Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Olen nyt kahden vuoden ajan lukenut kotiin tulevia opettajan kirjoittamia tiedotteita. Jokaisessa tiedotteessa on ollut useita kirjoitusvirheitä. Luulisi nyt edes opettajan osaavan oikeinkirjoitusta, mutta näköjään siitäkin koulutusputkesta pääsee läpi ilman tätä taitoa. Jotenkin tulee myös sellainen tunne, että onkohan joitakin muitakin taitoja jäänyt oppimatta.

Sivut

Kommentit (40)

Lainaus:

Sanoin vain, että ylempiarvoinen on eri asia kuin taitava.




Vertauksesi entisaikojen ylempiarvoisiin antaa tämän kuvan, että mielestäsi myös peritty "asema" oikeuttaa saamaan arvostusta, vaikka olisi aivan "käsi".

En minä mitään tuollaista sanonut enkä aio ruveta naurettavaan väittelyyn, koska ihan itse omassa päässäsi kehittelit, että muka ajattelisin noin .



Oikeuttaako pelkkä opettajan asema sitten mielestäsi ylempiarvoisuuteen, vaikka edelleenkin olisi aivan käsi?



"Ylempiarvoinen" on aina katsojan silmässä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kieli ei ole tietyn maan oma kieli, vaan se on vain kieli. Ja kielten nimiä ei kirjoiteta isolla.

Ja sille opelle joka ei kehtaa miettiä oikeinkirjoitussääntöjä: pitääkö niitä aina miettiä erikseen?

Lainaus:

Ovat ihan tavallisia ihmisiä virheineen ja vahvuuksineen. Ope voi ihan hyvin olla luki- tai kirjoitushäiriöinen tai mielenterveyshäiriöinen aivan kuin kuka tahansa oppilaiden vanhempi.




oikeinkirjoitussääntöjä lapsille kun ei itsekään niitä osaa...?



Herätys!!!

Lainaus:

Yhteiseen monisteeseen on nähtävä hiukan enemmän vaivaa. Siltikin, virheitä sattuu jokaisella, ja kiireessä tulee tehtyä paljonkin virheitä.




Jos päivämäärät kirjoitetaan AINA tyyliin "12.3 2008", niin se ei ole satunnainen virhe. Se osoittaa, ettei osata suomen kieliopin sääntöjä.

Arvostelet open kirjoittamia viestejä ja käytät itse sanontaa "virheellinen ihminen". Eipä ole tuokaan kovin laadukasta suomen kieltä!



Sinällään minua ei tuollaiset sanonnat haittaisi, mutta jos joku arvostelee toista asiasta, jota ei näytä itsekään täydellisesti osaavan - mitä tunnut opelta vaativan - silloin on pakko palauttaa maanpinnalle!



Opella ei ole tuntikausia aikaa muokata viestejään. Hänen päähommansa on siellä luokassa. Eikö pääasia ole, että viestin asia tulee selväksi ja hän hallitsee kulloinkin opetettavat asiat!



Terveisin äiti,



...joka ei lue open lähettämiä viestejä punakynä kädessä, vaan arvostaa hieman toisenlaisia asioita! Minulle sopii hyvin ope, jolla on sydämen sivistystä, kirjotusvirheistä ei niin väliä! Samaa sydämen sivistystä suosittelen sinullekin!

1.1.2009 tai 1.1.09 on oikein. Ei 1.1 2009, eikä 1/1/09. Säälittää tämä suomen kielen rappio englannin jyrätessä sen (kauttaviivaa käyttävät jenkit päiväyksissään).

oikeinkirjoitusta!! Juuri niin, joskus tietenkin tulee virheitä kaikille, mutta useimmiten kirjoittaa samalla vaivalla oikein kuin väärinkin.

En tosiaankaan arvostele sanavalintoja jne. Jos esimekiksi ei osaa edes päiväyksiä kirjoittaa oikein, niin miten voi opettaa sitä lapsille? En hae virheitä, mutta pahasti tuollaiset yksinkertaiset asiat tökkää silmään. Sanoinko muuten itse olevani parempi tai asiantuntija näissä kirjoitusasioissa. En todellakaan. Minäkin olen varmasti ihan huono, mutta miten voi alaluokan ope olla vielä minuakin huonompi????





Lainaus:

Arvostelet open kirjoittamia viestejä ja käytät itse sanontaa "virheellinen ihminen". Eipä ole tuokaan kovin laadukasta suomen kieltä!



Sinällään minua ei tuollaiset sanonnat haittaisi, mutta jos joku arvostelee toista asiasta, jota ei näytä itsekään täydellisesti osaavan - mitä tunnut opelta vaativan - silloin on pakko palauttaa maanpinnalle!



Opella ei ole tuntikausia aikaa muokata viestejään. Hänen päähommansa on siellä luokassa. Eikö pääasia ole, että viestin asia tulee selväksi ja hän hallitsee kulloinkin opetettavat asiat!



Terveisin äiti,



...joka ei lue open lähettämiä viestejä punakynä kädessä, vaan arvostaa hieman toisenlaisia asioita! Minulle sopii hyvin ope, jolla on sydämen sivistystä, kirjotusvirheistä ei niin väliä! Samaa sydämen sivistystä suosittelen sinullekin!

Yhteiseen monisteeseen on nähtävä hiukan enemmän vaivaa. Siltikin, virheitä sattuu jokaisella, ja kiireessä tulee tehtyä paljonkin virheitä.

Lainaus:

Moni siinä sanoi, että opettaja on lapsen vanhempiin nähden ylempiarvoinen.




Eli siitä kuka ketäkin teitittelee tai ei teitittele.

Tiesittekö, että se alakoulun opettaja voi olla joku ylioppilastyttönen? Ai, niin, mutta av-mammojen mielestä tällainen tytsy voi olla jopa parempi opettaja kuin yliopistotasoisen koulutuksen saanut pedagogi :D Siinähän saatte, mitä tilaatte - pilkutusvirheineen ja päivämäärävirheineen päivineen.

Lainaus:

1.1.2009 tai 1.1.09 on oikein. Ei 1.1 2009, eikä 1/1/09. Säälittää tämä suomen kielen rappio englannin jyrätessä sen (kauttaviivaa käyttävät jenkit päiväyksissään).




Se on joko Suomen kielen tai suomenkielen. Ei suomen kielen.

Hyvälle kirjoittajalle ei tule yhdyssanavirheitä tavallisissa sanoissa, ja hän tietää, mitkä sanat kirjoitetaan isolla ja mitkä pienillä.



Olet oikeassa, että kaikkea ei kukaan tiedä miettimättä, mutta en usko, että tiedotteissa mitään erikoisuuksia tarvitaan. Jos kirjoittaa tiedotteeseen esim. "pitää tullakkin", ei ole kyse vahingosta vaan surkeasta kirjoittajasta. Siis jos edes perusasiat eivät ole hallussa.

Lisäksi itse henk.koht. arvostan esim. täällä paljon pilkattuja duunariammatteja, ammatteja joissa tarvitaan tietämystä ja vankkaa osaamista siltä omalta alaltaan ja jotka ovat rankkoja usein sekä henkisesti että fyysisesti.



Onhan opettajan ammatti tärkeä, ei siinä mitään... mutta niin on lääkärin, maanviljelijän, sähköasentajan, putkimiehen, vanginvartijan, papin, tietyöläisenkin työt jne.



Oikeastaan opettajan työ on melkolailla perusduunia. Suorittavaa työtä. Opetussuunnitelma tulee toisaalta ja sen mukaan on mentävä, saatava lapset oppimaan asiat jne.



Itse olen joskus kouluttajana toiminut, enkä kokenut olevani mitenkään korkeassa asemassa. Ehkä illuusio tästä tulee siitä, että työssään opettaja on tavallaan "ylhäällä/päällikkö" verrattuna oppilaisiinsa (samoin tosin on esim. pph)

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat