Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Auttakaa nyt! Avioeroasiaa...

Vierailija

Kertokaa te tämän kauheuden kokeneet, miten tästä selviää? Mistä aloittaa? Miten pää pysyy edes jotenkin selväjärkisenä? Nyt on kaikki niin alussa, etten voi nähdä tästä ahdistuksesta ulospääsyä. Auttakaa.

Kommentit (13)

Vierailija

Onpas nyt paljon ylhäällä avioero-ketjuja.. Itse aloitin tuon "avioero ja vauva"



Olen siis samassa tilanteessa kuin sinä, enkä osaa auttaa. Tarvitsisin itsekin neuvoja ja tukea. Tänään illalla mies tulossa hakemaan tavaroitaan..



Koita jaksaa! Toivottavasti joku muu osaa neuvoa sinua..

Vierailija

Meillä on kaksi pientä lasta. Hirveä syyllisyys ja suru lasten puolesta, kun en pystynytkään tarjoamaan heille ehjää ja turvallista perhettä. Ja tietenkin itsenikin takia. En tule koskaan saamaan sitä mitä halusin eniten maailmassa. Onnellista perhettä.



Minun mieheni on teillä tietämättömillä, joten luultavasti saan itse hoitaa ihan kaiken.



Jaksamista myös sinulle!

Vierailija

Avioerosta selviää kyllä - siitä on aika moni selvinnyt!



Ensinnäkin käytännön asiat kuntoon:



1) avioerohakemus vireille

2) kelasta yh lisä lapsilisään

3) kunnan sosiaalitoimeen yhteys ja sinne lastenvalvojan kanssa sopimaan a) huoltajuus, b) elatusmaksut, c) tapaamiset

4) ositus lakimiehen luona



Sitten muuten vain elämään päivä kerrallaan. Toki suhteen loppumisesta ja erosta on se oma suruprosessinsa, kellä pidempi ja kellä lyhyempi. Varmaan riippuu vähän siitäkin, että minkä verran on itsellä osaa ja arpaa eroon, kuinka pitkään asian on tiennyt ja onko sitä ehtinyt jo prosessoimaan avioliitossa ollessaan ja toki omasta luonteesta. Synkkiä kausia varmasti tulee ja menee ja on vain uskottava siihen, että vähin erin ne syvemmät laineet tulee harvemmin ja ajan kanssa vielä pienenevät.



Yksi mikä on tainnut monelle naiselle tulla yllätyksenä on se, että miten helppoa on se yksinhuoltajana oleminen. Näin ei tietysti niissä tapauksissa, joissa isä hylkää lapset kokonaan, mutta niissä tapauksissa, joissa isä tapaa lapsiaan säännöllisesti ja äiti saakin omaa aikaa sekä lisäksi vielä harteilta otetaan iso taakka pois eli huono parisuhde. Oikeasti kun eroaa, niin se hyöty vähintään pitäisi siitä olla, että niistä huonoista jutuista pääsee eroon ja sitten pystyy sen pahan energian sijasta käyttämään sitä hyvää energiaa kaikkeen arjen pyöritykseen yms. Monet kaverit kun ovat eronneet, niin heistä kyllä hyvin huomaa tämän, että miten paljon energiaa huono parisuhde on vienyt, itsestäkin sen varmaan on ulkopuolinen huomannut, mut niin huomasin minäkin.

Vierailija

Mä vein eropaperit käräjäoikeuteen lokakuun alussa... asuttiin saman katon alla vielä silloin, mutta kuukauden verran oli ollut selvää, että ero tulee, en vain saanut niitä papereita postitettua...

Ostin minulle ja pojalleni ihanan asunnon, remontoin sen kuntoon... ja nyt olemme kuukauden asuneet tässä kaksistamme. Lapsen isä tapaa lastaan monta kertaa viikossa ja välimme ovat hyvät, olemme kavereita.

Mä tunnen ny puhdasta helpotusta... Enää mun ei tarvii miettiä, lähtikö mieheni sinne, mihin sanoi, vai menikö vieraisiin...

Toki heikkoja hetkiä tulee, eikä rakkaus kuole hetkessä, yhä vieläkin rakastan lapseni isää, tosin jokin osa siitä rakkaudesta kuoli niiden muiden naisten vuoksi, mutta hän on tärkeä ihminen minulle yhä... Antoihan hän minulle elämäni tärkeimmän ja ihanimman asian... lapsen...

Mutta tosiaan... Lapsemme on siis 1v 4kk ja nyt kuukauden olemme olleet kaksistamme tässä uudessa kodissa... Meillä on aivan ihanaa kaksistamme... Mä koen olevani nyt parempi äiti... Juuri niinkuin Melba asian ilmaisi... Huono parisuhde on aika raskas. Minua se ainakin väsytti, itse olin tosin sokea sille ja uskoin loppuun asti, että liittomme voi vielä korjata... Yritin pitkään ja viimein se lopullinen päätös olikin sitten helpotus...

Kyllä minä itken vielä joskus iltaisin... Mutta mä olen vakuuttunut siitä, että onni on tässä... tuossa pienessä ihmisessä ja meidän yhteisessä elämässä... Meidän on ihan hyvä kaksin...



Mun erosta ei siis ole kauaakaan, mutta toivon, että tämä helpottaa edes hieman joidenkin oloa...

Vierailija

Jos lapsia, varaa aika lastenvalvojalle tapaamisia ja elatusmaksua varten.



Vasta tuo kaiken jälkeen kannattaa keskittyä tunteisiin eli varmista itsellesi arki ensin. Samalla pahin aika menee asioita hoidellessa ja olo helpottuu huomaamatta.



Sitten siitä se lähtee rullaamaan. Jos tuntuu liian vaikealta, harkitse ammattiapua.

Vierailija

tai maistraatista ja voiko sen sieltä hakiessaan ihan yksin täyttää, vai tarvitaanko miestä? Olen siis ihan lähtöpisteessä, enkä tiedä yhtään miten pitäisi toimia. Nuo Kelan hakemukset ovat jokseenkin selvät, myös päiväkotiin pitää ilmoittaa asumuserosta, siinähän ei sitten miehen tulot vaikuta enää niihin maksuihin ja sekin toivottavasti laskee. Ja varata tosiaan se aika sinne lastenvalvojalle. Täällä Pirkanmaalla sinne on ilmeisesti useamman kuukauden jonot, eli täytyy se kyllä hoitaa heti. Siellä voi varmaan sitten keskustella tuon vauvan tapaamisistakin, heillä nyt luulisi olevan kokemusta siitäkin.



Asumme vuokra-asunnossa ja mies muuttaa täältä pois. Yhteistä omaisuutta ei juurikaan ole, onneksi, ettei tarvitsisi siitäkin sitten tapella.



Yritetään jaksaa, päivä kerrallaan. Nyt minulla on ihan ok fiilis, tunnen, että selviän kyllä, kunhan asennoidun siihen oikein. Tiedän kyllä, että kun tuo mies tulee tänne pian pakkaamaan, niin tuo tunne on mennyttä, mutta pääasia on, että se tulee vielä takaisin, sitten joskus. Suurin murheeni tällä hetkellä on se, kuinka väsynyt olen ja pinnani on olematon. Olen kiukkuinen kuin ampiainen, hermoni eivät kestä mitään. Toivottavasti menee pian ohi.. Ja tämä syömättömyys ja unen saannin vaikeus. Tiedän, että pitäisi syödä, mutta ei maistu, eikä ole nälkä. Enkä meinaa millään saada unta, vaikka vauva nukkuisi ja se on todella turhauttavaa. Havahtuu jokaiseen kolahdukseen, mikä rappukäytävästä kuuluu, että josko se mies tulisikin kotiin nyt ja sanoisi, että kaikki olikin vain pahaa unta. Mutta ei... Kai tästä kaikesta selviää ja virheistä oppii!



T: 2

Vierailija

Huomenna on alettava toimimaan. On tosi helpottavaa kuulla, että elämä on muilla kantanut. Eiköhän se kanna minullakin, kunhan vaan tästä pahimmasta yli pääsee.



Kaikki olisi varmaan sadasti helpompaa jos mieheni olisi ehdoin tahdoin tehnyt minulle jotain pahaa, tai että en enää rakastaisi häntä. Niin ei kuitenkaan ole. Alkoholin kanssa en kuitenkaan voi alkaa pelleilemään, sillä tiedän mihin se tulee johtamaan. Eikä mieheni ole valmis siitä luopumaan. Nyt siis on pelastettava itseni ja lapset, sillä miestäni en voi pelastaa, vaikka niin jaksoin pitkään uskoa.



Nyt täytyy vaan kohdata se suurin kauhu kaikista -yksin olo. Mutta pakkohan siitä on selvitä.



Kiitos vielä.



Ap

Vierailija

ja äiti saa heitä silloin tällöin tavata, antaa myös ihan uuden mielenkiintoisen perspektiivin elämään. Näin tietysti, jos äiti suostuu lapsia tapaamaan säännölliseti, eikä hylkää heitä eron jälkeen kokonaan.



Onhan se tietysti vähän orpoa jäädä yksin, kun menee kaikki lapsilisät ja muut ja joutuu elatusvelvolliseksi, eikä asunnonkaan neliömäärissä voi oikeastaan niitä lapsia ottaa huomioon, ellei ole hyvät tulot. Mutta toisaalta se antaa ihan mukavaa perspektiiviä :)



Tsemppiä sinne vaan kaikille eronneille!

Vierailija

Juuri noin pitäisi kai toimia. Asuntohakemuksen täytin jo netissä eilen, mutta tuntuu, että kaikkeen menee liikaa aikaa. Olo on niin kauhea, etten halua tätä kokea. Psykologilla käyn jo ennestään, joten ammattiapua saan, tosin vasta tammikuun lopulla on seuraava aika.

Vierailija

Sen lomakkeen saa sieltä, minne sen voi jättääkin. Voi täyttää yksinkin. Jos saa toisen allekirjoituksen, niin maksut menee yhteisestä pussista ja asia hoituu nopeammin, mutta ei ole väliä vaikka hakisi yksinkin.



Tuttu tunne tuommoinen, että aamulla kun herää, niin huomaa, että se painajainen on siinä. Kun ero tuli, niin herääminen olikin sitten ihan mukavaa!

Vierailija

surulle ja ikäville ajatuksille pitää antaa tilaa. Ne kuuluvat asiaan. Prosessi menee jotenkin siten (omien kokemusten ja psykologien mukaan), että ensin ei asiaa edes oikein ymmärrä, sitten katkeroituu, sitten vihaa, sitten suree ja lopulta ehkä alkaa nähdä asiassa jotakin hyvää.



Erosta toipuminen eteni ainakin minulla aaltoina. Oli pieni hyvä hetki ("tuntuupä hyvälle päästä siitä paskasta eroon") ja sitten heti perään pitkä huono aika ("kaikki on yhtä paskaa").



Hiljalleen hyvät hetket alkoivat pidentyä ja huonot vastaavasti lyhentyä.



Nyt kahden vuoden päästä on vain hyviä fiiliksiä :D



Erosta selviää, kun päättää ettei elämä siihen lopu. Exä ei katoa minnekään, se vaan muuttaa muualle. Se on yhä olemassa, jos tarve vaatii.



Keskity lapsiisi, ystäviisi, omaan itseesi. Eron jälkeen lapset tarvitsevat entistä enemmän vanhempiaan. Ystäviltä voi ja pitää pyytää tukea. Perheneuvolasta voi hakea apua, jos kaipaa selkiyttä ajatuksille.

Uusimmat

Suosituimmat