Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Mies hyljeksii 2,5v poikaa joka ei ole oppinut puhumaan

Vierailija

Kamala tilanne. Meillä on kaksi tytärtä 8 ja 5 vuotiaat, ovat kehittyneet kivuttomasti sellaisella normaali rytmillä ei mitään poikkeamaa missään. Sitten meillä on 2,5v kuopus pieni poika joka ei osaa sanoa kuin äiti silloin tällöin vähän niinkuin vahingossa. Pojassa ei ulkoisesti ole mitään poikkeavaa samoin motorinen kehitys on lähes poikkeuksellisen hyvää motoriset kyvyt on arvioitu vastaavan noin 3,5 vuotiasta poikaa joiltain osin osaa jo juttuja joita tarvii osata vasta 4-vuotis neuvolassa.



Mutta siis ei sano mitään. Kaksi vuotis neuvolassa saimme lähetteen puheterapeutille siitä syystä ettei sanoja ollut ollenkaan. No olemme siitä lähtien käyneet siellä lähes viikottain, mutta ainoa selkeä sana on äiti jonka on oppinut ja myös mamma ja anna on muutaman kerran kuultu. Puheterapeutin mukaan ongelma on nyt siinä, että joka kerta kun poika oppii sanan niin se edellinen opittu unohtuu eli osaa siis vain yhden kerrallaan. Puheterapeutti pyysi saada laittaa lähetteen osastolle viikon tarkkailujaksoon, jossa koetettaisiin poissulkea rakenteellisia ja muita ongelmia ja seurata tarkemmin miten pojan muisti on kehittynyt. No miehestäni tämä nyt on jotain aivan kamalaa jota ei voi kenellekkään sanoa. Toki ihmiset päivittelevät aina meidät nähdessään etteikö se nyt vieläkään puhu ja aina vain vaipoissa. No poika on tosiaan vaipoissa, kun pottailusta ei tule kertakaikkiaan vielä mitään niin ajattelin koettaa taas muutaman kuukauden päästä uudelleen.



Nyt olen huomannut oikeastaan siitä 2v neuvolasta lähtien että mies ei halua olla pojan kanssa tekemisissä ja aina jos jonnekin ollaan menossa yrittää taivuttaa minua hommaamaan pojalle hoitajan ja lähdettäisiin vain tyttöjen kanssa. Minä sitten suoraan kysyin, että miksi et ota poikaa syliin tai käy enää missään hänen kanssaan, jotenkin toivoin jotain selitystä väsymyksestä tai muusta. Mutta mies sanoi ihan suoraan, että häntä hävettää kun poika vain ääntelee sellaisella kurkkuäänellä niin kuin joku hylje ja miten hän ei kyllä tuollaista vammaista kakaraa halua ja miten meidän olisi pitänyt lopettaa lapsenteko ajoissa kun kaksi tervettä ja kaunista tyttöä jo oli. Koetin sanoa ettei poikaa ole luokiteltu vammaiseksi tai kukaan ei ole edes sanonut etteikö poika oppisi vielä jokin päivä puhumaan, mutta sitä nyt vain tutkittava vähän tarkemmin tuon muistin heikkous epäilyn vuoksi. Suutuin toki kamalasti ja nyt kaksi viikkoa riidan jälkeen sanoin miehelle, että jos hän ei aio poikaa hyväksyä niin meidän lienee parasta muuttaa ainakin joksikin aikaa erilleen ja miettiä elämän arvot uusiksi ja katsoa onko tästä mahdollisuutta jatkaa yhdessä. Tuntuu pojan puolesta niin pahalta kun yrittää isän perässä kädet ojossa juosta eikä isä ota sitten tulee itkien äidin luokse. Mies sanoo, että olen kohtuuton ja että on väärin hajottaa perhe pojan takia. Vaikka en sitä pojan takia teekkään vaan miehen käytöksen takia.



Antakaa jotain vinkkejä mitä tässä tekisi. Olemme käyneet perheneuvolassakin, mutta se ei miehestä ole pätkääkään pehmittänyt.

Sivut

Kommentit (22)

Vierailija

EHKÄ SE VOISI JOTENKIN HERÄTELLÄ HÄNTÄ.



ja kieltämättä olisi mielenkiintoista kuulla tällaisen ihmisen vastauksia, kommentteja näihin kysymyksiin...

Vierailija

Oikeastaan miehellä on hyvä pointti. Pojan pitää yrittää puhua, mutta se meinaa, että aikuisen on pysähdyttävä ja kuuneltava lasta. Tukea ja palkita....halata ja tehdä yhteisiä juttuja.



Tuon ikäinen osaa olla jo aika fiksu. Joskus he vedättävät varsinkin äitejä ja kovaa.



Hieno poika sulla on. Äidin kuuluu olla huolissaan, mutta tietyllä varauksella.

Vierailija

Itse työskeneteln lasten parissa, joilla on kommunikaatiovaikeuksia. Moni ei puhu ollenkaan.

Useissa perheissä se on isä, jolla on vaikeuksia hyväksyä vammainen lapsi.

Miehelle varmasti on jotenkin vaikeampaa tunnetasolla käsitellä tälläista asiaa.



Sun tilanteessa en menettäisi toivoa, koska lapsenne on vielä pieni ja syytäkään ei ole löytnyt. Lapsihan voi oppia puhumaan ja ongelma ratkeaa siihen.

Lapsi voi myös saada jonkun diagnoosin ja se voi helpottaa miestäsi. Mies voi lukea asiallista tietoa kyseisestä ongelmasta. Kun tietää on helpompi ymmärtää.



Jos lapsella olisikin joku vamma, yleensä puhumaton lapsi oppii kommunikoimaan vaihtoehtoisilla tavoilla. On siis tapa tulla ymmärretyksi ja muut ymmärtävät mitä hän haluaa sanoa. Tämäkin voi helpottaa miestäsi.



Jos lapsi jäisi puhumattomaksi yrittäisin järjestää isälle ja pojalle mukavia kokemuksia. Tekemistä josta molemmat tykkää ja ymmärtää ilman sanojakin.

Esim. uimahallikäynti miesten kesken tai vaikka pulkkamäki.

Tai ihan vaan joku lempikirja, opettaa lapselle niin, että se on isän kirja. Sen isä lukee aina ja näin molemmille se on erityinen tärkeä yhteinen juttu.



Asia voi olla vaikea, mutta se on hyvä, että tiedostat sen ja kannattaa puhua siitä ammattilaisten kanssa joita varmasti kohtaatte. Saat vinkkejä suhteen helpottamiseksi.



Taustalla voi olla vaikka mitä tunteita. Ei pelkästään isän kylmyys. Isä voi tuntea epäonnistumistakin. Johtuuko tämä hänestä, geeneistä jne.

Vaikeeta varmaan on, mutta kyllä mä ymmärränkin omalla lailla isääkin. Hän tarvitsee tukea paljon asian käsittelyyn.

Sinulla on siis paremmat työkalut käsitellä asia!

Vierailija

Onneksi sinä olet hyvä äiti ja huolehdit pienestä pojastasi.



Jos jatkat elämää tuon miehen kanssa, poika kasvaa isommaksi ja vähitellen alkaa ymmärtää, että isä ei häntä hyväksy, ei rakasta omana itsenään. Pojalle tulee itsetunto-ongelmia ja masennusta.



Maailman tappiin asti tulee olemaan näitä ihmisiä, jotka eivät hyväksy kuin normaalin ja terveen lapsen. Maapallo on pullollaan hylättyjä vammaisia lapsia. Tiedän oman ystäväni kautta, jolla erityislapsi, että moni mies jättää perheen, kun vammainen lapsi syntyy. Sitä ei jotenkin pysty nielemään, että omista geeneistä tulee jotain viallista. Johtuu usein miehen omasta kotikasvatuksesta ja niistä arvoista ja asenteista, joita sieltä peritty, siis lapsuudenkodista. Voi olla normaalia kehnompi itsetunto ja esim. jonkinlaista machoajattelua. Tai ei voida vain yksinkertaisesti hyväksyä, että hei, minulla on erityislapsi! Sydämen sivistyksen puutetta.



Voit huvikseen kysäistä mieheltäsi, että mitäpä olisit tykännyt jos oma isäsi olisi vastaavassa tilanteessa kääntänyt kirjaimellisesti selkänsä?



Lähde kävelemään ja äkkiä!

Vierailija

huhuhu. herran jumala sentään eihän se ole lapsen vika jos ei opi normi tahdissa.



kyllä lastaan tulee RAKASTAA pyyteettömästi, oli hän täydellinen tai ei. Minä kyllä ottasin ja jättäsi tuollasen paskiaisen.. huhhu. Pahalle tuntuu pojan puolesta. Melkein toivoisin että ukollesi tapahtuisi jotain ettei hän olis enää täydelline,, jolloin voisi oppia hyväksymään poikansa erilaisuuden..

Vierailija

tuherran kirjoituksesi luettuani. Surettaa poikasi puolesta. Jos miehesi vaan käsittelisi tuntojaan ja asenteitaan järkevällä tavalla ja antautuisi poikansa kanssa kontaktiin, tilanne paranisi. Hakekaa tosiaan apua perheellenne, ennenkuin alatte muuttaa erilleen. Parempaa jatkoa teille ja halauksia pienelle pojallenne.

Vierailija

mulla itselläni esikoispoika alkoi kunnolla puhumaan, järkeviä lauseita selkeästi vasta kolmevuotiaana. Mekin kävimme puheterapiassa pari kertaa, ennen sitä, mutta kaikki testit ja tehtävät menivät ihan ongelmitta, ja meitä vain lohduteteltiin sillä, että "usein pojat kehittyvät hitaammin tässä asiassa kuin tytöt". Meidän pojalla on lisäksi aina ollut "sihtikurkku" ja ruoan nielemisvaikeuksia, ja syöminen on ollut yhtä valtataistelua. Nyt sitten selvisi, että pojan kitarisat ovatkin yllättäen aikasta isot, ja korvat olivat täynnä vaikkua. Vaikkua piti pehmitellä kauan, ennenkuin se saatiin huuhtelemalla kaikki pois, ja voi että sitä puheen kälätystä, mikä siitä lähtien seurasi :-) eli ihankuin se vaikun poistaminenkin olisi kuin "avannut" kielenkannat, ja voi että puhetta riitti ja tulee edelleen.



Eli juuri tämän oman kokemuksen takia tuntuu todella pahalta, että miehesi pitää jo hylkiönä ja vammaisena pientä poikaanne.. ja vaikka häneltä jotain kehitysviivästettä löydettäisiinkiin, hän on silti teidän oma rakas ainutlaatuinen poikanne! Onneksi hänellä on äitinä noin ajatteleva kuin sinä olet, Ap. Pidä poikasi puolia tässä, hän on se heikompi osapuoli. Miehesi on todella lapsellinen ja käyttäytyy todella törkeästi poikaanne kohtaan, anteeksi suorat sanani!

Vierailija

Jokainen meistä voi vammautua koska tahansa. Entä jos se ole sinä ap, alkaako miehesi hyljeksiä sinua, jättääkö? Entä tytärtään? Jos vaikka toisen käden menettäisi onnettomuudessa.



Tuntisin oloni erittäin turvattomaksi tuollaisen miehen rinnalla. Itseni sekä lasteni puolesta.

Vierailija

Minustakin ongelma todella on miehesi, hänellä on vakavia ongelmia, jotka hänen pitäisi päästä käsittelemään ammattilaisen kanssa.



Itse en kykenisi elämään mieheni kanssa samassa tilanteessa mikäli hän ei myöntäisi ongelmiaan ja hakeutuisi hoitoon. En voisi antaa isän tehdä niin paljon hallaa lapsen kehitykselle.

Vierailija

Pottailusta voin sanoa että meillä järjestään on opittu vasta 3-vuotispäivän tienoilla päiväkuivaksi ja yökuivaksi vasta vuosia sen jälkeen, valitettavasti. Mutta lapsissa ei silti ole mitään vikaa.



Hyvä kun olette käynyt perheneuvolassa. Onko se pitempi terapia vai vaan käynti? Musta tuntuu että miehelle se oma poika on jotenkin eri juttu kuin tytär- poika on miehen oma kuva jollain lailla ja hän on jotenkin nyt ihan lukossa kun tuossa omassa pojassa onkin jotain "vikaa". Meilläkin pojan kiukuttelu rassaa isän hermoja enemmän kuin tyttöjen.



Eikös ole kuitenkin hyvä merkki että poika sanoo äiti? Musta tuntuu että valmiuden puheen oppimiseen on siis olemassa ja jos poika muuten on ihan tavallinen pikkumies, ymmärtää puhetta jne (ilmeisesti näin kun neuvolassa on tehnyt ikää vastaavat temput).



Voi että, toivon teille kaikkea hyvää ja että miehesi pääsisi yli tuosta. Kyllä sinulla on oikeus vaatia, että hän kohtelee tasapuolisesti poikaansa, olipa tunteet mitä tahansa.

Vierailija

[/quote]

Eli juuri tämän oman kokemuksen takia tuntuu todella pahalta, että miehesi pitää jo hylkiönä ja vammaisena pientä poikaanne.. ja vaikka häneltä jotain kehitysviivästettä löydettäisiinkiin, hän on silti teidän oma rakas ainutlaatuinen poikanne! Onneksi hänellä on äitinä noin ajatteleva kuin sinä olet, Ap. Pidä poikasi puolia tässä, hän on se heikompi osapuoli. Miehesi on todella lapsellinen ja käyttäytyy todella törkeästi poikaanne kohtaan, anteeksi suorat sanani!

[/quote]




Siis vammainen on hylkiö? Onneksi kuitenkaan omasta lapsestasi ei tullutkaan vammaista ja hylkiötä! Vammainen ei ole mikään haukkumatermi ja vammainen ihminen ei ole hylkiö! Vaikka lapsi olisikin vammainen, sen asian kanssa on elettävä!

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat