Kuinka paljon lapsellasi on kavereita? Minkä ikäinen lapsesi on ja kuinka usein hän

Vierailija

leikkii kavereiden kanssa? Ja onko lapsi kotihoidossa, päiväkodissa, eskarissa vai koulussa.

Kommentit (7)

Vierailija

En tiedä olenko onnistunut kasvattamaan lapseni jotenkin erakoiksi, mutta kummallakaan isommalla ei ole kovin montaa kaveria.



Siis:

Vanhimmalla (11-v koululainen, tyttö) on muutama koulukaveri, joiden kanssa ei juurikaan vietetä vapaa-aikaa, yksi sellainen, jonka kanssa kuluu kausittain hyvin aikaa vapaallakin (poika), mutta silloinkin vain kerran-pari viikossa ja lisäksi kaksi hyvää perheystävää, joiden kanssa viettää niin paljon aikaa silloin kun perheemme tapaavat (asumme eri paikkakunnilla, joten tapaamisia max parin kuukauden välein). Tyttö on siis varsin yksinäinen, mutta tykkää kyllä olla yksinkin, ja touhuaa sisarusten kanssa. Kavereita oli nuorempana enemmän, en tiedä miksi ovat jääneet. Yksi entinen bestis on jäänyt käyttäydyttyään useaan kertaan hyvin ilkeästi tyttöäni kohtaan.



9-v pojalla oli niinikään ennen paljon kavereita, eli kun koulu alkoi, kaikki luokan pojta olivat kavereita keskenään. Poikien kasvettua kaveruus on kai muuttanut muotoaan ja porukka jotenkin jakaantunut, tällä hetkellä pojalla on 2-3 kaveria, joista yksi on tosi hyvä kaveri. Näiden kanssa viettää vapaa-aikaa kerran-pari viikossa, johtuen lähinnä siitä, että harrastaa neljänä-viitenä päivänä viikossa urheilua niin, ettei ehdi olla kavereiden kanssa enempää.



4-v tyttö on onneksi hyvin sosiaalinen luonne ja hänellä on päiväkodissa paljon kavereita. Synttärikutsujakin on alkanut jo tulla. Hän on kuitenkin vielä sen verran pieni, että ei pk-päivän jälkeen paljon vietä aikaa kavereilla, viettäisi varmaan jos antaisimme, mutta meistä kotona olo on tämän ikäiselle tärkeämpää.



2-vuotiaan tytön kohdalla taitaa päteä samat jutut kuin 4-v:n eli on sosiaalinen ja viihtyy jokseenkin kaikkien kanssa pk:ssa, leikkii sekä isompine että pienempien kanssa oman ikäisten lisäksi. Varmasti tulee saamaan isompana paljon kavereita.

Vierailija

kavereita, tosi läheisiä on 2, sitten on noi lätkä- ja futisjengit (n. 20 - 25 heppua kummassakin), joitten luona joskus kyläillään ja tulee joitain synttärikutsuja silloin tällöin. Näitten ympyröitten ulkopuolelta on sitten 2-3 sellaista todella läheistä, joita tavataan aina kun vaan aikataulut antaa myöten. Eli sellaisia ihan todella ystäviä on tuollainen 8-10 poikaa.



3v:lla on pihapiirissä 1 oman ikäinen ja sitten noi 4 isompaa, kaikki leikkivät yhdessä. Pkodissa on 3-4 pojan kiinteä porukka eli sanoisin, että sellaiset 5 kaveria.

Vierailija

Kavereita tapaavat lähinnä koulussa, silloin tällöin vierailevat kavereiden luona iltaisin tai kavereita tulee meille. Täällä maalla välimatkat pitkät, lapsia pitää kuljettaa, ei voi vain piipahtaa naapurin lapsen luo.

Vierailija

Lapsi 5 v käy kaksi kertaa viikossa kerhossa, jossa vaihtuvasti paljon kavereita. Yhden kaverin kanssa leikkii parina kolmena päivänä viikossa pihalla ja jomman kumman kotona ehkä kerran viikossa. Toisen kanssa harrastaa kerran viikossa ja tapaavat myös muuten noin kerran viikossa. Lapsi kotihoidossa.

Vierailija

tyttö 12 v yksi bestis, pari muuta kaveria. Bestiksen kanssa ovat joka päivä tekemisissä ellei toinen ole sairaana/reissussa tms, toisten kavereiden kanssa viikoittain - kerran tai pari viikossa, joskus useammin joskus harvemmin.

poika 8 v on 3-4 kaveria, osan kanssa tekemisissä harvemmin ja osan kanssa taas päivittäin, melkein joka päivä joku kaveri kuitenkin on.

tyttö 6 v on kaksi kaveria lähistöllä sekä yksi tyttö kauempana jonne joudumme häntä kuskaamaan autolla tai he lastansa meille. Ei kaveria välttämättä joka päivä mutta kuopuksemme viihtyy hyvin yksinkin tai koiran kanssa peuhaa tai sitten isompien sisarusten ja heidän kavereidensa kanssa touhuilee.

Eli ihan kivasti kavereita lapsillani on. Esikoinen tykkää että on koko ajan joku kaveri ja tekemistä olla pitää. Nuorimmaiset viihtyvät yksinäänkin. Tietokone ja pleikkari ovat kovassa käytössä silloin kun ei kavereita ole.

Vierailija

Hän on luokallaan ns. kaikkien kaveri mutta siellä on sitten 4 sellasta lähempää kaveria. Kotona hänellä on 4 hyvää kaveria.

On sitten paljon enemmän sellaisia joíden kanssa leikkii kun kohdalle sattuu, mutta ei esim, kutsu kylään tai mene itse..

Melkein joka päivä hän leikkii jonkun kaverinsa kanssa, loma-aikoina jos ollaan reissussa tai kaverit on, niin silloin voi olla et eivät tapaa.

Mutta norm. aikaan kyllä päivittäin ovat ulkona ja kerta viikkoon tai kahteen ovat puolin ja toisin leikkimässä.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat