Vierailija

Eli ollaan oltu tyttöystävän kanssa n. puolivuotta yhdessä ja ensimmäinen isompi kriisi meneillään juuri nyt. Olimme tähän asti erittäin rakastuneita toisiimme ja nyt viimeiset pari viikkoa olemme olleet etäisempiä. Eli suhteen alussa kerroin hänelle miten viimeisin suhteeni päättyi siihen että pitkä suhde laitettiin poikki kylmästi tekstiviestillä sunnuntai iltana niin myöhään että pystyin sen lukemaan vasta kun olin lähdössä töihin aamulla, kerroin myös samalla kuinka kaikki pahat asiat tapahtuivat siinä samalla muutaman kuukauden sisään ja masennuin todella pahasti silloin. Tätä masennusta kesti 4 vuotta jonka jälkeen aloin parantumaan, ja prosessi jatkuu edelleen. Nyt nykyinen tyttöystäväni kertoi pari viikkoa sitten kun kriisimme alkoi että hän on alkanut epäilemään ja pelkäämään suhdetta sillä ei halua aiheuttaa minulle samaa tuskaa kun minulla oli aikaisemmin, hän myös kokee paineita siitä että jos suhteemme muuttuu ns. ”vakavammaksi” vielä ja eroamme joskus tulevaisuudessa että hän aiheuttaa minulle taas masennusta yms. Olen yrittänyt sanoa hänelle että masennukseni ei johtunut erosta kokonaan, oikeastaan silloinen ero oli pienin murheeni. Mutta ongelmana tällä hetkellä on se että tyttöystäväni kokee näitä pelkoja, paineita ja epäilyksiä sen verran pahasti että hän sanoi ettei tunne minua kohtaan enää oikein mitään. Tiedän kokemuksesta että nämä negatiiviset tunteet yleensä tukahduttavat kaiken positiivisen tunteen, mutta voin myös olla väärässä. Eli haluaisin nyt jotain vinkkejä joilla näitä positiivisia tunteita saisi tuotua esiin hänessä ja miten voisin keskustella hänen kanssaan näistä peloista yms kun hän haluaa omaa aikaa. Tiedän sen että pitää antaa hänelle aikaa käsitellä pelkojaan yms, mutta minua ahdistaa tämä epätietoisuus. En olisi itse valmis vielä luovuttamaan tätä suhdetta vaikka aika alussa ollaankin. Hän tosiaa on ensimmäinen ihminen johon pystyn luottamaan ja pystyin rakastumaan masennuksestani huolimatta. Kiitos neuvoista ja avusta jo etukäteen.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat