Vierailija

Lapsemme kokee, että on kakkonen pikkuveljensä jälkeen. Veljellä on aurinkoinen luonne ja hän tykkää esiintyä. Sisko taas kuittaa esim. upeasti sujuvan soittoharrastuksensa vähättelyllä "Oon ihan huono/surkee/en osaa mitään". Olemme olleet nyt pitkään lomalla ja mielestäni tilanne kotona on epäterve. Tytär suuttuu kaikesta ja kiukuttelee. Pelit loppuvat riitaan. Emme voi piirtää yhdessä, kun "äiti piirtää niin hienosti, mä oon ihan surkee" jne. Äidin ajasta taistellaan ja toisen saadessa huomiota, toinen sytyttää sodan, kun poika ottaa siskostaan mallia. Tytär motkottaa ja murjottaa kuin murrosikäinen (ekaluokkalainen kyseessä). Kiukkukohtauksia on päivittäin, väsyneenä tietty enemmän.



Olen niin väsynyt tähän kyttäilyyn, kuka saa minkäkinlaista palautetta ja onko syliä tullut tasapuolisesti. Tämän piti olla ihana, rentouttava yhdessäolon aika. Nyt tytär vain kulkee perässäni kysellen "äiti, mitä me tehtäis" (on aina leikkinyt huonosti yksin, poika viihtyy legojen ja autojen parissa) ja esim. kaupasta kotiin lähtiessä kyselee, äiti mitä me tehdään, kun päästään kotiin. Alan kammota jo ensi kesää :(



Mitäpä luulette? Alitajuisesti suosin poikaa?

Sivut

Kommentit (25)

Mustasukkaisuus ongelmia ei ollut kun he olivat pieniä.

Vähän kuin kaverisuhteet, pojat ovat porukalla ja tytöt kahden.

Seuraavassa parissa tyttö onkin esikoinen ja poika 2v nuorempi.

13v ollaan taisteltu mustasukkaisuuden ja tasapuolisuuden kanssa.

Rankkaa on.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

että miten koulussa sujuu? Kuulosti nimittäin siltä, kuin taustalla olisi jotain muuta. Ei kukaan äiti pysty kohtelemaan lapsiaan täydellisen tasapuolisesti, ja lapset vielä kokee huomion eri tavalla, toiselle riittää vähempi huomio kuin toiselle jne. Mutta tuntuu tosiaan, että tyttäresi on jollain tavalla tosi onneton. Jos kyse ei ole esim. koulukiusaamisesta tms. konkreettisesta syystä, itse varmaan kokeilisin ammattiapua tilanteen ratkaisemiseen. Ei ole lapselle varmasti hyväksi, jos jatkuvasti kokee epäonnistuvansa (vaikka niin ei ole)

8 v käyttäytyy vastaavasti ja sanoo pikku vastoinkäymisistäkin että mä olen ihan turha tässä perheessä ja on myös sanonut tappavansa itsensä. Se kuulostaa ihan kamalalta. Yleensä iloinen, hyväntulinen poika ja osaa leikkiä ison veljen ja omien kavereiden kanssa. Saa vaan tällaisiä "kohtauksia" silloin tällöin ihan mitättömistä syistä. Meillä myös ihan kiva, kannustava ja läsnäoleva perhe ja usein sanotaan et rakastetaan ja halitaan jatkuvasti ym. tehdään myös paljon juttuja yhdessä. Olenkin nyt ollut koulupsykologiin yhteydessä, kun tuntuu ettei omat taidot vaan riitä ja olen ammatiltanikin lastentarhanopettaja.

Meillä sama juttu sillä erotuksella, että tyttö on jo 11 v ja pikkuveli 4 v.



Olen yrittänyt kannustaa ja huomioda tyttöä aivan erityisesti mutta tuntuu ettei mikään riitä, todella kuluttavaa.

Mikset voi sanoa vaan, että vastasitpa kivasti sile tädille? Tuo vaikka... mitätöi tuon alun ja se jää lapsen mieleen ja päähän iskostuu, että on jännittäjä.



Lainaus:

Meilläkin sanotaan tunteet julki, ja kovasti kehutaan ja kannustetaan ihan tavallisissakin jutuissa. Esim. "Olipas kiva kun vastasit sille tädille nätisti vaikka jännitttikin" jne. Ja vietetään PALJON aikaa lasten kanssa ja perheenä. Itse olen saanut "huonon" kasvatuksen (ei kehuttu eikä laitettu rajoja) ja tietoisesti olen koko ajan välttänyt vanhempieni virheitä.



Mutta niin vaan on tytöllä huono itsetunto!

koulussaitse työ sujuu hyvin, mutta kaverisuhteissa kovasti hakemista. On ollut määräilevän kaverin talutusnuorassa ja haluaa itsekin siitä pois. Kotona taas vanhempien kesken ollut välinpitämätöntä jo pitkään. Ehkä pitäisi panostaa...

.



Tytär, esikoinen on 6,5v. Pikkuveli on 1v. Tätä tyttären oireilua on jatkunut jo toista vuotta. Ihmeellisen huono itsetunto, en ymmärrä.



Noitten raivoamisten, itsensä vähättelyn yms. lisäksi hän pelkää sairauksia yli kaiken. Hänellä on jatkuvasti jotain vaivoja ja kipuja. Yleensä mikään mitä ehdotan ei käy tai sovi. Hänen pitäisi päättää kaikista omista ja meidän muidenkin asioista. Neuvoo ja opastaa mina kuin lasta.



Olemme siedättäneet häntä lauta- ja korttipeleillä. Aluksi hän istui komerossa ainakin 15min. jos hävisi pelissä. Nyt menee jo paremmin. Hän on erittäin kranttu ystävien suhteen, oikeastaan vain yksi tyttö kelpaa ja pari muuta. Erittäin pitkävihainen ja herkkähipiäinen. Kantaa kaunaa asioista jotka ovat tapahtuneet vaikka vuosi sitten. Esimerkiksi että päiväkodin täti oli kieltänyt häntä. Koska hän ei pidä siitä, että häntä neuvotaan.



Olen myös ihan loppu tähän tilanteeseen. Tunnelma täällä kotona on todella huono, kun esikoinen on kotona. Hän yrittää kokoajan määrätä kaikesta. Pikkuveli on kuin yksi hänen nukkensa.....



Kyseessä on älykäs ja taitava lapsi. Eskarissa kaikki sujuu hyvin. Täällä kotona on kamalaa. Viime kesä oli kauhea, odotan kauhulla ensi kesää. Nämä lomat ovat ihan hirveitä. Jatkuvaa narinaa, että mitä tekisin. Mun pitäisi seistä kokoajan vieressä ihailemassa jokaista piirrettyä viivaa ja naruhyppyä.



Olemme lähes aina kotona yhdessä, emme ole uraihmisiä, lapsella on yksi harrastus. Teemme kotitöitä yhdessä, piirrämme yhdessä, ulkoilemme yhdessä yms. Aivan tavallista elämää. Olen itse vielä erityisopettaja, kaikki taitoni ja tietämykseni olen yrittänyt soveltaa tähän lapseen.



Nyt olen niin loppu, että tänään sanoin, ettei ole mikään uutinen että häneen sattuu tai että jokin asia on huonosti. Kävelyllä tänään hän vain jauhoi pelkojaan erilaisista sairauksista(päiväkodissa ollut täitä ja kihomatoja). Sanoin vaan, että voisi lopettaa ja vaihdoin puheen aihetta.



Kaikki edellisten kirjoittajien asiat on tuttuja. Voisin jatkaa loputtomiin. Olen ajatellut, että ryhdyn viikonloppuäidiksi. Voin niin huonosti täällä kotona.



Pikkuveli on tyytyväinen pieni aurinko, joka osaa jo nyt leikkiä myös itsekseen.



Kukas tietäisi, että mitä pitäisi tehdä?

Meillä ekaluokkalainen tyttö kirjoitti minulle lapun hävitessään kaksi kertaa peräkkäin lautapelin, että "äiti olen hyödytön" ja muuta vastaavaa. Sanoo että koulussa ei ole kavereita, on paljon itseään vanhempien kanssa (tai siis lähinnä kai hengailee heidän kanssa)



Kotona hermostuu helposti ja sano hyppäävänsä parvekkeelta alas. Sanoo myös olevansa läski (eli samaa kuin muillakin) vaikka ei todellakaan ole! (eikä ole äidiltä tällaista kuullut). Jos ei heti tajua jotain juttua, vaikka läksyissä, hakkaa itseään kovaa kädellä päähän ja hokee "tyhmä tyhmä". Jos joudun jossain asiassa "komentamaan" häntä, sanoo että on niin tyhmä ettei tajua (ja siis siksi teki väärin).



En tiedä mitä pitäisi tehdä!

Meilläkin sanotaan tunteet julki, ja kovasti kehutaan ja kannustetaan ihan tavallisissakin jutuissa. Esim. "Olipas kiva kun vastasit sille tädille nätisti vaikka jännitttikin" jne. Ja vietetään PALJON aikaa lasten kanssa ja perheenä. Itse olen saanut "huonon" kasvatuksen (ei kehuttu eikä laitettu rajoja) ja tietoisesti olen koko ajan välttänyt vanhempieni virheitä.



Mutta niin vaan on tytöllä huono itsetunto!

samanlaista. Tyttö ekaluokkalainen, poika 5v ja sitten meillä on vielä pikkusisko 3v.



Pikkuveljelle peleissä häviäminen on myös täysi katastrofi. Äidillekin häviäminen tekee tiukkaa... Vähän väliä murjottaa, suutahtelee, ärisee, präiskii ovia, marssii omaan huoneeseen...

Tekemistä pitää myös olla, joululoma on nyt mennyt Wii:tä pelatessa, ilman sitä olisi ollut hyvin samalaista kuin teillä nyt lomalla.



Meillä ekaluokkalainen on lisäksi saanut päähänsä, että hän on hirvittävän "paksu" koska pikkuveli on tikkulaiha kokoajan liikkeessä oleva piikkuveijari ja tyttö on lähinnä normaali minusta, ei missään tapauksessa ainakaa lihava.

Kyselee, että "jos mä äiti otan näin paljon tätä salaattia, niin tuleeko minusta sitten yhtä hoikka kuin pikkuveli" tai "enkö olekkin ollut pitkään pihalla, tein sitä ja tätä, nyt minusta tulee varmasti yhtä hoikka jne." Tämäkin jotenkin kuuluisi minusta vasta murrosikään??



Pikkusisko 3v osaa puolestaan leikkiä itsekseen dubloilla, nukeilla... millä vaan. Omatoiminen, hymyileväinen, aina hyvällä tuulella oleva neiti...

Oikein itsenäni hirvittää kun pikkuinen on silmissäni niin ihana lapsi ja koululainen uuvuttaa minut ihan täysin. Enkö osaa oikein ajatella, niinkään että koululainenkin olisi joskus ollut tuommoinen ihana pikkutaapero, sillä muistan hänet erittäin raskaana lapsena jo siinä iässä.

Kotioloissa olen huomannut, että tytöllä on usein mielessään hyvin tarkka "käsikirjoitus" miten jonkun leikin tulisi mennä ja sitten jos kaverit ovatkin toista mieltä, niin taas räjähtää! Hän on myös hyvin tiukka totuuden puhumisesta ja siitä että pelejä pelataan juuri niinkuin säännöissä sanotaan. Tyttö paheksuu kovasti yhtä luokkatoveriaan, jolla on ilmeisesti hyvin vilkas mielikuvitus ja tarinaa tulee vähän tottuuttakin muunnellen ;)



Tyttö viihtyy parhaiten hiukan itseään vanhempien kavereiden kanssa, hänen on ilmeisesti jotenkin helpompi "niellä" se, että vanhemmat määräilevät leikin kulun.

Eskarin opettaja kertoi aikoinaan, että tyttö leikki paljolti koululaisten kanssa ja nyt ekaluokan opettaja kertoi että tyttö hakeutuu 3-4lk oppilaiden luo ja seuraa mielellään edes sivusta mitä he tekevät, jos ei mukaan pääse.

6-vuotias eskari tyttö ja tuo ap: kirjoitus oli ihan kuin minun kirjoittama!!!

pikkuveli on 4-vuotias ja usein tyttö vertaa itseään häneen vähätellen itseään, vaikka mielestäni molemmat saavat yhtä paljon huomiota!

Hän myös "jankuttaa" kokoajan että mitä teemme seuraavaksi ja mitä nyt tai kohta.....

Tyttömme on myös nyt loman aikana monta kertaa kysynyt (jos hän on kysellyt jotain asiaa monta kertaa ja se hänelle jo selitetty selvästi ja olen vain vastannut esim. joo tai ymm tms niin hän kysyy) että etkö äiti ole iloinen??

minun pitäisi kokoajan miellyttää ja olla suu hymyssä tai hän "loukkaantuu"

sekavaa tekstiä....anteeksi!

Meillä myös samanlainen ekaluokkalainen.

Tosi mustis pikkuveljestään, vaikka aina saanut enemmän huomiota kuin pikkuveljensä.



Aikaisemmin ei suuttunut pelissä häviämisestä, mutta nykyään ei kestä häviötä ainakaan pikkuveljelle. Tottakai isoveljen pitää olla parempi kuin pikkuveli.

Saa myös kiukkukohtauksia ja haluaisi määrätä joka asiassa.

Meillä myös nuorempi alkaa väsyä siihen kun isoveli määräilee ja pompottaa koko ajan. Koska ovat samaa sukupuolta niin leikkivät keskenään koko ajan, mutta riitelevät myös ja noihin jatkuviin tappeluihin meinaa palaa tosissaan hermo.

Onneksi huomenna alkaa koulu.



Onhan se iso muutos tuo koulun aloittaminen ja aiheuttaa paineita lapselle.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat