi samaa mieltä. Tosin ilman kokemusta sateenkaariperheen lapsena. Joten siinä suhteessa minun kommentoinnillani ei ole niin paljon painoarvoa. Kiitos ja tsemppiä sinulle !

Vierailija

Kyllä lasten täytyy kasvaa normaalissa heteroperheessä. Ei adoptio oikeutta homo eikä
lesbopareille. Luonnotonta jos vanhemmat eroaa ja äiti ottaajonkun naisen kotiin peti
ja asuinkaverikseen. Jos vielä asuukin saman katon alla, muttaa nukkuu eri huoneessa.
Eikä parisängyssä, naikoon sitten kun lapsi lähipiirissä. Lapsi näkee pienestä pitäen
epätervettä seksielämää ja lapsi luulee sen olevan normaalia kun naiset häärää keskenään.
Tehkää peiton alla mitä tykkäätte mutta älkää tuoko sitä lasten silmien eteen saman
katon alle. Outo tämä "Teija tapaus jossa äiti vaati tytärtä kutsumaan kyseistä naista
äidiksi. Lapsella on vain yksi äiti ja yksi isä. Muut on äitien tai isien uusia kumppaneita.
Niin sanottuja korvikkeita. On sitten kyse hetero perheistä tai mistä tahansa perheestä.
Sillä pitää mennä että lapsi saa valita miten kutsuu tätä uutta kumppania etunimellä tai
millä tahansa nimellä.

aaa

Eiii sviddu, ainoa asia mikä mua tässä nyt häiritsee on se, että jos lapsi tosissaan KASVAA siinä perheessä, se OPPII elämään ilman sitä "miehen mallia". Ei oo niin monimutkanen asia. Jokainen on yksilö ja kaikki kokee asiat eri tavalla, ja mun mielestä ap'n ihan turha tuomita koko asiaa tälläseltä asian kannalta. Ja toiseksi, mitä jos on sellanen pariskunta jonka molemmat osapuolet on miehiä? Siinähän sitä miestä sit kans on.

jormairmeli

Minä olisin toivonut eläväni ilman isää. Isä oli pelottava ja ahdistava ja hallitseva, kun hän tuli kotiin tunnelma muuttui jäätäväksi. Hän piti itseään perheen päänä ja hallitsi minua äitiä ja sisarustani. Huomaan että olen vieläkin aikuisena pelokas tutustumaan miehiin/uusiin ihmisiin. Paras tilanne olisi ollut, että minulla olisi ollut kaksi rakastavaa ja tukevaa aikuista lapsuudessani. Äitini eli lapsuutensa ilman isää ja kokeee taas että olisi tarvinnut isän mallin. Minä elin lapsuuteni niin pelottavan isän kanssa, että olisin toivonut vanhempieni eroavan jo silloin kun olin vauva, isästäni on ollut pääasiassa vain haittaa.  Näkemyksiä on moneen junaan, harva varmaan loppupeleissä saa kaksi tukevaa ja turvallista vanhempaa elämäänsä. Sinänsä en koe että sillä sukupuolella olisi merkitystä, kunhan tukevat lasta ja tekevät parhaansa. Lapsella voi olla elämässään vaikka pappa hyvänä miehen mallina jos vanhemmat ovat lesbopari.  Kaksi tukevaa vanhempaa on parempi kun yksi/ei yhtään.

Sanoisin myös että lesbo/homo parit ovat varmaan harkinneet huomattavasti tarkemmin lasten hankintaa ja sitoutuvat lapseen ja sen kasvatukseen. Hetero narkkarit ja juopot, jotka vahingossa saavat lapsen tuskin pystyvät tukemaan ja olemaan läsnä lapsen elämässä kovin hyvin, mutta heillä on oikeus tehdä lapsia, miksei siis niillä jotka sitoutuvat lapsen hankintaan? 

Äidin huomioita

Kiitos, kun jaoit rohkeasti tarinasi, AP! Arvostan! Ymmärrän sinua täysin, kolmen lapsen äitinä huomaan isän roolin olevan aivan oleellisen tärkeä, sekä meidän pikku-pojillemme että prinsessallemme, joka osaa ihailua ihanasti isiltä jo etsiä :) Onneksi sitä isi myös ymmärtää antaa hänen itsetuntonsa perustaksi elämänsä matkalle. Te isät jotka satutte lukemaan tämän, olette perheessänne niin tärkeitä pilareita, älkää luovuttako omistanne <3

Viisastelulle stop

Eihän psykologi voi poistaa molempien vanhempien kaipuuta. Kyllä se vain on jo maalaisjärjellä niin että mitä kauemmas mennään tutusta luonnonjärjestyksestä sen huonompi.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat