Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Olemme olleet naimisissa 8 v ja on pari lasta. Olemme mieheni kanssa puheliaita (annetaan tietysti toisillekin mahis puhua), iloisia ja huumorintajuisia. Tarjoillaan yleensä hyvät antimet eli meillä ei ole vain kaupan pullaa. Osaamme pitää hauskaa ilman alkoakin, sitä emme kovasti kumpikaan ota.

Meillä ei kuitenkaan ole yhtään ainoaa pariskuntaa, jonka kanssa voisi viettää viikonloppuja tai juhlapäiviä. Kärsimme tilanteesta. Meitä ei oikeastaan pyydetä koskaan minnekään, me kyllä ehdotetaan mutta eipä mielenkiintoa tunnu olevan. En tiedä onko ongelma sitten miehessäni, joka ei ole sellainen tyypillinen auto/formula/jääkiekko-fani. Hän puhuu myös ruoasta ja muista naistenkin kanssa. Tulee siis toimeen naispuolistenkin kanssa ja keskusteleekin monesti heidän kanssaan. Mieheni ei ole mikään superpuhelias ihan vieraassa seurassa mutta toki yrittää aina jostain keskustella.



Millaisia asioita pitäisi meillä olla että saataisiin näitä ystäviä joiden kanssa voisi pariskuntana käydä edes kerran vuodessa vaikka ravintolassa, elokuvissa tai pitää illalliset?

Sivut

Kommentit (60)

muotoutunut ihan kavereiden vakiintumisten kautta näitä pariskunta-ystäviä. Ensin on tunnettu jompikumpi ja sitten kun kumppani on löytynyt on ruvettu viettämään aikaa nelistään. Toisaalta sitten jos em. pariskunnille tulisi ero, niin eipä sitä tulisi varmaan pidettyä yhteyttä siihen puolisoon sitten ollenkaan.

Tuntuu hölmöltä, että niin moni täällä haluaisi tutustua muihin ja oikeassa elämässä ei löydetä toisiamme! Pitäisiköhän järjestää joku tapaaminen vaikka ulkoilun merkeissä? :)



Meillä on jonkun verran kaveri pariskuntia, mutta osa kavereista, esim., omat lapsuuden kaverini, eivät jostain syystä halua kauheasti tavata perheinä. Siis miehemme eivät oikein tunne toisiaan, ehkä ovat kerran pari tavanneet, ja jostain syystä nämä kaverit eivät halua tavata niin, että perheet olisivat mukana, vaan tavataan enemmän tyttöporukalla. Ei siinäkään mitään vikaa ole, ja tyttöjenkin illat ovat tosi ok, mutta väkisin se rajoittaa kanssakäyntiä. Ei kukaan perheellinen halua uutena vuotena tai vappuna viettää tyttöjen iltaa, mukavampi olisi olla perheen kanssa yhdessä ja sitten lisäksi kavereita. En oikein tiedä, onko näillä kavereilla tarve piilotella miehiään vai eivätkö miehet halua tavata puolisonsa kavereita.



Toinen asia, mikä joskus ärsyttää, on se, että jos kutsuu kotiinsa useampia perheitä yhtä aikaa, monet normaalisti ihan puheliaat ihmiset eivät sano sanaakaan toisilleen. Siis menevätkö he ihan lukkoon, kun on joku heille tuntemattomampi paikalla? Itse kylässä ollessani juttelen kyllä ihan sujuvasti myös niiden vieraiden kanssa, joita en ennestään tunne. Mielestäni se on jo hyvän käytöksenkin kannalta lähes velvollisuus.



Meillä on yksi kaveriporukka, jonka kanssa on järjestetty aika paljon kaikkea, mutta se on vähän kuihtunut kokoon, koska aina ne yhdet ja samat sai järjestää ja ei kukaan muu koskaan. Jokunen lapseton kaveri meiltäkin on tippunut vieraslistalta pois, kun ovat ilmoittaneet ihan suoraan, etteivät halua nähdä lapsia...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Olen aina inhonnut niitä.

Kävin ennen miehen kans pariskuntailloissa ja ne oli kärsimystä niiden lautapelien takia. En vain jaksa pelailla niitä ja ei tippaakaan kiinnosta.



Miehen mieliksi roikuin miehen pariskuntatuttujen tykönä pelaamassa alkuvuosina. Sitten tein stopin. Kulkekoot yksin. Minua ei kiinnosta.



Nykyään mies käy joskus yksin, minä en jaksa lähteä matkaan: Mieluummin vietän kotona illan lasten kans kuin pelaan jotain lautapeliä. Yök.

Me asumme porissa jos ja kun joku tykkää tutustua. Itse olen 32 v. ja mieheni on 39 v. meillä on yhteinen 1,2 v. poika ja miehelläni 3 ja 4 vuotiaat lapset.

Jos joku tykkää alkaa tutustumaan niin kirjoitelkaa osoitteeseen minikino@suomi24.fi

Olisi mukava saada seuraa. Itse olen vielä kotona pojan kanssa.

Olen muuttanut suomenkielisen mieheni perässä uudelle paikkakunnalle, ja mieheni on ujohko. Hänellä ei ole ollut kovin suurta piiriä. Omat opiskelu ja koulukaverini jäivät sinne mistä muutin.



Vaikka nyt joku suuttuu, niin täytyy kyllä sanoa, että omilla ruotisnkielisillä vanhemmillani oli teitynalinen "seurapiiri" joihin kuuluvat ystäväpariskunnat aina kutsuttiin vappulounaalle, uutta vuotta viettämään, pyörietä vuosia jne. Aikalailla se sama pieni piti yli 30 v. yhteyttä, ja vaikka aina välillä oli jotain erimielisyyksia, mölyt pidetään juhlissa mahassa, ja kukaan ei todellakaan ota liikaa alkoholia (koska se on ihan anteeksiantamaton moka) jolloin tunnelma oli aina hyvä. Kaikkien pariskuntien kaikki puolisot ei aina ole niitä kirkkaimpia seuramiehiä ja vitsikkäimpiä, mutta kohteliaisuuteen kuuluu, että kaikki kutsutaan mukaan, kaikkien kanssa yritetään jutella, ja kaikki yrittävät tehdä juhlista onnistuneet.



Tällaista samanlaista henkeä en ole löytänyt mieheni suomenkielisistä piireistä, ehkä olemme sitten väärissä piireissä. Mutta siis tuota, että yhteisen kanssakäymisen vuoksi kutsuttaisi kaikki mukaan, ja yritettäisi saada kaikki viihtymään- sitä olen kaivannut. Jos me kustumme joitain, ihmiset saattavat aika epäkohteliaasti sanoa, että eivät sitten halua sitä tai tätä, tai eivät halua tulla kun (vanhemmat) lapsensa eivät sitten viihdy meillä .......



Suomalaiset epäilemättä pitävät tuollaista rehellisenä, minä pidän sitä hitusen epäkohteliaana. Itse pidän velvollisuutenani mennä, jos joku kutsuu. Jos lapseni eivät viihdy jollain, se on minun ongelmani, enkä sanoisi sitä kutsujalle.



Mutta siis tuota, mistä löytäisi sopivan ja samanhenkisen pariskunnan olen minäkin miettinyt, enkä ole keksinyt. Mieheni on kyllä niin hiljainen, että on kuin kivirekeä vetäisi joskus seurueessa.

Muutamia tuttavaparikuntia on, yhdellä lapsia. Muuten kaikki kaverit joko sinkkuja tai sitten lapsettomia ja haluavat viettää viikonloput baareissa, keikoilla tms...Hiukka hankala on viettää näiden ihmisten kanssa aikaa yhdessä. Me asutaan Helsingissä, eli jos muita samanlaisessa tilanteessa olevia on, niin olis kiva kokoontua, josko vaikka löytyis samanhenkisiä perheitä. Mun mies aika hiljainen, ei mikään urheiluhullu. Itse olen kova höpöttämään, tykkään kokata ja kestitä vieraita. Meillä on yksi lapsi, joka kohta vuoden ikäinen.

Meillä käy joku ystäväpariskunta kylässä ehkä kerran vuodessa,eikä nämä muutamat paritkaan varsinaisia ystäväpariskuntia ole, esim.jommankumman työkaveri puolisoineen siis. Taidetaan olla hiukan omituisia koska ei tosiaankaan kaivata moista, ajatuskin illanvietosta jonkun parin kanssa on lähes ahdistava:) mies näkee kavereitaan töissä ja harrastuksissa ei vietä niiden kanssa aikaa muuten,minä taas näen äitikavereita kun olen lasten kanssa puistossa ja joskus joku ystävä käy kylässä,siinä se.muuten vietetään aikaa perheen kesken ja sopii meille,joskus on joku esim lasten kautta tavattu pari selvästi yrittänyt järjestää yhteistä ohjelmaa mutta ei kaikki kaipaa ystäväpariskuntia.

Eli kotipaikkakunnalleni perheineni muutin asuttuani n. 10v muualla, ja niinpä ne kouluaikaiset kaverit - joihin en ole kyllä yhteyttä pitänyt - ovat johonkin kaikonneet, uudet naapurit ovat aika hiljaisia mitä vierailuun tulee (tosin en kyllä itsekään ole kovin usein heitä kutsunut mutta olen kuitenkin), yksi lapseton pariskunta on, ja tämän naisen kanssa olen sitten liikuntaa harrastanut, mutta ei paljon muuten kyläillä, vaikka eivät lapsia suoranaisesti vihaakaan.

En välttämättä kaipaisi sellaista että jatkuvasti ollaan toistemme luona, mutta että olisi kyläpaikka jossa voisi käydä ja jotka voisi käydä meillä, ja nimenomaan sillä lailla muuten vaan, eikä vaan merkkipäivinä. Ja olis sit vaikka molemminpuolista lastenhoitoapua yms. verkostoa muutakin kuin vanhemmat, jotka kyllä asuu samalla kylällä ja auttavat. Mutta odottelen itsekin sitä että esikoinen menee kouluun, ehkä sitä kautta sitten tutustuu uusiin ihmisiin - tai sitten ei. Käyn päivät töissä, ja siellä näen muitakin naamoja eli sekin tekee sen että nykyisilläkin kontakteilla pärjää, mutta silti..

jos ei ole muita kylään kutsuttavia kuin vanhempien vanhat perhetuttavat niin vähän..hmm... oudolta tuntuu. :) (Asun Orimattilassa, vinkvink)

tuttavapariskuntia, mutta en kyllä kaipaakaan. Ei vähempää vois kiinnostaa joku elokuvailta tai ravintolailta tuttavapariskunnan kanssa. Kyllä mieluummin lähden ihan miehen kanssa kahdestaan. Ei meitä kumpaakaan mitkään yhteiset ukat kiinnosta.

Teksti olisi voinut olla omaani. Mulla itselläni on ihan kiva määrä naispuolisia ystäviä ja kavereita, mutta jostain syystä he eivät ole miehensä kanssa kiinnostuneita viettämään aikaa minun ja mieheni kanssa, vaan näemme aina vaan näiden kavereiden kanssa ilman miehiä. Ja aina vappuna, uutena vuotena yms. he viettävät aikaa sellaisten kaveripariskuntien kanssa, joita me emme tunne. Miehelläni kaverit puolisoineen eivät myöskään ole ilmeisesti kiinnostuneita viettämään mitään "pariskunta-aikaa" kanssamme, koska eivät ole koskaan ehdotuksiin tarttuneet.



Mistä päin ap olet ja minkä ikäisiä lapsia teillä on?

Mehän ei asuta omakotitalossa. Asumme rt:ssa. Täällä päin kaikilla tuttavaperheillä on isot omakotitalot ja haluavat tietysti viettää juhlansa ja viikonloppunsa siellä. Eihän me voida tuppautua mihinkään jos eivät pyydä.



Minäkään en ole sellainen juoruilija ja muutenkin osaan keskustella aina asioista, joista toinenkin haluaa.



Järjestän mielelläni sellaisia iltamia, mutta kun ei ole tulijoita.



Meillä ei ole oikein harrastuksia. Miehellä on mutta sielläkin hän lähinnä tutustuu sinkkuihin. Itselläni ei ole vakituista työyhteisöä koska keikkailen, joten senkään takia en pääse kunnolla tutustumaan ihmisiin.



Mutta on näköjään siis muitakin... ja meilläkin on lähisukua joiden kans voisi istua iltaa mutta aina ei jaksa noita sukulaisia.



t.ap

Pakko jatkaa vielä... Itse olen kaipaillut lisää sellaisia perhetuttuja, joiden kanssa voisi tehdä pikku reissuja, mennä vaikka viikonlopuksi kylpylään tai mökille tms. Ja miksei joskus vaikka tehdä yhdessä ihan ulkomaanmatkojakin. Nyt tuntuu, että ei ole oikein ketään niin samanhenkistä perhettä, joiden kanssa tällainen onnistuisi.

Meillä on mieheni kanssa todella runsas ystäväpiiri - ystävä- ja tuttavapariskuntia on suoraan sanottuna siinä mielessä jopa liikaa, ettemme ehdi antaa aikaamme kaikille, jotka sitä toivoisivat. Olemme molemmat hyvin sosiaalisia, eikä minunkaan mieheni ole perinteinen äijä (vaikka varmasti urheilustakin osaa puhua). Ystäväpariskuntia meille on kertynyt näin:

- minun ystäväpiirini ajalta ennen kuin tapasimme

- mieheni vanha ystäväpiiri, joka on minunkin mielestäni miehelle varsin laaja ja tiiviisti yhteyttä pitävä

- minun opiskeluystäväni, joiden kanssa vietämme paljon aikaa

- miehen opiskeluystävät, joiden joukosta on tullut muutamia "uusia" ystäväpariskuntia.



Monet näistä ihmisistä ovat MYÖS tuttuja harrastusten kautta ja olemme ystävystyneet syvemmin nimenomaan siten, että yhdessä on vietetty aikaa harrastusten merkeissä. Siksi ehdottaisin, että aloittaisitte jonkin yhteisen harrastuksen, jonka parissa voisi tavata uusia ihmisiä - ja nimenomaan pariskuntia - joiden joukosta löytyisi samanhenkisiä ihmisiä. Tällaisia harratuksia voisivat olla esim.



- tanssi (jota on niin monenlaista, että jokaiselle varmasti löytyy jotain!)

- kuorolaulu (jos molemmat laulavat, samaan sekakuoroon liittymällä saa välittömästi uusia kavereita!)

- erilaiset kurssit, leirit ja projektit, joihin muutkin osallituvat pariskunnittain



Ja kas - kohta teillä on tuttavia, joita kutsua kylään ja joista ehkä tulee ystäviänne. Hyvin voi kutsua myös enemmän väkeä kerralla, kyllä sieltä sitten erottuu ne, joiden kanssa mieluiten aikaa viettää. Ansaitsette ystäviä, jos olette niin mukavia kuin miltä kuulostatte. :)

Ei kai nyt seurustelun tarvii tuollaista jotain astiastojen ihastelua olla? Esim. appivanhempani tapaavat joitakin muita pariskuntia ja heillä tuntuu aina olevan niin hauskaa. Pelaavat korttia ja juovat vähän viiniä:). Minusta on aika hälyttävää jos ihminen muuttuu niin ettei ala kaivata muita koskaan kylään. Tulee mieleen äitini joka on jo aika erakoitunut nykyään kun niin vierastaa kaikkia ihmisiä:(((. Hän on höperöitynyt ja erakoitunut aika lailla sen jälkeen kun ei enää halua tavata sukulaisiaan eikä muitakaan ystäviä. Minusta tuntuu että nimenomaan sosiaalisten suhteiden ylläpitäminen antaa rikkaan ja PITKÄN elämän.



Eikös tätä ole tutkittukin että pisimpään eläneillä oli rikas sosiaalinen elämä? Ihminenhän on tunnetusti laumaeläin...

Onnistuisikohan tuttavapariskunnan löytö näin..Tällä iällä (lähes 40v) ei edes ystävien löytyminen ole enää helppoa, saati että neljän ihmisen kemiat kohtaisivat. Ainahan voi toivoa..Meillä alle kouluikäiset lapset ja ihan tavallinen perhe, tuttavapariskunnat ovat vähissä ja erityisesti lasten takia toivottaisiin vilkkaampaa sosiaalisempaa elämää. Perheen kanssa on ihana viettää aikaa mutta välillä kaipaisimme nimenomaan perheenäkin kyläilypaikkaa tai kahvivieraita!

Mies puhuu englantia ja se verottaa kavereita vielä enemmän. Viihdytään kyllä hyvin perheenkin kesken, mutta olis kiva saada samanhenkisiä kavereitakin. Niin ja itseasiassa mulla ei ole kauheesti ystäviä. Kaikki ystävät jäi kun muutin paikkakunnalta toiselle, melko kauas. Joskus kyllä tuntuu melko yksinäiseltä vaikka olen aina kuvitellut, että mä olen sellainen ihminen joka löytää ystäviä helposti. Onko vain niin, että nyt lapsen kanssa menee niin aika, että uusien ystävien saaminen ja pitäminen on vaikeaa?

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat