Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Koulukiusaamisesta.

Vierailija

Koska tuolla oli tuo mahdottoman pitkä linkitys koulukiusaamisesta, ajattelin kirjoittaa omista kokemuksistani uuden.



Minua on kiusattu liki koko peruskoulun ajan. Menin päiväkotiin eskari-ikäisenä, ja jo siellä minua syrjittiin. Kokemus oli todella vahva. Kerran syrjivän eskarikaverit sitten pyysivät minut leikkiin mukaan leikkimökkiin, menin ihan innoissani, mutta kyseessä olikin heidän rakentamansa ansa ja he lukitsivat minut sinne sisään. Kun pääsin pois, kerroin opettajalle, joka naurahti "voi kuinka kurjaa" ja käänsi selkänsä. Olin ollut varma, että kiusaajat saavat todella huutia.



Koulu alkoi ihan hyvin, mutta ollessani kolmannella luokkakaverini Matti-Tanelin pikkuveli aloitti ekalla,ja keksi sanoa minua Pöperöksi. Se levisi, ja kaikki sanoivat minua pöperöksi ja keksivät alkaa juosta minua karkuun. Sitten minua alettiin sanoa pian homeeksi, ja kaikki leikkivät, että home tarttuu, ja juoksivat ohitseni. Ja pitelivät nenistään, koska kuulemma haisin. Luokassa istuttiin paripulpeteissa, ja vieressäni istuva veti aina suurieleisesti tuolinsa mahdollisimman kauas tai laittoi pahviläpyskän pulpetinkansien väliin jottei minua tarvitsisi katsella. En ymmärrä, miksei siihen puututtu, itkin asiaa monta kertaa koulussakin.



Pikkusiskoni aloitti koulun kun olin menossa kuudennelle, ja vanhempani päättivät siirtää minut eri kouluun, samaan siskon kanssa. Kaikki alkoi siellä mahtavasti, kavereita oli ja olin tosi onnellinen. Sitten kuitenkin luokan kovistyttö tuli mustasukkaiseksi saamastani huomiosta ja alkoi lähetellä luokassa lappuja, joissa kiellettiin kanssani leikkiminen. Kasvotusten hän oli aina mielinkielin, mutta selän takana levitti juoruja. Ystävät hävisivät. Sain kavereita viitosista, mutta ajan kanssa he liittyivät kiusaajiin, ja niin nelosetkin, kolmoset, kakkoset, ykköset. Olin ihan yksin kaikki päivät koulussa. Kulkiessani muut lapset saattoivat huudella minua vanhan koulun haukkumasanoilla, koska joku tunsi jonkun vanhasta koulusta ja ne levisivät taas. Joskus pojat huorittelivat.



Yläasteen aloitin perheeni muutettua Helsinkiin. Siellä asiat menivät tavallaan paremmin, koska sain sentään pari ystävää, mutta yleisellä tasolla olin silti hyleksitty. Ysiluokan pojat saattoivat potkia minua arvaamatta selkään tai heittää päälleni kiviä. Isot tytöt uhkasivat piestä minut jos näkisivät koulun jälkeen. Minulla oli kuitenkin harrastuksia koulun ulkopuolella, ja siellä hyviä kavereita ja kivaa tekemistä. Ryhmäydyin sinne enemmän, ja siksi varmaan selvisin ihan järjissäni siitä ajasta. Lintsasin kyllä ihan hirveästi.



Lukiossa pärjäsin jo saamallani kohtuullisella itsetunnolla ja ehkä kaikki muutkin olivat jo kasvaneet.



Olen kyllä miettinyt monta kertaa mikä juuri minussa on tehnyt sen, että minua on näin pitkään kiusattu. Olen nykyään itse lastentarhanopettaja, ja joskus nään kiusatusta lapsesta jonkun piirteen, joka ehkä ärsyttää pääkiusaajaa ja antaa kiusaamiselle ensisykäyksen. Olen miettinyt mikä se minussa on.



Kiusaaminen on jättänyt jälkensä. Vieläkin pelkään, että kaverini kääntävät minulle selkänsä. Jos en toviin näe ystäviäni, minun on vaikea luottaa että he pitävät minusta yhä. Tunteiden luotettavuus on myös epävarmaa: pitävätkö he oikeasti, vaikka sanovat pitävänsä.



Tähän kaikkeen on kuitenkin auttanut valtavasti aika ja elämänkokemus. Hankaluudet ovat vahvistaneet.



Saa kysyä jotain jos kiinnostaa. Tämä oli hieman terapiallinen viesti.

Kommentit (3)

Vierailija

3: Itse ajattelin lapsena, etten ikinä tahtoisi opettajaksi. Sitten ajattelin, etten koskaan tahtoisi yläkoulun opettajaksi. Olin 20-vuotiaana töissä kouluavustaja ja yläkoulu oli siinä samassa, koin sen tosi raskaana. Teinit oli minusta pelottavia. Eivät ole enää, niistä näkee sen lapseuden.



Hassua, miten kaikki tuo kirjoitettuna kuulostaa ihan kamalalta, mutta muistelen silti olleeni ihan onnellinen noin ylipäätään koko lapsuuteni ajan. Koulussa en kyllä viihtynyt, mutta muuten kaikki oli ihan ok. Ja yläasteajat oli ilmeisesti muistakin kammottavan näköisiä, koska tapasin kerran tytön, joka kertoi jostain kiusatusta tytöstä koulussaan. Ilmeni sitten, että se tyttö olin ollut minä. Hän ei tunnistanut minua, enkä minä häntä. :) Hän vain kertoi sitä "kauhutarinana".



ap

Vierailija

ja on väärin, että kiusaamiseen ei ole puututtu kunnolla ikinä. Onneksi olet kuitenkin selvinnyt menneestä ja osaat katsella tapahtumia etäältä ja yrität niitä ymmärtää. Minäkin olen ollut kiusattu yläasteella ja itsetuntoni on häiriintynyt siitä valitettavasti. Olen kuitenkin opettajana yläkoulussa nyt mikä on hieman outoa.. Mutta olen toisaalta kokenut työni kautta korjaavia kokemuksia ja itsetuntoni on eheytynyt. Ehkä sinäkin siksi olet lastentarhanopettaja.. Meissä kiusatuissa on herkkyyttä ja empatiakykyä, mikä tekee meistä hyviä opettajia. Ymmärrämme toisten tunteita ehkä keskimääräistä paremmin. Toisinaan nenneisyys tekee sen, että ottaa työnsä välillä raskaasti ja jokin menneisyyden trauma saa aikuisen itsessä katoamaan. Tämä vaan pitää joka kerta käydä mielessään läpi ja ymmärtää mistä mikäkin johtuu ja palauttaa itsensä nykypäivään.

Uusimmat

Suosituimmat