Vastavuoroisuus kyläilyissä

Vierailija

Opin aikoinaan kotoani, että kylään kutsutaan ihmisiä vastavuoroisesti. Jos me kutsuimme viimeksi, odotimme seuraavaksi kyläperheeltä vastakutsua. Äitini ei koskaan kutsunut samaa perhettä kahta kertaa peräkkäin meille, vaan välissä täytyi olla aina kyläily heille.



Noudatanko tällaista käytäntöä nykypäivänä yksinäni vai onko jollakulla muulla vielä sama periaate? Tällaiset kyläilyperheet ovat kanssamme samanarvoisessa asemassa niin asuntonsa tilojen, taloudellisen puolen kuin lastenkin suhteen. Eli harrastan tätä vastavuoroisperiaatetta sellaisten perheiden kanssa, jotka ovat kuten me. Yksinäiset pariskunnta, opiskelijaystävät, kaukaiset sukulaiset tms. eivät kuulu tähän joukkoon vaan heitä kestitään tarvittaessa vaikka kuinka usein peräjälkeen, mikäli en voi syystä tai toisesta toivoa heiltä vastakutsua.



Asia nousi mieleeni, koska kaikki kyläilyperheemme ovat olleet viimeksi kahdesti peräkkäin meillä syömässä ja juhlimassa. Haluaisin viettää jonkun heidän kanssa uutta vuotta, mutta tuntuu kurjalta kutsua taas heitä meille. Tulevatko ihmiset nykyään mieluummin kylään valmiiseen pöytään kuin kutsuvat ketään koteihinsa? Olen pohdiskellut asiaa viime päivinä. Onko näin?

Sivut

Kommentit (24)

Vierailija

Tilojen ja taloudellisen aseman ja lapset, iän ja määrän huomioiden samanarvoiset perheet ovat kyllä meillä ihan "vanhanaikaisessa" asetelmassa, että mekin odotetaan vastakyläilyjä, eli meillä sitten teillä ennenkuin taas meillä,

mutta poikkeuksia on, jos on joku tietty juttu tai synttärit tai jotain erikoista.

Sitten kun on pitkään kestinnyt vieraita omassa kotona, onkin kiva päästä jo kylään omalla vuorollaan, eikä se ole yhtään ahdistavaa enää "pakkovierailua" vaan kiva päästä valmiiseen pöytään eikä tarvi ite siivota... ja sitten taas on kivaa oikeasti siivota ja laittaa kaikki vieraille. Eli ei ihan tiukan kaavan mukaan mennä, vaan sen mukaan mikä tuntuu mukavalta. Mutta kyllä se minusta jonkinlaista etikettiä on nykypäivänäkin. Jos ei kotona voi tavata, niin voi sitä tavata sitten vaikka kodin ulkopuolellakin, ja näitä kertoja ei lasketa, sen mukaan vaan mikä mukavalta tuntuu, jos ollaan siis oikeasti ystäviä, eikä jossain epämääräisessä tutustumistilassa tai jossain etiketistä tarkoissa suihkuseurapiireissä...

Vierailija

Juhlien järjestäminen on hurjan työlästä suunnitteluineen, ostosreissuineen, valmisteluineen, siivoamisineen ja sitten on se taloudellinen puoli. Onhan aika epäreilua, että tämä lasku ja vaivannäkö kaatuu aina toisen perheen niskaan. Tuliaiset on harvoin kellään niin suuria, että sillä tulisi kaikkeahyvitetyksi. Siksi kannatan ehdottomasti sitä, että vuorotellen. Muutenhan toinen perhe ikäänkuin hyötyy toisen kustannuksella koko ajan.

Vierailija

Just tollaset ihmiset ärsyttää minua suunnattomasti, ja heitä ikävä kyllä kuuluu myös meidän kaveripiiriimme. Aina ollaan tulossa valmiiseen pöytään ja itse ei koskaan kutsuta vastavierailulle. Olisi minustakin välillä kiva mennä kutsuttuna kylään valmiiseen pöytään mutta EI!

Aina kutsutaan itse itsensä meille, tuodaan kakaralauma tullessaan ja jätetään hirveä sotku jälkeen. Eikä vahingossakaan siivota jälkiä yhdessä. (korjata ruokia pois pöydästä tms..)

Tämän takia en tänä vuonna kutsu meille ketään uutenavuonna. Ei kertakaikkisesti huvita passata ketään saamatta itse vastakutsua.

Vierailija

jotka syövät aina pöydät puhtaaksi. Meillä on itsellämme monta lasta, ja tuttavaperheissa saman verran. Lisäksi nämä tuttavaperheiden lapset syövät kolminkertaisesti omiimme verrattuna. Jos kahvipöydässä on pienelläkin kyläilyreissulla jo 15 henkilöä, ja tarjottavaa pitää olla ainakin parillekymmenelle niin kyllähän se järjestelyjä jo vaatii.

Vierailija

Ja miksi siitä kyläilystä pitää sitten tehdä joku numero, ja laittaa parasta pöytään jne. Minä ainakaan en oleta, jos menen kylään jollekin, että mitään ihmeellistä on tarjolla. Kupin kahvia jos saa, niin kiva. Meillä ei myöskään usein ole kun piparipaketti tarjottavana jne. Eikä meillä kyllä yhdenkään kaverin kanssa ole mitään vuorotellen systeemiä. Pyydellään ja mennään miten sattuu, miten parhaiten missäkin tilanteessa sopii. Mulla esim muutamia lapsettomia kavereita, niin käyvät meillä paljon useammin kun me heillä. Koska on helpompaa.

Vierailija

joiden kanssa haluan olla aktiivisesti tekemisissä, että odotan jonkin asteista vastavuoroisuutta ja myös nämä ihmiset odottavat samaa. Ei siis mitään tiukkapipoista hommaa, vaan suurinpiirtein kyläillään vuorotellen.



Muita ihmisiä nähdään noin kerran vuodessa tai kahdessa, koska en tosiaan kutsu kylään ennen kuin ollaan oltu itsekin kylässä.



Sama juttu on joulukorteissa. En lähetä kortteja niille kavereille, jotka itse eivät lähetä. Vanhat sukulaiset ovat asia erikseen...



Juu. on kaveripiiri pienentynyt, mutta on myös jyvät erottunut akanoista.

Vierailija

vieraillaan kavereiden luona niin harvoin edes mitään tarjotaan tai meille tarjotaan. Just se kupponen kahvia tai teetä. Ei muuta. Eikä kyllä odotettakkaan muuta. Ja jos iltaa mennään istumaan niin omat juhlajuomat mukaan ja tarjottavat ostetaan puoliksi. Eikä oo ikinä tullut edes mieleenikään että toiset tarjoaa kaiken...outoa

Vierailija

mä oon taas melkeinpä laiska lähtemään minnekkään ja tykkään että meille päin tullaan, yleesä se on kyllä että me "juodutaan" koska meillä on auto ja muut pk:lla asuvat ovat liian laiskoja liikkumaan niillä julkisillaan.

Yks tuttava pariskunta oli niin törkeä sanoivat että tullaan kylään jos me haetaan ja viedään ne (ihan ilmasiksi tietysti) ja edestakaisin matkoihin olis mennyt tollaset reilut 100 kilsaa yhteensä!!!

Vierailija

mutta minusta ei ole nykypäivänä niin tarkkaa... Kaikki ystävämme tietävät, että meille on aina mukavampaa ja helpompaa jos ystävämme tulevat meidän luoksemme kyläilemään. Meillä kolme 0-5-vuotiasta lasta perheessä ja on kiva kun lapset saa ajoissa nukkumaan jne. ja iltaa voi jatkaa ystävien kanssa rauhassa.



Me olemme kyllä tosi huonoja kutsujia, mutta onneksi ystävämme tietävät asian ja ihan oma-aloitteisesti usein pyytävät kutsua meille. Juhlien aikaan (Vappu, Uusivuosi jne.) sentään muistamme jo ajoissa kysellä ketkä ystävistämme tulevat (taas) meille.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat