Variksenpoikanen

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Hei,



nyt meidän kohta 4kk vauvalla on ääni kuin variksenpoikasella. Muita flunssan oireita ei juurikaan ole, lievästi tukkoinen nenä. Heräili kuitenkin yöllä tunnin välein itkemään ja raakkumaan. Supot ei paljoa rauhoittaneet. Kuumetta ei ole. Syö normaalisti onneksi ja nyt taitaa tulla kunnon pitkät päikkäritkin.



Vinkkejä kotihoitoon? Millä toisen oloa voisi helpottaa? Osaako kukaan sanoa kuinka kauan tätä kestää vai paheneeko vielä kunnon nuhaksi? Oltais ti lähdössä joulunviettoon, pitääkö reissu jättää väliin?



T. Arkamamma

Kommentit (2)

Vierailija

Eli meillä 6.5 kk:n ikäinen poika joka ei siis tähän mennessä ole sairastellut. Tosin meillä on pojalla syntymästään saakka ollut kuivaa köhää ja tukkoista nenää, mutta ainakaan vielä eivät ole koskaan äityneet niin pahoiksi että olisi sen kummemmin pitänyt lääkitä (taitaa vaan olla perinyt isänsä pienet röörit).



Mutta jos meille tulisi tukkoinen nenä, laittaisin keittosuolatippoja joita saa apteekista ihan ilman reseptiä. Muistaakseni niitä laitetaan 1 - 3 kertaa vuorokaudessa vauvan nenuun. Ainakin ennen unia ja tarvittaessa ennen syömistä.



Öitä saattaa keittosuolatippojen lisäksi helpottaa se, että nostaa vauvan sängyn pääpuolta hiukan ylemmäksi esim. asettamalla muutaman kirjan pääpuolen jalkojen alle.



Huone kannattaa myös pitää aika vilpoisena, ettei mahdollinen kuume nouse kamalan korkeaksi ja vastaavasti jos kuume laskee niin ei vauvalle tulisi niin hiki peiton alla.



Myös höyryhengitystä kannattaa kokeilla eli istumaan kylpyhuoneeseen vauva sylissä ja suihkusta kuuma vesi valumaan jolloin kylppäri höyrystyy ja höyry helpottaa vauvan hengitystä.



Nämä nyt ainakin tulivat mieleeni. Eikä mun mielestä joulureissua tartte väliin jättää, vauva voi sairastaa muuallakin kuin kotona. Tosin muualla sitten mahdollisia yöheräämisiä kuuntelee muutkin kuin äippä ja isukki =)



t: Vilmis

Vierailija

Jos ei ole nuhaa tai kuumetta ei sille paljoakaan voi tehdä. Menee kyllä itsestään ohi. Jos lähdette kauan käyttäisin vauvan maanantaina varmuuden vuoksi lääkärillä, että neuvoo mitän tehdä jos pahenee ja voi varuiksi antaa reseptin (jos jotain sellaista tarvitsee). Jos taas menette paikkaan missä lääkäriapua on saatavilla en tekisi mitään toimenpiteitä etukäteen. Joillain lapsilla on taipumus siihen että ääni lähtee aina kun on nuhanpoikasta. Meillä kerran esikoisella katosi ääni kokonaan päiväksi (oli jotain alle puoli vuotias), edes itku ei kuulunut, ihan pientä pihinää vain.



Toivottavasti menee pian ohi.



Tiina

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat