Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Onko muita, jotka omaehtoisesti erakoituvat mielellään? Olen pettynyt ihmisiin.

Vierailija

Olen ex sosiaalinen ihminen. Jaettu ilo ja suru tuntuvat ainoilta oikeilta. Halusin ison ja tiiviin perheen. Nyt kun en ole niitä saanut ja pettymyksiä on 15 vuoden aikana tullut melkoisesti, olen pettynyt ihmisiin. Jotenkin on ihan paras olla yksinään. Ei ole enää tarvetta sanoa hyviä tai huonoja asioita toisille. Ennen tuntui, että oli pakko kertoa surulliset asiat jollekin, samoin kuin jakaa onni. Nyt olen sulkeutunut itseeni ja omaan perheeseen enkä kaipaa mitään muuta. Olen siis alkanut erakoitua. Se on minusta jees, mutta suku haluaa pitää kulissimaisesti yhteyttä. Minä en. Muita?

Kommentit (9)

Vierailija

Nuoresta iästäni huolimatta olen saanut kuraa niskaani enemmän kuin laki sallii. Sen kaikissa muodoissa, joten olen myös pettynyt ihmisiin, perheeseeni ja "ystäviini". Joten ihan tietoisesti olen jättänyt yhteydenpidon niin kutsutuihin ystäviini, en edes jaksa vastata jos joku ystävä/tuttu yrittää soittaa. Soitan sitten joskus takaisin, jos soitan. Uusiin ihmisiinkin olen erittäin huono tutustumaan ihan vain se vuoksi että he kuitenkin yrittävät kusettaa jollain tapaa, enkä uskalla päästää ketään lähelleni.



Toisaalta taas olen juuri aloittanut uuden parisuhteen, mutta silti pelottaa paljastaa sisintä kumppanille koska mielessäni kummittelee ajatus siitä, että hän kuitenkin vaihtaa minut johonkin muuhun ja parhaimmassa tapauksessa se toinen olisi jokin "ystävistäni" (näinkin on käynyt kolme kertaa). Siksi minua pelottaa esitellä tätä uutta heilaa niille surullisen kuuluisille ystäville.

Ehkä mun pitäs mennä jollekkin kallonkutistajalle, niin vois päästä elämässään eteenpäin. Mutta se kallonkutistajakin olisi lopuksi puoskari ja juoruis mun ongelmat kaikille...hehehe

Vierailija

Mulla on läheinen ja rakastava ja luottavainen suhde ainoastaan mieheeni,lapsiini ja äitiini.



Jostain syystä olen myös joutunut paljon pettymään kaveri/ystäväsuhteissa ja niinpä en enää jaksa vaivaantua. En tunne kylläkään edes tarvitsevani ystäviä,onhan minulla perheeni ja käyn myös 3 krt viikossa harratuksissa joissa kyllä tapaan ihmisiä ja juttelen mutta en luo syvempiä suhteita.

Vierailija

En koe toisia ihmisiä (omaa perhettä lukuunottamatta) mitenkään kovin kiehtovina. Mulla on huono itsetunto, lapsuudesta perittynä, ja mulla on aina ihmisten seurassa sellainen ahdistava olo, etten riitä omana itsenäni. En siis viihdy tuntemattomien seurassa, enkä sukulaistenikaan seurassa, sillä varsinkin silloin tuntuu, että on pätemisen pakko, että kelpaisi joukkoon.



Lisäksi minulla on huonoja kokemuksia ihmisistä. Liian moni on "huijannut" minua ja olen myös joutunut rikosten uhriksi. Kyllä sellainen syö luottamusta ihmisiin.

Vierailija

Totta. Itse olen tuntenut oloni hyväksikäytetyksi ystävien seurassa. Perheeni ei jaksa minua kiinnostaa. Toisaalta aika surullista. Nyt onneksi saan olla omassa rauhassa yksiössäni eikä tosiaan tarvitse yrittää päteä sukulaisille.

Vierailija

Ja siis ei perunaa, hedelmiä, vihanneksia, kasviksia? Viinaa oli aika reilusti, jos vain joulupäiväksi riittää (tuostahan tulee 6 litraa/aikuinen?). Taitaa olla vähän kohtuu hakusessa teidän sakilla.



Meillä nelihenkiselle perheelle (suunnilleen saman ikäiset lapset) riittäisi joulun pyhiksi 1 - 2 kg kinkkua, yhdet laatikot laatuaan, noin 2 kg erilaisia kaloja + vihannekset, kasvikset ja perunat, hedelmät, kotitekoisia joulutorttuja ja pipareita sekä ehkä korkeintaan 2 suklaarasiaa. Aikuisille kahvipaketti ja pullo punaviiniä, lisäksi maitoa 6 - 8 litraa, pullo mehutiivistettä ja vettä rajattomasti hanasta. Tavataan syödä myös paljon puuroja ja leipää.



Ei kai kukaan kykene kahta, kolmea päivää pitempää jouluruokia syömään muutenkaan? Sit pitää saada jo jotain raikkaampaa ja kevyempää, ainakin meidän, vaikka ei varsinaisesti mässätäkään.

surukeiju

Olen myös pettynyt ihmisiin. Sisaruksiini
ym. Ystäviini. Olen yksin. Unohdettuna. Ketään ei tunnu oikeasti kiinnostavan mitä minulle oikeasti kuuluu. Ja miten oikeasti selviän.
Havahduin siihen tosiasiaan että olenkin ollut tekemisissä hyvin vahingoniloisten ihmisten kanssa. Jotka eivät haluakaan minulle hyvää. Vaan toivovat pahaa.

Muutamat henkilöt tosin ihan ok.

Onneksi on hyvä havahtua todellisuuteen edes jossakin vaiheessa elämää. Totuus tekee kipeää.

Vierailija

Sama täällä. En koe enää tarpeelliseksi jakaa yhtään mitään juuri kenenkään kanssa. Ainakaan niiden, keiden luulin olevan ystäviäni. Muutama hyvä ihminen, joiden seura on "turvallista", eli antavat minun olla sellainen kun olen ja elää omaa elämääni eivätkä jatkuvasti vaadi jotain (palveluksia), ole arvostelemassa tai puuttumassa elämääni. Olen ihan normaali ihminen siis enkä sellainen että elämääni pitäisi mitenkään puuttua. Olen aiemmin ilmeisesti antanut ihmisten käyttäytyä huonosti minua kohtaan, antanut heidän mennä minun henkilökoht rajojeni yli persoonaani saakka ja nyt se on kyllä loppu. En nykyisin enää tunnu kestävän näiden ystävien vaatimuksia ja arvostelua yhtään. Lievempääkään.

Opettelen nauttimaan omasta seurastani.

Uusimmat

Suosituimmat