Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Onko kenelläkään kokemusta yksinäisestä synnytyksestä (siis ilman miestä tai muutakaan tukihenkilöä). Onko jollakulla ollut tukihenkilönä joku muu kuin oma mies. Itse harkitsen yksin synnyttämään lähtemistä ja olisi mukava kuulla kokemuksia saman kokeneilta.

Sivut

Kommentit (23)

Sain vähän uskoa ja rohkeutta nyt tähän asiaan :) Jotenkin vaan pelottaa se, että suhtaudutaanko sairaalassa "jotenkin oudosti" yksinäiseen synnyttäjään. Valtaosallahan taitaa tukihenkilö olla mukana.



Toisaalta taas tuo pitkästymisenkin mahdollisuus vähän pelottaa. Esikoinen syntyessä ehdin olemaan sairaalassa vain 40 minuuttia ennen pikkuisen syntymää, joten jos hyvin käy, niin sama saattaisi olla edessä tälläkin kertaa.



Hyvää uutta vuotta kaikille! Ap

ettei synnyttäminen yksin ole itsekeskeistä vaan se, että siihen mennessä tulleet vastaukset eivä juurikaan käsitellyt isän ajatuksia synnytyksestä poissaolemiseen. Eikös olisi tärkeämpää keskustella tämä asia kotona lapsen isän kanssa (jos sellainen on kuvioissa), kun täällä av:llä? Isä kun saatta kokea asian aivan eritavalla, kuin lapsen äiti. Itse en suostuisi synnytykseen ottamaan ketään muuta kuin mieheni mukaan, en todellakaan äitiä tai anoppia jne.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mun mies ei halunnut tulla synnytykseen mukaan. Aluksi suutuin siitä vähän, mutta eihän aikuista ihmistä voi pakottaakaan.

Paras ystäväni tuli sitten mukaan. En tiedä olisinko varsinaisesti tarvinnut siellä ketään mukana, mutta minua pelotti niin, että oli mukava kun joku (ystävä) pelkäsi vielä enemmän.

mukana oli siskoni. Siskolla ei ollut silloin vielä lapsia, mutta ei kovin pahaa kammoa jäänyt, koska on sen jälkeen kolme lasta saanut.



Minusta oli kyllä mukava, että oli joku mukana, joka kävi minun puolestani pyytämässä esim. lääkitystä tms. Silloin kun synnytin, niin siellä oli kätilöillä niin kiire, että tulivat ainoastaan käymään, jos pyydettin. Synnytin ensimmäistä 22 tuntia ja aika olisi käynyt pitkäksi ilman tukea. Esikoisen synnytykseen isä ei uskaltanut osallistua, koska on oikeasti todella sairaalakammoinen ja ei estä yhtään nähdä verta. Minusta oli ihan ok, ettei osallistunut.



Toisen lapsen kohdalla isä oli vaihtunut ja tämä isä halusi ehdottomasti mukaan. Isästä ei tosin ollut niin plajon apua kuin siskosta, ksoka katseli paniikissa minun kipuilua ja ei uskaltanut sanoa mitään tai koskea minuun.

Silti mies taas piti kokemusta aivan mahtavana...



Kolmas jouduttiinkin leikkaamaan.

Eihän sitä miestä todellakaan synnytykseen tarvitse mukaan, nainenhan se on joka synnyttää, mutta entäs se isän kokemus? Lapsen ja isän suhde, kun alkaa synnytyksestä! Oma mieheni ei suostuisi mistään hinnasta olemaan pois synnytyksestä.

oli kätilöstä ja erityisesti opiekelijasta, joka oli koko ajan tukena ja seurana. Mies pysyi etäämmällä lehtiä lueskellen jne. Siinä vaiheessa kuitenkin kun asiat ei yllättäen menneet ihan putkeen ja jouduin leikkuriin ja heräämöön tuntikausiksi, miehen merkitys korostui, eikä vauvan tarvinnut olla yksin.

Kyllä vaan asiasta on tietystikin keskusteltu isän kanssa ja yhdessä tuumin olemme asiaa miettineet näin. Koska ajatus yksin synnyttämisestä kuitenkin hirvittää minua, niin siksipä tulinkin kysymään sitä, että sattuisiko täällä olemaan muita, joilla olisi kokemusta tästä.



Ap

voin sanoa että ei sillä ollut suurtakaaan merkitystä vauvalle (joutui teholle aluksi). Mä taas olin pitkässä ja tuskallisessa synnytyksessä niin omissa maailmoissani että en saanut miehestä paljoankaan apuja. Miehelle taas jäi koko tapahtumasta "traumoja" ja sanoikin ettei mielellään tule uudestaan synnytyksiin mukaan jollen mä välttämättä tahdo. Oli vaan kokenut itsensä niin avuttomaksi koko synnytyksen aikana (joka kesti 33 h).



Toisen synnytyksen lähestyessä sitten pidimmekin molemmat itsestäänselvyytenä että mies jää 1,5-vuotiaamme kanssa kotiin kun minä synnytän (ei meillä edes olisi ollut muuta vaihtoehtoa kun meillä ei ole mitään huippumummoja hoitajiksi ja enemmän mua auttoi ajatus että esikoinen on "turvassa" kuin että mies on mun turvanani).



Kolmannessa synnytksessä ja nyt tulevassa neljännessä ei olla edes mietitty sitä vaihtoehtoa että mies tulisi mukaan. Se vaan on tärkeämpää mulle että tiedän että ei tarvii murehtia kotona olevista lapsista lainkaan.



Ja miehellä on aivan loistava suhde jokaiseen lapseensa -ei parempaa voisi ollakkaan (vaikka kuinka olisi synnytyksissä ollut mukana).



Joten tsemppiä!

Silti koen, että synnytyksen, etenkin vaikean merkitys on naiselle ihan eri sfääreissä. Silloin kun äidin vointi on huono, on isä tärkeä vauvaa hoitamassa ja siksi kannatan sitä, että isä on mukana.

joten odotin ja synnytin lapsen yksin. Itse asiassa veljeni, jonka kanssa meillä on läheiset välit, oli mukana salissa melko kauan, mutta kun meininki kävi groteskiksi, pyysin poistumaan :D Toimi kivasti apurina, vaihtoi musaa ja toi mehua, vaikkei muuten juuri apuna voinut ollakaan. En kuitenkaan tiennyt veljeni tulosta, ei oltu sovittu, kätilö vaan yhtäkkiä ilmoitti että tällainen henkilö on tuolla, tunnetteko te hänet? Lähdin siis itsenäisellä asenteella, eikä hirvittänyt, enempi hirvitti pitkästyminen.

Mutta ei se yksinsynnyttäminen varmaankaan omasta itsekeskeisyydestäni ollut kiinni, en ollut kieltänyt miestä tulemasta mukaan, hän ei vain päässyt aiemmin kun ei ollut lastenhoitajaa.



t. 3

mies on ennättänyt mukaan vasta viime tingassa suunnilleen siinä vaiheessa kun pää näkyy



Ekalla kerralla en kaivannut häntä, olin pitkään kotona ja sairaalassa nuokuin pari tuntia epiduraalin kanssa. Tokalla kerralla olisin toivonut seuraa avautumisvaiheeseen mutta sitten kun itse synnytys oli niin en edes huomannut oliko mies siellä vai ei. Lapsen syntymän jälkeen oli kiva että hän on siinä huolehtimassa vauvasta kun käyn suihkussa ja muuta.

Toimi hyvin meillä. Minun ei tarvinnut hermoilla ujon ja aran esikoisen selviämistä vieraan hoivissa ja isän ja kuopustytön välitki ovat aivan yhtä ihanat ja lämpimät kuin esikoisenki kanssa, jonka synnytyksessä oli mukana.

Yksin kävin synnyttämässä toisen lapsemme. Mies hoiti esikoista kotona sillä aikaa. Positiivinen kokemus, en olisi siinä miestä tarvinnut mihinkään!



Liikaa hössötetään siitä että mies tulisi olla mukana synnyttämässä. Synnyttäminen on naisten juttu, ja miehet voivat hyvin pysyä ulkopuolella jos niin haluavat, niin on ennenkin ollut.

Ekassa synnytyksessä mies oli mukana, toisessa tuli vasta aivan lopussa (eli näki osan ponnistusvaiheesta ja oli paikalla vauvan ensi tunnit). Minusta oli parempi synnyttää rauhassa yksin eikä mieskään ollut tilanteesta ollenkaan pahoillaan. Suosittelen.



Se oli kyllä mukavaa, että mies oli lapsen synnyttyä paikalla. Jos pystyt järjestämään sen, niin mielestäni kannattaisi.

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat