Näin tulee tapahtumaan Israelissa

Vierailija

Profeetta Sakarjan kautta Herra ilmoittaa, että lopun aikana kaikki kansat käyvät Israelin kansaa vastaan. Israelin kimppuun siis hyökätään viimeisinä päivinä. Sakarjan kautta tulee myös profetia Israelin kansan kääntymisestä takaisin Jumalan puoleen. Ja he katsovat Häneen (Kristukseen), jonka ovat lävistäneet (ristiinnaulittu). Raamattu opettaa siis tässä, että Israelin kansan lopunajan jäännös tulee vastaanottamaan pelastuksen Herrassa Jeesuksessa.



Jeesus sanoi juutalaisille, etteivät he näe Jeesusta ennen kuin sanovat siunattu olkoon Hän, joka tulee Herran nimessä; Matt 23. Jeesus ei siis tule takaisin ennen kuin juutalalaiset kääntyvät uskomaan Kristukseen. Saatana tietää tämän, siksi hän on kautta historian järjestänyt vainon juutalaisia kohtaan (mm. Hitler, natsien holocaust toisen maailman sodan aikana). Tämän tähden juutalaisia kohtaan nostetaan aina vaino ja sen tähden saamme myös nähdä viimeisinä päivinä antisemitistisen vainon, jossa juutalaisia vainotaan ja lopulta useat maat aseellisesti hyökkäävät Israelin kimppuun. Mutta Herra Jumala loppujen lopuksi pelastaa Israelin kansan ja hyökkäävät maat kokevat suuren tappion ja häviön.

(Petri Paavola)

Kommentit (9)

Vierailija

Onko juutalaisuus se määräävä tekijä älykkyydessä? Onko Israeliin muuttaneet reilu milkoona venäläistä yhtä älykkäitä kuin "alkuperäisväestö"?



Oma kotimaani kuuluu eurooppalaisen juutalaisuuden kehtoihin enkä ole huomannut paljoakaan maastamuuttoa Israelin suuntaan. Tyhmiä siis?

Vierailija

Lainaus:

Tämän siitä saa, kun väkisin perustetaan valtio toisten (palestiinalaisten) maille. Kyllä mäkin hermostuisin, jos meidän tontista puolet pitäsi äkkiseltään luovuttaa ruotsalaisille.




En ole juutalainen, enkä erityisen uskovainenkaan. Mutta käsittääkseni se ei ole ihan noin musta-valkoinen se juttu että "otetaas tuosta nyt israelille tilukset". Valitettavasti en muista miten se homma tarkalleen meni, mutta ilmeisesti aluksi palestiinalaiset ovat ajaneet israelilaiset "mereen". Ja myöhemmin israelilaiset palasivat, mutta valitettavasti kaikki muistavat vain tämän loppuosan tarinasta..

Vierailija

Tämän siitä saa, kun väkisin perustetaan valtio toisten (palestiinalaisten) maille. Kyllä mäkin hermostuisin, jos meidän tontista puolet pitäsi äkkiseltään luovuttaa ruotsalaisille.

Vierailija

että kun raamatussa puhutaan Israelin kansasta, sillä tarkoitetaan tämän päivän vanhoillislestadiolaisia Suomessa. Hehän ovat se luvattu kansa, joka vain ja ainoastaan pelastuu.

Vierailija

älykkäitä, että ei niille pärjää arabi ei. Ne on valittu kansa ihan siksi, että vuosisatojen vainojen ja yleisen kiusanteon uhreina evoluutio on nopeutunut niiden kohdalla eksponentiaalisesti. Eli älykkyys ja sopeutuvuus ovat ihan eri tasolla kuin muilla kansakunnilla. Eikä tämä ole vain minun teoriani.

Vierailija

ja verrattuna asuinalueensa normaalipopulaan :-) Ei minustakaan kyllä Israeliin muutto ole kovin älykästä jos vaihtoehtona on esim. Suomi, mutta Venäjän juutalaisille muutto voi olla ihan älykäskin veto... Elo juutalasena Venäjällä ei vissiin ole ihan pelkkää Hava nagilaa.

Vierailija

Lainaus:

älykkäitä, että ei niille pärjää arabi ei. Ne on valittu kansa ihan siksi, että vuosisatojen vainojen ja yleisen kiusanteon uhreina evoluutio on nopeutunut niiden kohdalla eksponentiaalisesti. Eli älykkyys ja sopeutuvuus ovat ihan eri tasolla kuin muilla kansakunnilla. Eikä tämä ole vain minun teoriani.




Jos väkivaltaisuus on joku älykkyyden mitta, niin tosiaankin aika älykkäitä.



Sitten jos ovat mukamas Jumalan valittu kansa ja silmäterä, niin oudostippa

Jumala rakkautensa on näyttänyt, kun 6 miljoonaa teurastutti.

Juutalaiset tuhoaa lopussa itse itsensä.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat