Vierailija

Ja miten pääsen tästä eroon?!?

Miksi "kyttään" mitä ystäväni tekee, kenen kanssa hän on kyläillyt, soitellut jne..? Miksi ajattelen että onko hän nyt ollut enempi tuon kaverinsa kanssa tekemisissä kuin minun jne..? Sairastako? Jos menemme yhteisiin pippaloihin joskus, miksi minun pitää etsiä tämä tietty ystäväni "käsiini" ja nähdä kenen kanssa hän keskustelee jne..? Siis apua, olenko ihan sairas??! Haluan EROON tästä!!!!! Jostain nämä ärsyttävät ajatukset aina putkahtavat mieleeni ja saman tien ajattelen että mitä V****A se minulle kuuluu ja kävihän hän meilläkin jne...

Sivut

Kommentit (35)

Ehkä jotenkin pelkäät ettet kelpaakaan muille. Ehkä kasaat itsellesi ystäviä, mieluiten semmoisia, jotka kulkevat perässäsi, ja jos tämä yksi ei niin tee, olet ahdistunut.



En tiedä, mutta minusta se kuulostaa huonolta itsetunnolta. Aikas monella on huono itsetunto joissain asioissa, ja se näkyy eritavoin. Niin ehkä sinulla se näkyy omistushaluisissa suhteissa.



Mutta siitä pääsee varmaan eroon ihan miettimällä sitä ittekseen ja pohtimalla mistä se johtuu ja tekemällä päätöksiä sen kitkemiseksi.

Sama asia kuin sisaruskateus sisarussarjassa. Kaikki haluavat sen aikuisen huomion itselleen ja pelkäävät että toinen saa enemmän.



Ihan samalla lailla sinä haluat pitää itsesi tärkeimpänä tuolle kaverille ja varmistelet oman asemasi säilymisen. Vaikka kaikki olisi kuinka hyvin tahansa ja tiedät teidän vankan kaveripohjan, niin silti sinulla on sisäinen epävarmuus.



Tämä siis toisaalta on sama kuin huono itsetunto. Ei voi vain olla ja luottaa olevansa se tärkein.



Luulisi että tähän päätyy aikaisemmin joissain ihmissuhteissa pettynyt (siis mahdollisesti jo lapsuudessa jo kaveri- tai vanhempien/perheen sisäisissä suhteissa) tai on tuntenut ettei ihan vain olemalla oma itsensä ole riittävän hyvä.



Itselläni on ollut tietynlaisia "mustasukkaisuuden" tunteita kavereiden muista kavereista. Tiedostan tämän itsekin ja pyrin toimimaan niin etteivät nämä vaikuta. Itselläni on yleensä ollut kavereita ja ei ole suurempia pettymyksiä niissä. Mutta kuitenkin kyttään ja mietin.



Olisiko kuitenkin tullut opittu tapa lapsena kuka on kenen paras kaveri -pyörityksessä tms.? Opin ne kuviot ihan hyvin, mutta olisiko ollut tarpeellisempaa vain saada se luottamus että olen juuri ihan niin hyvä ja ettei minun tarvitse tehdä mitään ihmeepää sen lisäksi kavereiden kanssa kuin vain olla.



Ja kumpuaako se mustasukkaisuus miehestäkin samasta tunteesta? Luulisi ainakin. Tosin mieheni suhteen olen aika vähän mustasukkainen, mutta kyllä sitäkin voisi olla jos sellaisia tilanteita olisi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ehkä sinä rakastat sitä (ystävänä ei lesbomielessä) niin paljon, että teidän aurat ajautuvat tahtomattasi yhteet kuin kosmiset magneetit, ja sinä ihan tietämättäsi kohdistat kiinnostuksesi ja katseesi häneen ja tarkastat, rakkaudella ja suojelusmielessä, kenen kanssa hän puhelee, ettei se vain olisi vaikka vaarallinen avaruusolio tai kirvesmurhaaja?

minulla sattuu olemaan yksi tuollainen kaveri. Enkä todellakaan ole mitenkään imarreltu ainaisesta perässäriippumisesta. Päällimmäisenä on tunne, että tämä ihminen jotenkin on kuitenkin kieroutuneesti kateellinen minun menoistani, kyttää ja vahtii mitä teen, ei halua jäädä mistään tekemisistä paitsi, vaan haluaa samat "kokemukset" kuin minulla on. Kiusaannuttavaa, kun änkeää mukaan kutsumatta eri tilaisuuksiin. Kertoo kysymättä intiimejä asioitaan ja tekee johtopäätöksiä minun elämästäni tietämättä faktoja. Yritän pitää henkilön kohtalaisen etäällä itsestäni, mutta ei aina onnistu saman ystäväpiirin takia.

Teidän tekstit tulivat kuin minun kynästäni!

Todellakaan, minäkään en sabotoi käytökselläni ystävyyssuhteita, enkä näytä ärtymystä/pettymystä. En halua (en ainakaan haluaisi) että minun ongelmani aiheuttaa railoja tärkeisiin ystävyyssuhteisiin. Sen sijaan haluan päästä näistä ajatuksista eroon ja haluan "vapauden". Minäkään en ole miehestäni mustasukkainen. Voisin myöskin olla ja uskoisin olevanikin jos sellainen tilanne tulisi eteen.



Ap

vaikka en ole heihin rakastunut tai mitään. Voin myöntää kärsiväni huonosta itsetunnosta ja lapsena kaverit usein vaihtoivat minut "parempiin" ja tavallaan pelkään nytkin käyvän niin. Ahdistun kun huomaan ystävieni olevan enemmän yhteyksissä muiden kanssa kuin minun, tulen ärsyyntyneeksi koska olen niin mustasukkainen ja saatan miettiä, että mikseivät he soittele minulle niin usein kuin sille toiselle jnejne. Typerää, mutta en pääse näistä ajatuksista eroon.



Ja ei, en sabotoi käytökselläni ystävyyssuhteitani enkä näytä ärtymystäni, koska tiedän ettei minulla ole siihen minkäänlaista oikeutta. Miehestäni en ole mustasukkainen laisinkaan... En todellakaan tiedä milloin tämä helpottaa, toivottavasti joskus.

Oletko kertonut hänelle jotain arkaluontoista, ja nyt pelkäät että hän puhuu sinun asioitasi selkäsi takana? Vähän tuo itsetunnosta kertoo.

En keksi, en. Mammonapuoli meillä mahtaa olla paremmin kuin kaverini perheessä. Molemmilla on miehet ja lapsia. Normaalikroppaisiakin olemme molemmat, tai oikeastaan urhelilullisia ja hoikkia. Juuri tällä hetkellä hänellä varmaankin synkkaa miehensä kanssa paremmin kuin minulla, mutta se on tosiaankin tällä hetkellä, mutta tämä ongelma on kestänyt pitkään. Ystävänä pidän hänestä paljon, sekä arvostan häntä ja hänen mielipiteitään. Samoja kiinnostuksen kohteita löytyy monia. Täh?!?

Ap

on muitakin kavereita, tunnet että sinun asiasi ovat monella tavalla paremmin kuin hänen, et ole mustasukkainen tai omistushaluinen, ja itsetunnossasi ei ole vikaa, niin todellakin MIKSI ihmeessä kyttäät kaveriasi? Ei se kyllä normaaliakaan ole..

Ja ihan hyvä elämä kuitenkin onkin, vaikka omistankin tällaisen riesan.



Kolmoselle todellinen kiitos asiallisesta vastauksesta! En ole ajatellutkaan että siihen olisi lääkkeitä? Ennemmin mietin että mikä ihme saa nämä ajatukset tulemaan, voiko esim terapian kautta päästä tällaisesta eroon?

T. Ap

omistamisenhalu, mutta millainen, en tiedä.



Siskollani oli tuollaista minua ja veljeäni kohtaan, halusi tietää aivan sairaalloisen tarkasti, mistä puhuimme, ei osannut itsekään sanoa, miksi. Kaukaa haettu minusta, että ihastuminen olisi syynä aina, ei meillä ainakaan!



Joku ammattiauttaja voisi osata tarkemmin analysoida? Et varmasti ole ainoa. Siskollani meni tuo ohi. Hän on aina tuntenut itseään syrjitymmäksi perheessä ja hänellä on ollut ikäviä tapahtumia elämässä, mutta veli ja minä olemme mielestämme koettaneet häntä tukea.

Ihmettelin kovasti asiaa, koska en muista koskaan ajatelleeni samoin muissa ystävyyssuhteissani ja minulla on ja on aina ollut plajon ystäviä/kavereita. Minäkään en ole miehestäni mustasukkainen. Lopulta totesin, että olen ihastunut tähän naiseen. Minä umpihetero ihastunut naiseen. Nyt, kun olen tunnustanut tuon asian itselleni (en kuitenkaan ole kertonut asiasta tuolle ystävälleni) on nuo ihmeelliset mustasukkaisuuden tunteetkin laimentuneet.



Minäkään en antanut mustasukkaisten tunteideni näkyä tai mitenkään terrorisoinut ystäväni elämää.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat