Tajusin etten rakasta miestäni

Vierailija

Olemme vain riidelleet ja loukanneet toisiamme viimeiset 2 vuotta. Harvoin menee enää hyvin ja lomallakaan emme osaa olla toistemme kanssa.



Mitä nyt? Meillä on pieni lapsi eikä oikeastaan mitään ihmeellistä syytä erota (ei fyysistä väkivaltaa, ei päihteitä, ei rahaongelmia jne.).



Onpa turtunut olo.

Kommentit (15)

Vierailija

perhettään, etteivät hanki apua tällaisessa tilanteessa. Ennemmin revitään pienen lapsen elämäkin pilalle kuin haetaan apua. Parisuhdeterapiaan niinku olis jo!!!!

Vierailija

mutta vain minä olen riidellyt ja loukannut miestäni, eikä nekään riidat ole mitään varsinaisen suuria, loukkaukset sitten ovatkin varmasti todella pahoja,



oeln ollut rakastunut toiseen mieheen jo useamman vuoden ja haluaisin erota nykyisestä miehestäni, pienten lasten takia olensinnitellyt liitossani ja olen jo niin katkera ja onneton etten tiedä enää mitä tehdä,



aviomihessäni ei ole mitään vikaa, on luotettava ja rauhallinen, perusjäyhä suomalainen mies, vakityö, ei juo ei polta, rakentaa ja remontoi, hoitaa lapsia jne



Mutta mä en enää rakasta sitä vaan toista niin että sattuu kun on ikävä toisen luo joka hetki, aamulla herään kyyneliin kun olenkin yksin (kyllä, nukumme eri makuuhuoneissa aviomieheni kanssa yksipuolisesti minun halustani), mutta en saa otettua eroa.

Vierailija

minä en myöskään haluaisi erota ns turhaan kun on niin pieniä lapsia ja ehjä koti, jossa ei riidellä eikä käytetä alkoholia, ei ole väkivaltaa, ei mitään negatiivista, mitä nyt välillä kovastikin itkeskelevä tekohymyinen äiti, on mulla ollut masennuslääkkeet käytössä ja kyllä ne auttaa sinnittelemään eteenpäin, touhuan lasten kanssa kyllä ihan, mutta harvoin käymme perheenä missään, joko mies vie lapsia tai minä.

Vierailija

Meillä oli vaihe jolloin nukuimme eri huoneissa, sitten pakotin itseni sietämään kuorsaavaa, hikoilevaa miestäni koska ajattelin että muutkin tekevät niin. Ennen nukuimme ihan kippurassa toistemme sylissä, pitkään aikaan en ole sietänyt häntä lähelläkään itseäni. Jos hän tulee sängyn puolivälin yli "minun puolelleni", herätän hänet tai tönin takaisin omalle puolelleen.



Seksi ei maistu, haluamme siinäkin eri asioita eikä mies enää viitsi nähdä vaivaa suhteeni. Vihjailee kyllä koko ajan että hänen tekee mieli ja aina kun kuulen tuon, tekisi mieli repiä tukka päästä. Kamalasti himottaa minuakin- mutta ei mies. Ajatuskin seksistä mieheni kanssa ällöttää ja tuntuu jotenkin epäluonnolliselta...



Tiedän että ihmisellä on taipumus haikailla aina jotain mitä ei oikeasti ole olemassakaan, mutta omassa tapauksessani en osaa jättää unelmoimatta. En varsinaisesti tahdo uutta suhdetta, enemmänkin ajattelen satunnaisia kohtaamisia jonkun seksikkään miehen kanssa (jota ei ole olemassakaan).



Ap

Vierailija

Meillä samanlainen tilanne kuin näköjään monella tänne kirjoittaneella, ei mitään yhteistä puhuttavaa kuin lapset ja talo. Rakkaus kuollut ja seksikin laimentunut nollaan siinä sivussa. Lapset ovat katselleet tekohymyistä ja itkuista äitiä samalla lailla kuin tuolla aiemmassa viestissä joku mainitsi.



Pari kuukautta sitten sain lopullisesti tarpeekseni ja sanoin miehelle että haluan eron. Nyt paperit on jätetty ja talo arvioitu. Aloitamme molemmat elämämme tahoillamme, lapset ovat puolet minulla ja puolet hänellä. Meillä on onneksi puhevälit ja ymmärrämme että lapset tarvitsevat molemmat vanhemmat, emme ole sortuneet tappelemaan lapsista.



Se mitä tästä olen oppinut on se että itseään on turha huiputtaa. Jos toista ei rakasta niin ei rakasta ja sitä kautta suhteeseen tulee ikävä vire. Kaikki se katkeruus, ikävä ja hellyydenkaipuu purkautuu jotenkin. Olen minäkin ollut kaksi kertaa masennuslääkekuurilla avioliittoni aikana. Viisitoista vuotta on mennyt ja nyt kun ratkaisu on tehty on todella helpottava olo. Maailma näyttää ihan erilaiselta, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin.



Oma eroni on toki vielä tuore mutta toistan vielä että nyt on hyvä olla. Se takakireä olo että pitää "väkisin" toista rakastaa ja pitää kulissia pystyssä on poissa. En edes aiemmin tajunnut miten iso taakka se on kantaa.

Vierailija

Niin sulla on liian kiltti mies.



Näitä sun ongelmia ei olis jos hän välillä ymmärtäis pitää sut kurissa ja nuhteessa.



Välillä pieksis sut kännissä sinisenkirjavaks, ja seuraavana aamuna katuis pyytäis anteeks ja sitten päälle sovintopano.



Tätä kun sopivin välein (noin kerran kuuussa) toistelee, niin muija pysyy nuhteessa eikä haihattele toisten perään.



Ja tää on niin tosi !! Te naiset ootte oikeesti niin outoja !

Vierailija

20-vuotta avioliitossa saman naisen kanssa olleena miehenä voin vain todeta, että kriisejä tulee kaikissa liitoissa.



On turhaa kuvitella, että vuosikausia saman ihmisen kanssa oltaessa jaksettaisiin tulenpalavasti tuntea rakkautta siippaansa ilman katkoja.



Varokeehan tytöt, ettette sanoisinko turhan päiten lähde arkea pakoon toisten miesten matkaan....vaikka nyt muulta saattaisi tuntua, niin arki se tulee toistenkin miesten kanssa.



Nyt vanhempana ymmärrän, että hyvä elämä nimenomaan on arkea.



Mies 42v

ps. kolmesti on täälläkin vuosien mittaan kirjoiteltu avioeropapereita ja nyt molemmat olemme onnellisia, kun niitä ei kumpikaan koskaan lopultakaan lähettänyt.



pspsp. Henkisesti tai fyysisesti väkivaltaisissa suhteissa tilanne tietty on toinen.

Vierailija

itseasiassa tulee mieleen oma lapsuudenkotini. Pelkään todella paljon, että itselleni kävisi joskus noin. Vanhempani eivät rakastaneet toisiaan, ja voin kertoa, että traumat tuon asian takia on niin syvällä ettei ole tosikaan. Lapset kyllä tajuavat kuvion, pikkuhiljaa enemmän ja enemmän. Isku ja totuus on tosi kova, sitä elää koko lapsuuden isossa valheessa.



En todellakaan ymmärrä miten sanotaan että lapsille on parempi elää ehjässä kodissa. Koti ei ole ehjä ilman rakkautta. Toki viileitä kausia tulee kaikille, mutta tuossa vaiheessa ei voida enää varmaankaan puhua mistään kaudesta jos inho toista kohtaan on tuolla tasolla. Tunnekylmä liitto jättää ison jäljen lasten tunne-elämään. Omassa lapsuudenperheessä sisarusparvessamme on masennusta ja muita psyykeongelmia. Pahoja sellaisia. Vanhemmat pysyivät yhdessä taloudellisesta pakosta, kulissia pitää pitää yllä. Aivan kamalaa.

Vierailija

Itsekin olen huomannut viime aikoina, että tunteet omaa miestä kohtaan ovat laimentuneet valtavasti. En usko enää rakastavani miestäni - välitän kyllä kovasti. Mies on hyvää seuraa, meillä on ihan hyvä tiimi keskenämme ja suurimmaksi osaksi viihdymme saman katon alla. Lisäksi meillä on pieni lapsi, mies on todella hyvä isä. Olemme tavallaan hitsautuneet yhteen.



MUTTA: kaikenlainen intohimo miestä kohtaan puuttuu. Seksi ei kiinnosta yhtään (hänen kanssaan!) Joskus aiemmin oli erilaista, mutta enää vuosiin ei ole mies sytyttänyt minua yhtään. Tiedän, että mies haluaisi enemmän ja varmasti kärsii, kun seksielämämme on toisinaan surkeaa. Mutta minusta vaan tuntuu että mies ei kiinnosta millään lailla seksuaalisesti, lähinnä pakotan itseni seksiin hänen kanssaan velvollisuudentunnosta. Haluja minullakin on, mutta ne eivät kohdistu mieheeni.



Harmittaa tilanne, meillä meni aiemmin pitkään todella hyvin. Harmittaa se, että minulla on tällaisia ajatuksia ja harmittaa myös se, että pelkään pahoin miehenkin olevan kyllästynyt suhteeseemme. Voi kun löytyisikin se kipinä jostain! Lapsenkaan takia en haluaisi erota, sillä olen itse avioeroperheestä.

Vierailija

Luin mielenkiinnolla ja samaan aikaan surulla & helpotuksella. En siis ole ainoa ongelmainen..!



Luulen tunteideni johtuvan siitä osaksi että en kelvannut miehille nuorena ja tämä nykyinen mieheni onkin ainoa tapaus, joka minua kehui kauniiksi jne. Yhdessä vaiheessa muistan olleeni palavasti rakastunut häneen mutta aloite edes suhteeseen tuli yksipuolisesti häneltä- minä ajattelin että kai sitä voi "kokeilla". Meillä oli nuorena suhteessa jo melko pian kausia jolloin riitelimme jopa väkivaltaan saakka, olin sairaalloisen mustasukkainen miehestäni ja tämä taas ylisosiaalinen: hän todellakin saattoi mennä juttelemaan tuntemattomille tytöille vaikkapa metroa odotellessa. Hän ei tajunnut että muut käsittivät sen olevan flirttiä ja ihmettelikin kun sai "kavereita" niin helposti...minä kiehuin. Vuosia kului, oli pettämistä molempiin suuntiin kerran huomionhakuisuudessa. Aloitimme alusta ja paremmin meni, tulin raskaaksi. Kaksi vuotta siitä ja olemme nykytilanteessa, kahdeksan vuoden yhdessäolon jälkeen...



Mies lähti reissuun ja minä jäin tänne pohtimaan että ovatko tunteeni kuolleet vai onko kyse jostain muusta. Mies on todellakin niin kiltti että se raivostuttaa; joku kertoi että oma mies tekee palveluksia muille, minun mieheni jopa lahjoo ihmisiä muiden puolesta jotta kukaan ei riitelisi keskenään jne. Hän on kuin kynnysmatto, minä taas vahdin etten tule hyväksikäytetyksi millään lailla. Kotitöistä tulee riitaa sillä mies on epäsiisti ja epäkäytännöllinen eikä osaa ajatella asioita kovinkaan pitkälle. On väsyttävää olla yksin vastuussa niin laskuista, kaiken organisoimisesta ja jatkuvasta kyttäämisestä, jota tuo huoleton elämänasenne aiheuttaa. On puhuttu niin paljon tästäkin. Mutta ei niin ei- lisäksi mieheni on sitä mieltä että ongelma ei koske häntä.



Seksistä takaapäin: meillä ei ole tulossa enempää lapsia mutta takaapäin on ainoa asento jonka kestän. Olen parikin kertaa kuvitellut taakseni jonkun muun ja säikähtänyt myöhemmin ajatuksiani, kuitenkaan tuntematta syyllisyyttä. Perusseksi sujuu mutta muuten makumme menevät "ristiin" ja joudun jatkuvasti pitämään piilossa omat mieltymykseni- en enää edes halua jakaa niitä mieheni kanssa.



Huh, tulipahan tekstiä. En usko että lapsi kärsii tilanteestamme sillä kommunikoimme miehen kanssa vielä suht normaalisti. Hymyilemme, nauramme jne. ihan aidosti mutta itse suhteemme on melkolailla kuraa.

Vierailija

ei romanttinen rakkaus ole ainoaa rakkautta, edes ainoaa aviorakkautta



jos kaikilla saroilla mättää, se on paha. Mutta jos jokin osa-alue toimii, voi toivoa vielä olla.

Vierailija

Ja ottaisin itselleni jonkun namupalan. Jos olisin sinä ap. Ja joo näinhän minä teinkin aikoinaan. Ja hui, lapsi oli silloin pieni! En ole katunut!

Vierailija

Pelkään että minulle käy samalla tavalla kuin teillekkin,mies teki taas typerän tempun ja huomasin vaan ajattelevani että jahas,mitäs sitten,olihan se odotettavissa!Haluni hävisivät viimeisen tempun jälkeen,en enään halua tehdä aloitteita seksin suhteen ja muutenkin on sellainen ihme fiilis!



aargh

Vierailija

mulla on täysin sama tuo läheisyys, me ollaan kyllä nukuttu samassa sängyssä, koska on ollut perhepeti, että lapsi on ollut joka yö välissä, mulla kans tekee "pahaa" kuorsaava ja hikoileva väärä mies vierellä, seksiä ei ole ollut 5v aikana muuta kuin toisen lapsen tekeminen, nimenomaan tekeminen hampaat irvessä välillä jopa itkien, mä oon vaan ajatellut sitä mitä täälläkin toitotetaan että rakkaus on tahdon asia,



mutta ei se tahtomalla parane, kun toinen lapsi syntyi, muutimme isompaan asuntoon ja sain oman sängyn ja huoneen, sen jälkeen on vähän alkanut olla siedettävämpää tämä eläminen tässä liitossa,



mä olen kyllä siis ollut jo vuosia rakastunut toiseen mieheen ja hän minuun, mutta koska en pikkulapsiaikana halunnut erota, löysi mies itselleen naisystävän ja he ovat nyt yhdessä,



en tiedä enkä halua tarkemmin tietää kuinka tosissaan mies on tämän kanssa, olemme sopineet että katselemme ja annamme ajan kulua että mun lapset on isompia ja jos sitten saisimme toisemme,



mun sydän vaan itkee ja päivä päivältä katkeroidun enemmän olla täällä, vihaan itseäni koska aviomieheni on hyvä mies ja isä, ansaitsisi niin paljon parempaa kuin minä,



tuo seksi, kun hän sitä joskus harvoin uskaltaa ehdottaa, tulee minulle sama haluaisin repiä hiuksia päästäni, olen joskus jopa tuskastunut ja raastanutkin hiuksiani ja purskahtanut itkuun, suurimmalta osin siitä syystä että koen valtavaa syyllisyyttä kun en halua miestäni ja säälin häntä, kun ei hän ole tehnyt mitään väärin.



Minä en enää ikinä aio nukkua hänen vieressään, emme ole suudelleet emmekä kosketelleet toisiamme esikoisen syntymän jälkeen lainkaan, seksi on ollut sitä itseään vaan takaapäin lapsenteko mielessä siis.



Olen itkenyt ja toivonut että mies jättäisi minut, emme me puhu mistään, ei hyvästä eikä huonosta, kumpikaan ei sano rakastavansa tai edes tykkäävänsä, ei mitään pieniäkään ohimeneviä kosketuksia,



kaikki kommunikaatio oikeastaan pohjautuu lapsiin, heistä puhumme ja heille, emme toisillemme, emme ole olleet missään kahdestaan 5v enkä haluaisikaan mennä, eikä ole mieskään ehdottanut.



Kun vaan saisi kissan pöydälle, toivon että mieskin vaan helpottuisi ja sanoisi ettei itsekään rakasta minua enää, olen toivonut että hän löytäisi toisen naisen, mutta kun ei hän käy missään, on vaan kotona ja töissä ja lasten kanssa tai remonteilla kavereita auttelemassa, liian kiltti mies.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat