Eikö muissa perheissä huudeta?

Vierailija

Minua alkoi ihmetyttää yksi kaverini, joka joskus ohimennen sanoi, etteivät hän ja hänen miehensä ikinä huuda toisilleen. Keskustelevat kuulemma vaan asioista rauhallisesti lasten mentyä nukkumaan. Minulle tästä tuli kamala olo, koska meillä huudetaan aamusta iltaan, lapset myös. Ehkä kerran viikossa saatetaan selvitä aamurumbasta niin ettei kenenkään tarvitse ääntä korottaa, mutta sekin vaatii hirveää pinnistelyä. Meidän vanhin lapsi on aina ollut todella kovakorvainen, samoin mieheni, joten he määräävät äänitason. Mieheni on aina ollut herkkä korottamaan ääntään (mikä ärsytti minua jo kauan ennen lasten hankintaa), eikä ole ainakaan rauhoittunut vuosien saatossa. Ja nykyään minäkin huudan ihan samalla tavalla kuin hän. Pahinta on, että mieheni ei omasta mielestään edes huuda... Onko tämä normaalia ja voiko tälle tehdä mitään? Itse asiassa en edes kärsi tästä huutamisesta, mutta jos olemme oikeasti Hämeen ainoat huutajat, niin kyllä on lapsilla totuttelemista kunhan ovat niin isoja että seurusteluasiat tulevat ajankohtaisiksi.

Sivut

Kommentit (30)

Vierailija

Meilläkin kaveripiiristä on hävinnyt muutama lapsi, jotka ovat kaikin puolin sivistyneitä pikkuaikuisia eli eivät myöskään kestä fyysistä kosketusta, joka on meidän pojille jokapäiväistä, koska painivat ja nujuavat myöskin koko ajan. Ja sitä en edes yritä saada loppumaan, koska selvästi nauttivat siitä eivätkä yleensä tahallaan satuta toisiaan. Jostain syystä lapsemme eivät kuitenkaan huuda toisille lapsille ilman hyvää syytä (ainakaan en ole kuullut), joten ehkä ne kuitenkin tajuavat että huuto kuuluu kodin sisälle :-) Mutta se on kyllä totta, että varsinkin se kovakorvainen eskarilainen on hanakka myös painimaan muidenkin kuin veljiensä kanssa, joka pitäisi tietysti saada loppumaan mitä pikimmin.

Vierailija

vanhemmat riiteli "sivistyneesti" ja se vasta ahdistikin, kun ilmapiiri oli kuitenkin selvästi aistittavissa... Siksipä mun omassa perheessä saa huutaa ihan vapaasti kuka tahansa josta siltä tuntuu!

Vierailija

En siis kannata täyttä hiljaisuutta. Mut rajansa huutamisellakin, jos siitä tulee totuttu kommunikointi tapa että mitään asiaa ei saa sanotuksi huutamatta.

Vierailija

jo ennen tyttöystäviä ja tulevia sukulaisia. Meillä ainakin lasten kaveripiiristä aika pian häviävät pää punaisena asiansa huutavat lapset. Ehkä teidän pitäisi miehesi kanssa miettiä, millaisen kanssakäymisen mallin lapsinne haluatte antaa. Tunteet voi päästää patoutumasta myös vähän pienemmällä volyymilla niin, että kaikilla (myös muillakin kuin huutoon tottuneella perheellänne) on mukava olo.

Vierailija

ja meillä noihin pakollisiin pukemisiin sun muihin menisi varmaan koko päivä ellen huutaisi ohjeet 3 kertaa esikoiselle. Kuopus kuuntelee onneksi puhettakin.

Vierailija

Minäkin pilkon eskarilaiselle ohjeet juuri noin ja silti se ei tee niitä ennen kuin huudan ne ohjeet. Lapsella on varmaan joku lievä autistinen taipumus, koska juuri yleisessä hötäkässä kun on kiire, ohjeiden seuraaminen on kaikkein vaikeinta. Joskus se oikeasti pyörii ympyrää eteisessä ja huutaa ettei löydä pipoa, kenkiä, hanskoja yms. vaikka kaikki ovat nenän edessä! Siinä kohtaa äidillä tuppaa hermo kiristymään niin että tekisi oikeastaan huutamisen sijasta vetää ne vehkeet pojan päälle sen verran kovakouraisesti että ensi kerralla pysähtyisi etsimään ne itse. Hohhoijaa. Olen muuten kokeillut myös sitä, että se kovakorvainen lapsi pannaan eri huoneeseen pukemaan kuin missä muut ovat, ja se toimii parhaiten. Joka aamu ei vaan jaksa tai viitsi.



Kiitos kaikille ystävällisistä viesteistä. Jotenkin silti haluaisin vähentää huutoa, mutta en keksi miten.

Vierailija

ottaa saati potea huonoa omaatuntoa, kyllä maailmaan ääntä mahtuu. Ja sitäpaitsi säälittävämpää minusta on jos lapsi on niin pumpulissa kasvatettu että kavahtaa heti jos vähän ääntä korotetaan. Meitä on moneksi, meilläkin tapellaan ja meuhkataan kovaäänisesti mutta myös rakkaus näkyy ja kuuluu, yhtälailla.

Vierailija

vaikka ei sentään koko aikaa. Sisareni on ammattikasvattaja eikä huuda omille pojilleen koskaan, joskus voi sanoa että "nyt mä oon tosi vihanen" mitenkään muuten sitä nättämättä. Siskon nuorempi poika on todella rasittava ja kun ollaan yhdessä ja seuraan näitä loputtomia keskusteluita joudun joskus oikein pinnistelemään etten lyö nyrkkiä pöytään ja sano että "nyt perskules loppu".

Vierailija

että itseäni ei miehen huuto enää hetkauta suuntaan eikä toiseen. Muistan että se loukkasi minua joskus alkuvuosina, mutta sittemmin olen tottunut siihen ja itsekin huudan melkein yhtä paljon ja oikeastaan nautin siitä. Olen vaan lasten takia huolissani, jos muut ihmiset eivät huuda ja he ovat ikäluokkansa ainoat huutajat. Siitä seurannee ongelmia tulevien tyttöystävien ja sukulaisten kanssa, jotka varmasti ärsyyntyvät ihan samoin kuin minä alkuun. Toisaalta pidän tätä huutamista aika hyvänäkin asiana, sillä meillä ei tunteet patoudu. Ja kyllä niitä hyviäkin tunteita näytetään ihan samalla tavalla.

Vierailija

Jos aamupukeminen ei suju, pilko lapselle ohjeet:

pue housut, laita kauluri, pistä pipo päähän, laita kengät jne. Ja jos lapsi sanoo, että ei osaa, lupaa auttaa.



Tätä käytämme töissä eskarilaisten kanssa. Ovat siis aivan "tavallisia" lapsia ja normaalilla älyllä varustettuja, mutta keskittyvät pukemistilanteessa kaikkeen muuhun kuin olennaiseen. Ja muista, käsky kerrallaan.



Terveisin eräs, joka on opetellut pois turhasta huutamisesta.

Vierailija

Mutta tuo mitä sanoit seurusteluasioista on kyllä totta; siinä voi törmätä toisenlaiseen "kulttuuriin". Eli minulla on joskus ollut seurustelukumppani, jolle huutaminen oli vieraampaa, eikä tämä asioita ainakaan parantanut.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat