Vauva puhtaan hentoinen, pieni enkeli.

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Meidän vauva ei jaksanut taistella elämästä rv 42+4 jälkeen. Vaikka olin ollut käynnistyksessäkin kolme vuorokautta.



Nyt elämänlangat on kadoksissa. Uusi raskaus? Sekö olisi hienoa? Vai pitäisikö nyt vaan keskittyä itseensä?



Entäs ystävät? Olen ollut aika yksin. En ole jaksanut pitää yhteyttä. Nyt kun olisi voimia tavata, puhelin ei soi. Tuntuu, että masennun.



Käyn terapiassa, mutten suostu syömään "paremman elämän" lääkkeitä. Kuukausi vielä sairaslomaa. Tai enään. Mitä sitten teen? Ei ole edes vakituista työtä...



Tästä solmusta kun selviän edes auttavasti, voin olla huojentunut.
!http://www.vauva.fi:80/perhe/perheshowimage?id=a12a071e-d46e-11dd-854d-f...!

Kommentit (9)

Vierailija

Ymmärrän tunteitasi todella hyvin. Tähän ei löydy oikeita sanoja. Lapsen menetys on pahin mitä meitä vanhempia voi kohdata. Tässä vaikeassa elämän tilanteessa erottuu oikeat ystävät. Vain todellinen ystävä jaksaa tukea. Ei ole sinun tehtävä pitää yhteyttä ystäviin vaan heidän joukosta pitäisi löytyä se todellinen ystävä joka jaksaa soittaa sinulle päivittäin ja kuunella.





Me elämme vastaavaa tilannetta kun teidän perhe. Poikamme Peter kuoli 7 kk 11 pv ikäisienä erittäin harvinaiseen lihasatrofiaan. Mitään ei ollut tehtävissä. Mitään lääkettä tai parannuskeinoa ei ollut.





Jos jaksat ja haluat jutella niin laita minulle viesti osoitteeseen vikina@suomi24.fi Voidaan vaihtaa myös puhelin numerot niin voidaan jutella. Puhuminen on ainoa keino selviytyä.



Yritetään yhdessä selviytyä

Vierailija

Meidän poika kuoli kohtuun rv:lla 33+3 ja syntyi parin päivän päästä. Mitään vikaa vauvasta ei löytynyt, täydellinen lapsi. Tämä tapahtui 12.5.2005, eli sitä on jo aika. Ensin en voinut mennä ulos, ei kauppaan, en voinut katsoa odottavia äitejä eikä pienia vauvoja.... En suostunut ottamaan rauhoittavia, ajattelin, että tämä vaihe on elettävä läpi, itkin, makasin sängyssä, olin syömättä monta päivä, en halunnut elää. Myöhemmin tulin raskaaksi ja meille synyi tyttö marraskuussa 2006. Tyttönen ei ole enkeli-vauvan korvike, mutta saan iloita hänestä. En ikinä unohda enkeli-poikaani, suru on suuri ja se pysyy äidin sydämessä ikuisesti, mutta elämä jatkuu...

Voimia sinulle!

Jos haluat, niin voit kirjoitella: sonja_laukkanen@hotmail.com

Vierailija

Ensinnäkin Angelmon toivottavasti voit jo paremmin!



Tiedän jotain tuosta tunteestasi, viime viikolla rv 41+2 synnytys käynnistyi, mutta kun menimme sairaalaan vauvan sydänääniä ei enää saatu kuulumaan. Tässä nyt sitten valmistellaan hautajaisia. Olisi kiva kuulla miten muut näistä on selvinnyt.



Me ei vielä olla päästy kunnolla suremaan, kun on niin paljon asioita järjestettävänä, ensi viikolla on sitten hautajaiset. Se tulee olemaan tuskaa. Ikävä on kova.



- Marie

Vierailija

Missä olet Marie, haluaisin kuulla miten sinulla nyt menee?

Oletko sairaslomalla tai töissä, kuinka arki sujuu??

Miten haaveet lapsesta???



xsaran@gmail.com



Minullekkin saa kirjoitella!



T. Odottava enkelin äiti. la 090909

Vierailija

Otan osaa suureen suruunne. Toivotan teille kovasti voimia jaksaa jatkaa eteenpäin. Aika toivottavasti auttaa ja tuska pikkuhiljaa lievenee. Kokemaanne menetystä ei pysty koskaan unohtamaan, eikä kukaan toinen voi korvata menetettyä pienokaista. Jaksakaa kuitenkin uskoa tulevaisuuteen ja siihen, että se tuo myös teille vielä onnen hetkiä.



Voin ehkä kuvitella pienen osan siitä tuskasta, mitä juuri nyt käytte läpi. Me menetimme reilu vuosi sitten pikkuruisen poikamme rv 20. Alkuun tuntui, että elämä pysähtyy paikoilleen ja ettei surusta mitenkään voi selvitä. Kaipaus ja suru on yhä läsnä, mutta sen kanssa on oppinut elämään. Anna itsellesi aikaa surra rauhassa ja käydä kaikki mahdolliset tunteet läpi.



Me päätimme yrittää uutta raskautta ja nyt meillä on parin viikon ikäinen poikavauva ihmeenämme.

Vierailija

Päiväkerrallaan, ONNEA!



Toivoisin itsekkin elävää vauvaa. Tässä kierrossa (eilen) tosiaan tein haamuviivan. Koska alamahaa on tunassut jo jonkin aikaa. Ei mitään kivuliasta, mutta jomottaahan tuo! Kp 32 tänään. Katsellaan rauhassa. Viime kirto oli yli 40 npäivää, niin vielä se ei kai näykkään!

Vierailija

ja voimia!



Osaan kuvitella ainakin osittain teidän tuskanne. Meillä on takana 2km, kohdunulkoinen ja rv 16+ geneettinen keskeytys. Oman lapsen menettämisen tuska on mitä suurin =(



Nyt meillä kuitenkin on vauhtia ja vaarallisia tilanteita 3-vuotiaan esikoisprinsessan ja kohta 1-vuotiaan pikkuprinssin mukana. Uusi raskaus ei vie tuskaa eikä saa poisnukkunutta nyyttiä eloon. Tuska on jossain muodossa läsnä aina, mutta helpottaa kyllä ajan mukana. Kovasti voimia teidän perheelle!



Jos haluat kirjoitella/jutella, niin laita viestiä: nekku24@gmail.com

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat