Apua! Haluan 3. lapsen teoriassa, mutta en käytännössä! :(

Vierailija

Olen "aina" halunnut enemmän kuin 2 lasta, ja taloa rakentaessammekin varasimme tilaa perheen kasvamaiselle... Vauva on ollut pitkän tähtäimen suunnitelmissa jo vuosia.



Nyt kuitenkin tuntuu, etten jaksakaan aloittaa kaikkea alusta. Ajatus pikkulapsiajasta ahdistaa. Isommat lähestyvät kouluikää. Lisäksi mieltä painaa ajatus siitä, että joutuisin ehkä laittamaan lapsen tosi pienenä (1-1,5 v.) hoitoon taloudellisista syistä.



Hitto kun tietäisi, kumpi näistä tunteista vastaa paremmin aitoa toivettani asian suhteen... Miehellä on sama fiilis.



Kokemuksia?

Sivut

Kommentit (55)

Vierailija

Ja siksi minustakin tuntuu, että en enää jaksaisi. Kolme ekaa on uskaltautunut hankkimaan sillä ajatuksella, että ehkä tämä vauva on edes vähän helpompi. Mutta jokaikinen on ollut huutava ja valvova, sairastava ja mahdottoman työläs. Olisin koska tahansa valmis neljänteen, jos minulle luvattaisiin, että se olisi yhtä helppo, kuin monien ystävieni lapset: nukkuisi ja söisi ja köllöttelisi lattialla tyytyväisenä.



37

Vierailija

Suurinosa lapsista sairastaa jonkin verran, valvottaa jonkin verran, kaikilla ei ole samanlaista sosiaalista turvaverkostoa, parisuhdetta, taloudellista tilannetta jne.



Kun päättää haluta sen lapsen, noihin täytyy kuitenkin varautua. Ja todellakin, isompi ikäero mielestäni varmasti auttaa jonkin verran jaksamisessa.



Uskon kuitenkin, että lasten myötä vanhemmuuteen kasvaa. Niin moni kuitenkin sanoo, että kolmannen kanssa vasta on osannut ottaa rennosti ja suhtautua oikealla tavalla vauvaan. Itsestänikin tuntuu, että vasta kolmannen kanssa osaisin varautua jo kaikkeen mahdolliseen, saati että niitä lapsia olisi siunaantunut enemmän... ;=)

Vierailija

Meillä on haaveiltu aina kahdesta lapsesta. Mutta sitten ne kaksi tulikin kerralla, joten heti aloin miettiä, että ehkä niitä pitäisikin olla kolme kun lähtevät sitten samaan aikaan kotoa pois jne. Ajateltiin, että aletaan yrittää kolmatta lasta kunhan saadaan kaksoset vähän isommiksi. Kaksoset on nyt 4,5v ja olis hyvä aika alkaa yrittää sitä kolmatta, mutta... en tiedä jaksaisinko tähän vielä vauvan...Enkä tiedä jaksaisinko lapsettomuushoitoja, joita raskautuminen meillä vaatii ja siltikin onnistuminen olisi hyvin epävarmaa. Ihan varma olen siitä, että jos sen kolmannen lapsen saisin, en häntä ikinä katuisi. Ei kai kukaan nyt lastaan kadu, mutta olen nytkin usein tosi väsynyt arjen pyörittämisessä.. miten jaksaisin vielä kolmannen lapsen? Samoin olemme taloudellisesti aika tiukilla eikä kolmas lapsi sitä helpota...

Vierailija

kiva kuulla että meitä on muitakin. Jotenkin omien lasten "vaikeus" vielä korostuu kun kavereille on näitä syöviä, nukkuvia ja itsekseen lattialla viihtyviä pikku palleroita.



Heh, olet ollut rohkea kun olet uskaltautunut kolmeen. Mihinkäs ne geenit muuttuisivat? ;)



36

Vierailija

että myös minä olen mennyt / menen töihin kun lapset 1,5-vuotiaita. En taloudellisesti voi enkä edes halua olla kauempaa kotona.



Ja myönnän kyllä, että seinät kaatuu päälle näiden vaativien, huutavien, taistelevien ja kaikin puolin tyytymättömien lasten kanssa.



36

Vierailija

Oli siis neljän vuoden tauko. Olin kahden ekan jälkeen vuoden töissä ja sitten päätimme vielä yhden... ja sitten vielä yhden. Nuorin meni päiväkotiin puolitpista vuotiaana ja minä olen ollut aluksi lyhempää päivää. Ihanaa on kun on näin monta lasta. Ja muistakaa epäröjät, lapset kasvavat, meilläkin isommat jo osaavat vaikka mitä, leikkivät pienempiensä kanssa, auttavat kotitöissä, jne

Vierailija

Niin, en ole nuorena tätä ajatellut näin. "Vasta" ekan saatuani "tiedän" että haluan ison perheen. Nyt kuitenkin kahden jälkeen tiedän, että seuraavat eivät saisi yhtä hyvää äitiä. En pystyisi heitä hoitamaan kotoa kauaa. Hermoni olisivat kireämmällä, koska isommatkin koululaiset tarvitsisivat aikaa, jota heille ehdottomasti haluaisin antaa. Ts. en halua näille jo olemassa oleville lapsilleni huonoa äitiä ja väärältä tuntuisi tehdä tällaiseen ajatusmaailmaan lisää lapsia. Siis jo että valmiiksi tiedän, että aikani ja hermoni olisivat kireällä. Mutta jos...

Vierailija

todella kaukana kolmannen lapsen vauva-ajasta! Nimittäin kolmas

lapsemme oli vauvana vakavasti sairas.



Onneksi nykyisin tilanne on toinen, ja kolmas lapsemme on saanut

terveen paperit. Neljättä lasta ei kuitenkaan enää tule, sillä en

halua ottaa riskiä, että sama tilanne toistuisi! Oli se niin stressaavaa.



Tv. myös kolmen äiti



Lainaus:

Mitä enemmän lapsia, sen rennommin osaa ottaa. Kolmannen kohdalla tajusin miten nopeasti lapset kasvaa, asenne oli erilainen. Meillä kun ekalla ja tokalla on pieni ikäero (vuosi), niin nautin suunnattomasti kun sain hoitaa vain yhtä vauvaa kerrallaan :). Tosi moni, joilla on 3 lasta ovat sanoneet samaa..kolmannesta osaa nauttia eniten.



T. kolmen äiti

Vierailija

Lainaus:

.



Oon ite miettiny, että kumpaa kadun myöhemmin "mummona" enemmän; sitä, etten ehtinyt tienata tarpeeksi saadakseni "suurta hienoa" kotia (meillä ei omistusasuntoa) ja toimia ammatissani 3 vuotta pidempään vaiko sitä, että perheestä ikään kuin puuttuu pala.



Näillä perustein olemme siis kääntymässä siihen kolmanteen. Neljä oli haaveissa, mutta kolmekin olis varmaan riittävästi. Askarruttaa vaan sitten ikäeroasiat, että jääkö kolmanneksi pyöräksi...



Mut lapsiasiat on mun mielestä sellasia, joissa ei kannata tehdä kompromisseja työn/rahan/ammatin/asunnon perusteella. Ne on vaan materiaa, mut lapset on iloja elämässä loppuun saakka.




Vaikea uskoa että mummona katuisi 3. lasta tai sitä, että työura on kolmisen vuotta lyhyempi kuin ilman 3. lasta. Mutta silti toimeenpano on henkisesti iso juttu, pelottaa oma jaksaminen ja töihinkin pitäisi välillä palata...

Vierailija

yläpuolelle. Tarkoitan tällä nk. normaaleiksi koettuja asioita lapsiperheissä, jotka ovat haastavia ensimmäisellä kertaa, kuten koliikki, uhma, korvatulehduskierre, allergiat, jne

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat