Huono deittailija - ikuinen sinkku?? ov

Vierailija

Olen melkein nelikymppinen vanhapiika. Nuorempana (18-32v) seurustelin kolmeen otteeseen pitkään ja vakavasti. Kaikki suhteet etenivät avoliittoon asti, mutta joka kerralla mies ei ihan vielä ollut valmis perheen perustamiseen. Ensimmäisen tyttöystävän kanssa mun jälkeen kaikki perustivat perheen. Kun olin 33v tapasin ulkomaalaisen miehen, johon rakastuin. Mutta hänkin jätti minut, hän jo vuoden jälkeen murtaen sydämeni. Sen jälkeen olen kyllä tavannut miehiä ja tapaillutkin joitain muutamia kuukausia, mutta toisin kuin nuorempana, kun kärsivällisesti odotin suhteessa, nyt heti kun tulee joku pienikin vastoinkäyminen, pakenen suhteesta. Pelkään nykyään niin paljon pettymystä ja sydänsurua - ja silti suurin pelkoni on, että jään ihan yksin tässä elämässä.



Millä ihmeellä pääsen tästä pettymysten pelosta ja millä saisin itseluottamukseni takaisin? Mistä saisin sen uskon, että joku tuolla on minullekin tarkoitettu ja että olen miehen rakkauden arvoinen? Auttaisiko tässä joku terapia?? Jotain on nimittäin muutettava käytöksessäni, muuten olen pian satavuotias ja edelleen yksin.



Ulospäin olen kyllä sosiaalinen, puhelias, itsevarmankin oloinen, melkoisen upea nainen, josta moni ei uskoisi, että olen yksin. Mutta kun tapaan sellaisen miehen, josta kiinnostun, menen ihan lukkoon, enkä usko, että mies saattais olla musta kiinnostunut. Saatan jopa jättää menemättä toisille treffeille vain jotta säästyisin myöhemmältä pettymykseltä.



En tiedä, mikä mussa on niin pahasti vialla, etten kunnollista rakastavaa miestä löydä? Paitsi tää pettymyksen pelko... Moni kyllä syyttää, että olen liian kranttu ja varmaan olenkin, koska en missään nimessä ota esim. enää alkoholistia enkä väkivaltaista miestä. Haluaisin löytää miehen, jota voin katsoa ja rakastaa kunnioittaen, joka osaa käyttäytyä hyvin ja joka on mielenkiintoinen.



En oikeastaan edes tiedä miksi tänne kirjoitan nyt.. Näin jouluna sitä vaan tuntee itsensä entistä yksinäisemmäksi, vaikka suvun kanssa joulua vietänkin. Kaikilla muilla on parinsa, mulla ei. Ehkä haen vertaistukea, sattuisko täällä olemaan ketään muuta vastaavan kokenutta tai kokevaa? Ja kuinka sitten kävi?

Kommentit (4)

Vierailija

on vähän samantapaisia kokemuksia, tosin olen "vasta" 30 vuotias. Mutta 16 vuotiaasta asti olen ollut todella epäonninen suhteissa, ja todella yksinäinen aina. Olisin aina halunnut sen suhteen ja perheen, mutta en löytänyt muuta kuin alkoholisteja, pettäjiä ja täysiä työtä vieroksuvia luusereita.

Kaikki suhteet katkesivat jo ennen kuin ehtivät alkaakaan, tai sitten minut jätettiin ja olin täysin hajalla taas kuukausitolkulla.



Nyt vihdoin 30 vuotiaana olen taas tavannut yhden mukavan tuntuisen miehen, joka todella kolahti ! Olemme tunteneet vasta hetken aikaa, ja välimatka on pitkä. Minun puolestani tästä voisi tulla vaikka se loppuelämän juttu, mutta toisestahan ei voi tietää... hän vaikuttaa todella kiinnostuneelta, mutta niin se on ennenkin ollut...



Aika näyttää tuleeko tästä jotain, mutta jos ei, niin olen taas kerran samassa tilanteessa kuin sinäkin. Tutut ympärillä kasvattavat perhettään, ja minä olen aina vain yksin.



Kyllä se todella katkeraksi vetää, ja vielä enemmän, kun joutuu kuulemaan niitä "sä oot niin kranttu, oot liian hyvännäköinen, kyllä se oikea vielä sieltä tulee..."



Tsemppiä !

Vierailija

Lainaus:

on nimittäin niin, että jos ihminen on tyytyväinen itseensä ja uskoo olevansa onnellinen tämmöisenäänkin, hänen elämänsä jakaminen kuulostaa muistakin houkuttelevalta. jos sen sijaan ihminen etsii epätoivoisesti jotakuta, joka muuttaisi hänen elämänsä ja tekisi hänestä onnellisen, tehtävä kuulostaa aika mahdottomalta kenelle tahansa.



Parhaat suhteet syntyvät kun kaksi ennestään tyytyväistä ja onnellista ihmistä, jotka tietävät että pärjäisivät yksinkin, päättää silti jakaa elämänsä toistensa kanssa. Kumpikaan ei silloin ole toisesta riippuvainen, kumpikin tietää että selviäisi yksinkin, kumpiki on vain ajatellut, että tämä tekee minut ehkä vielä onnellisemmaksi - kummallakin on varaa luottaa toiseen sillä kumpikin tietää myös,e ttä se TOINENKIN on tehnyt saman valinnan kuin itse teki.




Kun biologinen kello tikittää, on varsin paljon vaadittu, että pitäisi olla tyytyväinen ja onnellinen sinkkuna. Vaikka tietää että _selviytyy_ vallan mainiosti ilman kumppania, kyllä minulle oli koko sinkkuajan aivan selvää, että haluan löytää elämänkumppanin. Tässä nyt yritetään syyllistää siitäkin, että ei ole täysin onnellinen jos elää jyrkästi erilaista elämää kuin haluaisi. TIETENKÄÄN sitä ei ole onnellinen, eikä pidä ruveta teeskentelemään ja valehtelemaan itselleen.



Pidän näitä "lakattava etsimästä" -juttuja ihmeellisenä, älyllisenä epärehellisyytenä. Oman elämänkokemukseni mukaan useimmilla ihmisillä se kumppani ei tipahda taivaalta kivana yllätyksenä täydellisen tyytyväisyyden keskelle ja ilman mitään omaa etsimistä.



Ja ap:lle: en osaa neuvoa sinua mutta sen tiedän, että hyviä miehiä on olemassa ja sinulla on täydet mahdollisuudet pariutua sellaisen kanssa. Itsekin onnistuin siinä vasta oltuani parin muun miehen "harjoitustyttöystävä", kuten sinullekin on käynyt. Se oli kokemuksena erittäin ärsyttävää, mutta onneksi löysin paremman (ihan itse etsimällä, ei siis taivaalta tipahtaen).

Vierailija

on nimittäin niin, että jos ihminen on tyytyväinen itseensä ja uskoo olevansa onnellinen tämmöisenäänkin, hänen elämänsä jakaminen kuulostaa muistakin houkuttelevalta. jos sen sijaan ihminen etsii epätoivoisesti jotakuta, joka muuttaisi hänen elämänsä ja tekisi hänestä onnellisen, tehtävä kuulostaa aika mahdottomalta kenelle tahansa.



Parhaat suhteet syntyvät kun kaksi ennestään tyytyväistä ja onnellista ihmistä, jotka tietävät että pärjäisivät yksinkin, päättää silti jakaa elämänsä toistensa kanssa. Kumpikaan ei silloin ole toisesta riippuvainen, kumpikin tietää että selviäisi yksinkin, kumpiki on vain ajatellut, että tämä tekee minut ehkä vielä onnellisemmaksi - kummallakin on varaa luottaa toiseen sillä kumpikin tietää myös,e ttä se TOINENKIN on tehnyt saman valinnan kuin itse teki.

Vierailija

vaan ainoastaan osoitus siitä, ettet ole ihan täys kahjo.





Lainaus:

Moni kyllä syyttää, että olen liian kranttu ja varmaan olenkin, koska en missään nimessä ota esim. enää alkoholistia enkä väkivaltaista miestä. Haluaisin löytää miehen, jota voin katsoa ja rakastaa kunnioittaen, joka osaa käyttäytyä hyvin ja joka on mielenkiintoinen.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat