Olen itse ollut musiikkiluokalla, alkaen syksyllä 1990,

Vierailija

joten ihan tuoreimmasta päästä ei oma kokemukseni ole. ;)



En ole ikinä ollut kovinkaan loistava koulussa, erityisesti kielet ovat olleet kompastuskiveni, mutta olen silti vanhemmilleni kiitollinen että laittoivat minut musiikkiluokalle.



Minulle musiikkiluokalle pääsy (pääsykokeiden kautta) tarkoitti koulun vaihtoa ja noin 15km:n koulumatkaa entisen 1km:n sijaan. Matka ei ollut ongelma, pääsin usein isän kyydissä ja bussillakin oli mukavaa ajella kun tunsi olevansa "iso tyttö". ;) Sain uudelta luokalta paljon uusia ystäviä, muutaman kanssa voin sanoa olevani ystävä vielä tänäkin päivänä. Samaten ystäviä oli kotipihassa (entisiä luokkakavereita), heistäkin muutaman kanssa pidän edelleen tiiviisti yhteyttä.



Minulle musaluokka on antanut paljon muutakin kuin vain pianon soittotaidon. Koulussa oli oikeasti kivaa ja vaikka en kovin hyvin joissain aineissa pärjännytkään, sain silti itseluottamusta siitä, että olin hyvä jossain! Ja meidän koulussa ainakin kaikenlaista luovuutta pidettiin arvossaan, ei pelkästään musikaalisuutta. Toki musiikinteoria ja soitto/laulutunnit veivät aikaa muilta aineilta, mutta ihan riittävän hyvin silti pärjäsin. Peruskoulun jälkeen kävin lukion ja opiskelin alemman korkeakoulututkinnon. Vaikka nykyinen ammattini ei ole missään tekemisissä musiikin kanssa, olen oikein tyytyväinen että voin soitella silloin tällöin omaksi ilokseni.



Jos lapsesi vaan on musiikista kiinnostunut ja edes jollain lailla musikaalinen niin suosittelen kyllä oman kokemukseni perusteella musiikkiluokkaa lämpimästi!

Kommentit (0)

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat