- Äidiksi yksin

Vierailija

Kokemuksia kanssa sisaruksilta, jotka ovat päättäneet tulla äidiksi yksin?



Enkä tarkoita nyt vahinkoja ja eronneita yksinhuoltajia. Vaan naisia jotka suunnitellusti rupeavat äidiksi yksin.

Kommentit (10)

Vierailija

Lainaus:


Kyllä jämpti on niin, että lasten henkinen hyvinvointi vaatii kotona asuvan sekä isän että äidin.




Lapsen henkinen hyvinvointi on mielestäni todella tärkeää, mutta en näe että siinä on suora korrelaatio isään samassa taloudessa.



Lainaus:

mutta kyllä lähtökohta lasten henkistä kehitystä ajatellen tulee olla niin, että kaikilla lapsilla on oikeus sekä isään että äitiin.




Lapsella on oikeus isään ja äitiin. Mutta sisältääkö se oikeuden siihen että lapset asuvat molempien biovanhempiensa kanssa? Riittääkö tieto siitä kuka isä on tai säännölliset tapaamiset isän kanssa?



Parempi olla syntymättä vai olla yhdenhuoltajan perheen lapsi?

Vierailija

niin on parempi ettei lasta edes laiteta alulle kuin että asuu yhden huoltajan taloudessa. Ja itseasiassa tämä edes ei ole relevanttia ajattelua, koska sitä lasta ei ole olemassa eikä toivottavasti tule jos lähtökohtaisesti syntyessä isä ei asu äidin kanssa samassa taloudessa.



Lienee syytä korostaa etten minä vaikkapa eronneita yksinhuoltajia halua mitenkään syyllistää enkä epäillä ettekö olisi hyviä äitejä/isiä, jotka kykenevät kasvattamaan lapsistaan tasapainoisia onnellisia ihmisiä. Kaikilta tuo kuitenkaan ei onnistu ja geeniperimämme & evoluution kautta meillä kuitenkin on sellainen tilanne, että lapsilla tulee olla äitien lisäksi myös isät.

Vierailija

tukiaisia ruikuttava pummi.



Kyllä jämpti on niin, että lasten henkinen hyvinvointi vaatii kotona asuvan sekä isän että äidin. Avioerotilanteissa kodin hajoamiselle ei tietysti mitään voi eikä se automaattisesti huononna lapsen edellytyksiä kasvaa hyväksi ja tasapainoiseksi ihmiseksi, joskus jopa saattaa parantaa sitä, mutta kyllä lähtökohta lasten henkistä kehitystä ajatellen tulee olla niin, että kaikilla lapsilla on oikeus sekä isään että äitiin. Ja vielä niin, että nämä kustantavat lasten ja itsensä elättämisen omalla työnteolla eivätkä maksata elämäänsä ja lapsensa elämää muilla.

Vierailija

mutta itse olen ajatellut asian niin, että jos en löydä kumppania itselleni, jonka kanssa lapsia tekisin niin teen sitten yksin.



Olen itse isätön, hän oli alkoholisti, joka kuoli kun olin nuori. Olen kaivannut isää, mutta en juuri häntä, vaan tukevaa aikuista/isähahmoa. Eli varmistaisin kyllä, että lapsellani on riittävästi aikuisia ympärillään ja saa kunnollisen miehenkin mallin.

Vierailija

Halusin saada lapsen yksin, koska sopivaa miestä ei vaan löytynyt ja kello tikitti.

Minulla oli jonkinlainen kesäromanssi itseäni huomattavasti nuoremman miehen kanssa. Sanoin hänelle, että haluan lapsen ja kerroin, etten käytä enää E-pillereitä. Jätin hänen päätettäväkseen haluaako kondomia käyttää. Ei käyttänyt ja pian tulin raskaaksi.

Kerroin raskaudesta, hän halusi vakavampaa suhdetta ja minä en, joten tiemme erosivat, joskin sovussa.

Hän halusi olla mukana lapsen elämässä, tunnusti isyyden ja maksaa elatusmaksua. Elatusmaksussa olemme joustaneet molempiin suuntiin; välillä hän on ollut työtön ja maksanut vähemmän, välillä minä olen ollut työtön ja hän on maksanut enemmän. Tapaamiset ovat olleen vauvasta asti säännöllisiä; vauva-aikana minun ja vauvan kodissa ja taaperoiästä lähtien lapsi on ollut isänsä luona viikonloppuja ja lomia. Myös yhteys isän puolen mummuihin yms on ollut alusta asti hyvä.

Kaikki on siis mennyt todella hyvin eikä ole tarvinut katua, että aloin tähän yksin.

Minulla ei ole parisuhdetta edelleenkään. Lapsi on nyt pian 6v.

Vierailija

Minä olen aina tiennyt haluavani äidiksi. En nuorempana edes kuvitellut ryhtyväni tähän yksin. Mutta nyt kun 35 on jo plakkarissa, se on entistä todennäköisempi vaihtoehto. En koe että se etten ole löytänyt kunnollista puolisoa tai parisuhdetta olisi syy että minun pitäisi elää lapsettomana.



Minä en ole siis salaa hankkiutumassa raskaaksi. Haluaisin mielelläni kaksi tai kolme lasta. Ja että lapset olisivat täyssisaruksia ei se nyt ihan salaa onnistusikaan ;-)



Joskus mietin luovutettuja sukusoluja, mutta nekin menevät nykyään pariskunnille. Ajatuksesta on luovuttu.



Mahdollinen tuleva isäehdokas on vanhempi mies ( +50v) jolla on kaksi jo aikuista lasta.



ap. (ja 3)

Vierailija

Minä sanoin syöväni pillereitä mikä oli täyttä valhetta. Vauvakuume oli vaivannut jo monta ,monta vuotta mutta sopivaa miestä kumppaniksi ei löytynyt. Sitten löysin hyvät geenit omaavan uroksen ja se oli siinä! Sain kaiken mitä halusin. Vauvan, joka on minulle kaikki kaikessa.

Vierailija

Eli onko se oma vika, jos sopivaa kumppania ei löydy ja silloin ei ole oikeutta lapsiin? Geeniperimään viittaaminen on naurettavaa, kyllähän se isä on todistetusti ollut olemassa, jos lapsikin syntyy. Aivan varmasti yksin pystyy kasvattamaan ja huolehtimaan, varsinkin kun siihen on varautunut ja asennoitunut.



Lainaus:

niin on parempi ettei lasta edes laiteta alulle kuin että asuu yhden huoltajan taloudessa. Ja itseasiassa tämä edes ei ole relevanttia ajattelua, koska sitä lasta ei ole olemassa eikä toivottavasti tule jos lähtökohtaisesti syntyessä isä ei asu äidin kanssa samassa taloudessa.



Lienee syytä korostaa etten minä vaikkapa eronneita yksinhuoltajia halua mitenkään syyllistää enkä epäillä ettekö olisi hyviä äitejä/isiä, jotka kykenevät kasvattamaan lapsistaan tasapainoisia onnellisia ihmisiä. Kaikilta tuo kuitenkaan ei onnistu ja geeniperimämme & evoluution kautta meillä kuitenkin on sellainen tilanne, että lapsilla tulee olla äitien lisäksi myös isät.

Vierailija

Tulin siis jätetyksi raskaana ollessani, täysin odottamatta, eikä isä ole ollut kuvioissa mukana koskaan.

Sinänsä en ehkä ihan vastaa tilannettasi, mutta joiltain osin kyllä.

Mutta mielestäni lapsen voi ihan hvyin saada yksinkin, kaikesta selviää, mutta omat tarpeet kyllä voi varautua laittamaan muutamaksi vuodeksi kokonaan sivuun. Ja haalia itselleen turvaverkkoa, omat kaverit, sukulaiset yms, ja se, minkä itse koin hyvänä, oli netin etsin ystävää -palstat, joiden kautta sain vertaisseuraa, ja muutenkin uusia äiti-lapsi kavereita.

Nyt lapseni on kohta 5 v onnellinen, tasapainoinen aivan ihastuttava tuittupäinen huumorintajuinen uhmaikäinen. Taaksepäin kun katson aikaa, niin suoraan sanottuna välillä itsekin ihmettelen, miten olen tietyistä tilanteista selvinnyt. On se tietysti omasta luonteestakin kiinni, itse ole sisukas selviytyjä, joten ehkä sekin on helpottanut selviytymistä.

Olen ollut töissä siitä asti kun lapsi oli 2,5 v, esimiesasemassa ihan hyvää palkkaakin nostavana vuorotyöläisenä. Lapsi on vuorohoidossa.

Monilta murheilta olen myös säästynyt, kun olen ollut yksin, ja saanut itse päättää kaikista asioista. Myös viettää omaa aikaa lapsen nukkuessa, olen saanut lukea, katsoa telkkaria tai ihan vaan nukkua, ei ole ollut sitä miestä tai muita lapsia "passattavana" sillä aikaa. Ja siivottavana on vain yhden lapsen ja yhden aikuisen jäljet, kokattavana vain yhden aikuisen ja yhden lapsen ruuat yms.

Vierailija

MInä tulin raskaaksi miehelle jota olin tapaillut jonkin aikaa. Kerroin myöhemmin miehelle tulevasta vauvasta,josta hän ei ymmärretystikään ilahtunut. Emme olleet parisuhteessa. Annoin miehelle täysin vapaat kädet, haluaako olla tekemisissä vai ei. Ei halunnut. Emme ole nähneet sen jälkeen, mutta "erosimme" ihan ystävinä.Enkä todellakaan ole vaatinut mitään elatusrahoja, kaupunki maksoi ne ja hyvä niin. En ole koskaan katunut asiaa ja hyvin ollaan pärjätty. Sittemmin tapasin mieheni, menin naimisiin ja hän adoptoi poikani omakseen, nyt olemme oikea happy family. ;)

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat