Montakohan vuotta jaksaa mennä eteenpäin elämäänsä inhoten?

Vierailija

Ihan näin tuumiskelen tässä ja avaan tuumiskelun teille muillekin kummajaisille jotka vauva-palstalla uutta vuotta kulutatte.

Sivut

Kommentit (37)

Vierailija

Sekin tekee minusta kummajaisen monen mielessä, että en haluaisi viettää aikaani ystävien kanssa vaikka minulla niitä olisikin. En nauti toisten seurasta, pikemminkin tunnen että toiset ihmiset syövät voimiani. En jostain syystä pysty tuntemaan oloani luontevaksi ja kotoisaksi muiden seurassa.



Muistan yhdet kekkerit, joihin olin saanut kutsun. Tiesin, että ihmiset siellä ovat mukavia ja juhlan luonne rento. Meikkasin, valitsin vaatteet, olin kirjoittanut kortin ja ostanut lahjan. Sitten istuin kotona täysissä tällingeissä enkä mennyt juhliin. Olin itsekin hiukan tyrmistynyt.



ap

Vierailija

Miksi ihmeessä haluan olla ja olenkin muille ystävällinen, avulias, ymmärtäväinen, vaikka en jaksa? Vaikka koen saavani takaisin enemmän pahaa, silti haluan antaa hyvää. Kaipa se kertoo siitä, että pohjimmiltani en ole menettänyt toivoani ja yritän omalla toiminnallani tehdä maailmaa mukamas paremmaksi. Pöh.



ap

Vierailija

Kukaan ei ole oman onnensa seppä. Niin paljon tapahtuu asioita, joihin ei voi vaikuttaa. Mutta sitten vastapainoksi on niitäkin asioita, joilla voi ohjata oman elämänsä kulkua.



Kaikki tiet eivät todellakaan ole tukossa. Ehkä vain et osaa nähdä uusia mahdollisuuksia. Aina voi tehdä muutoksia, joilla parantaa oman elämänsä laatua. Joskus auttaa, kun puhuu tilanteestaan jonkun ulkopuolisen, vaikka sitten ammattiauttajan kanssa.



Lähde liikkeelle kysymällä itseltäsi: "Jos heräisit jonakin aamuna ja olo olisi parempi, mikä asia olisi muuttunut?" Mieti sitten, miten saisit tuon asian muuttumaan. Kun on tavoite, keinotkin löytyvät.



Muistakaa, tämä elämä ei ole kenraaliharjoitus!

Vierailija

Lainaus:

mutta kun osallisina on myös mies ja kolme lasta, joiden elämään minun valintani vaikuttavat.



Jos lapsia ei olisi, olisin jo kauan sitten ottanut ja lähtenyt luomaan uutta omaa elämää. Mutta onko itsekästä ottaa ja lähteä vaan siksi, että on paha olla suhteessa, vaikka ei ole varsinaista väkivaltaa tai alkoholismia vaan välinpitämättömyyttä ja tunnekylmyyttä...?




Minkälaisen kuvan annat parisuhteesta lapsillesi näin? Ja muutos parempaan on aina mahdollista.

Onko se lapsille kiva kasvaa tuollaisessa ilmapiirissä?

Ja henkinen väkivaltakin on väkivaltaa.



Jos se jotenkin vielä rauhoittaa mieltäsi, niin voithan vielä yritää saada miehesi tai käydä itse pariteriapiassa. Sen jälkeen, jos vieläkin tuntuu sitlä että ei tästä tuu mitään, niin ainaskin et voi syyttää itseäsi että et muka olis yrittänyt. Näin olet sitten yrittänyt.

Ja ehkä sieltä pariteriapiasta tuleekin jotain hyviä vinkkejä ja mieskin herää.



Tai sitten et vaan välitä siitä parisuhteesta ja ala etsiä muuta sisältöä elämääsi esim. jonkun harrastuksen kautta.

Vierailija

Kiltteys on yksi "ongelmani". Ikävä kyllä se on kuitenkin ongelmistani se kaikkein vähäpätöisin. Jos puolet ongelmistani häviäisi sillä että oppisin sanomaan ei, tilanteeni olisi helpommin ratkaistu.



ap

Vierailija

Ok, on paljon sattumia joihin ei voi vaikuttaa, mutta sitten on myös paljon asioita joihin voi vaikuttaa.



Ei minullakaan kaikki ole aina mennyt käsikirjoituksen mukaan, mutta olen aina tehnyt sitten sen mukaan päätökset kun tilanteet ovat muuttuneet, ja ihan sen perusteella että minulla olisi hyvä olo, eikä sen perusteella että mielytänkö muita.



En varmaan mielytä kaikkia, ja moni varmaan kritisoi valintoja. Mutta mulla riittää itseluottamusta seistä päätösteni takana. Ja ehkä siinä on ytimen avain, itseluottamus.

En välitä enää siitä mitä muut ajattelee minusta, aina on joku joka ei tykkää, mutta so what! Kaikkia ei voi ikinä mielyttää, ja kun on itsevarma oma ittensä, niin sekin mielyttää joitakin ihmisiä, ja kyllä kavereita riittää. Tietenkin, kaikkien kanssa ei voi aina olla kaverina, mutta ei tarvitsekaan.



Useasti olen pohtinut mikä mättää minun elämässäni, ja sitten kun olen löytänyt sen asian, olen tehnyt töitä sen eteen että se muuttuisi. Sisua ja pitkäjänteisyyttä se vaatii. Esim. koulutus jonka kävin läpi parantaakseen rahatilanetta (eli parempi ammatti, parempi palkka, parempi rahatilanne) kesti 5 vuotta, eikä aina ollut helppoa, mutta kyllä kannatti. Nyt on ihan hyvä palkka, ja elämä hymyilee taas.



Eli tsemppiä nyt, kyllä sieltä suostakin pääsee, mutta se vaatii sisua.

Vierailija

luulen että olet liian kiltti,haluat miellyttää muita, näin kävi itsellenikin. Ei hätää, kiltteys on perusluonne, pitää vain oppia sanomaan EI!

Näin mun elämästä häipyivät 50 prossaa epämiellyttävät asiat. Jä muideb´n kanssa taustellaan yhä. Olen nyt käynyt rohkeasti terapiaa kerran viikossa mutta en ole vielä uskaltanut sanoa että minua vaivaa masennus. Toivoa aina siis on.

Vierailija

Minun "pappani" ei todellakkaan "betala". Vanhempani olen viimeksi nähnyt juhannuksena. Työstäni en nauti enää ja siksi opiskelen täysin eri alaa. Kavereita ja oikeita ystäviäkin löytyy... olen ne ANSAINNUT luottamuksella.



Sinä päätät. Minä päätän. Jokainen VOI vaikuttaa elämäänsä.

Vierailija

Taidat olla kuitenkin meistä kahdesta sinä, jolla menee huonommin.



Provoviestit kielivät aika säälittävästä tolasta elämässä, tsemppiä sinulle omien palastesi kasailuun.



ap

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat