av-psykologeja tai psykiatreja paikalla?

Vierailija

Minulle sattui mystinen juttu noin vuosi kakkosen syntymän jälkeen.



Minulla on takana traumaattinen lapsuus ja kaksi ripeää, tosi kivuliasta synnytystä, joissa kummassakaan en ehtinyt saada puudutteita. Äitini puhui myös usein syntymättömästä isoveljestäni, ja nykyäänkin on epäselvää, missä vaiheessa äiti teki abortin, vai oliko koko vauvaa koskaan ollutkaan. Mutta lapsena ymmärsin, että minulla kuuluisi olla se isoveli, jota ei vain nyt syystä tai toisesta ole.



No, sitten vuosi toisen synnytyksen jälkeen kuvittelin olevani raskaana ja saavani keskenmenon. Kuvittelin synnyttäväni enkelivauvan. Koin synnytyksen tosi fyysisesti ja koko ajan ikään kuin joku neuvoi, mitä minun pitää tehdä. Synnytys oli helppo ja miellyttävä ja hyväksyin sen tosiasian, että olin synnyttänyt enkelivauvan, jota en saakaan pitää.



Olin tuolloin todella stressaantunut ja ahdistunut. Nyt yritän päästä sinuiksi tapahtuneen kanssa. Siihen liittyi kaksi isointa pelkoani, lapsen menettämisen pelko ja synnytyspelko. Olen myös pelännyt tulevani raskaaksi suunnittelematta. Ne kaikki isot pelot ikäänkuin yhdistyivät tuossa kuvitelmassani.



Onko kukaan kokenut vastaavaa? Siis ihan sekopäiseltähän se vaikuttaa. Nyt käyn terapiassa läpi traumaattista lapsuuttani, ja tämä tuntuu nyt olevan sellainen seuraava läpikäytävä asia.



Miten muut ovat käyneet läpi traumaattisia synnytyksiään?

Kommentit (11)

Vierailija

No itse en ole ollut koskaan psykoottinen (ainakaan tietääkseni :)) ja koko ajan olen tiennyt että tuo luolajuttu on mielikuvitustani ja visualisaatio. Mutta just siitä siinä kai oli pohjimmiltaan kyse, että menin pelkoa päin ja se oli välillä niin kovaa, että tuntui että tulen hulluksi. Siinä kun mietin että herrajumala mitä tälle pelolle voi tehdä, tuli mieleen tuo turvapaikan teko. Nykyään teenkin niin että jos tulee joku kovasti voimakas rankka tunne eteen, niin kysyn itseltäni että miten tätä voisi auttaa, ja mielikuva tulee usein ihan itsestään ja siitä on todella paljon apua. Järjen tasolla en tunnu pääsevän noitten ongelmieni kanssa mihinkään, mutta tämmöiset sitten auttaa. Tosin mun pelot on vähentyneet sitten aika nopeasti, että alkaa olla jo harvinaista noi fiilikset että tunne tuntuu hirmu rankalta kestää.



Mutta psykooseihin en valitettavasti osaa sanoa mitään.

Vierailija

Mulla oli sitten muutama tuollainen lyhytkestoinen psykoosi, ja vasta niiden jälkeen olen päässyt käsiksi tunteisiini, kuten noihin pelkoihin. Luulen, että stressi laukaisi nuo psykoosit ja niiden kokemusten jälkeen olen vasta alkanut tuntea. Eli hurja tie on pitänyt kulkea (lähes) normaaliksi :)



Seuraava vaihe oli mullakin sitten tuo "pelkoja päin" -asenne. Ja siinä olen käyttänyt myös noita visualisointeja, kuten sinäkin. Olen mm. kuvitellut itseni lapsuuden traumaattisiin tilanteisiin ja sitten turvallisen aikuisen pitämään minua kädestä.



T. ap

Vierailija

Luulin niiden olevan totta. Aivot kävivät jotenkin ylikierroksilla ja sitten se rupesi menemään ihan överiksi.



En tarvinnut sairaalahoitoa. Kun tajusin, mitä oli tapahtunut, hakeuduin hoitoon. Mutta siihen meni pari kuukautta. Nyt hirvittää, että miten vakavia oireita sitä piti itselle tulla, ennen kuin malttoi pysähtyä.



Sain tosiaan vain kahden viikon sairausloman. Ainoa lääkitys oli rauhoittavat, joita söin kolme päivää tarvittaessa. Ne auttoivat minua nukkumaan ja muutamat kunnon unet selvittivät tilannetta jo paljon. Taustalla oli siis stressin lisäksi pitkäkestoinen unen puute, jota kompensoin holtittomalla kahvin juomisella.



T. ap

Vierailija

Terapia varmaan oikea paikka käydä läpi asiaa, täällä voi tulla jos jonkinlaista neuvoa. Olen alan opiskelija ja minusta kuulostaa, että tuo kokemasi oli oma tapasi käsitellä asiaa. Tällaiset asiathan nousevat pintaan silloin, kun on stressaantunut tms. Mutta minusta selvästi tarvit apua tuon tapahtuman puimiseen ja hienoa, että olet sitä hakenut.

Vierailija

samanlaisia visualisaatioita kuin sulla. Ei ehkä noin fyysisiä eikä vahvoja, mutta käytin paljon mielikuvia ihan vaistomaisesti. Itse en ollut varsinaisessa terapiassa tosin, vaan netistä löysin apua ja itse selvitin asiaa, ja myöhemmin sitten kävin sh:n kanssa juttelemassa.



Myöhemmin sh:n kanssa juteltiin esim. että on olemassa ihan turvapaikkavisualisaatioita. Keksin idean vaistomaisesti itse kun koetin käsitellä sisältäni löytyvää kestämätöntä kauhua. Tein mielikuvituksessani makuuhuoneemme nurkkaan luolan, jonne laitoin itseni (lapsen) nukkumaan, peukku suussa. Laitoin kaksi vihaista punasilmäistä ja tultasyöksevää lohikäärmettä vartioimaan luolaa. Myöhemmin jouduin vielä vahvistamaan paksulla ovella ja konekivääreillä. Aina välillä kävin mielikuvissani silittelemässä lapsen päätä siellä. Sitten kerran kun "menin", lapsi oli siellä hereillä! Tuijotti mua vihaisena luolan nurkasta. Nyttemmin lapsi on muuttanut tuohon kaulani alle, siinä se roikkuu kuin pieni apina. Aina jos haluan sekunnin pika-analyysin siitä miten voin, tarkistan mitä lapselle kuuluu.

Vierailija

Olin itse elänyt koko syksyn ihan ylikierroksilla, mutten tajunut tilaani lainkaan. Seuraavaksi tulivat sitten nämä psykoosit tms. ja vasta sitten varsinaisesti romahdin. Sain kahden viikon sairausloman ja vähitellen aloin päästä tilanteen tasalle.



Itsestä tuntui, että tuolloin olin sairaimmillani, mutta saattoi olla, että silloin olin jo tiellä paranemiseen, kun uskalsin vihdoin edes jollain tasolla kohdata pelkoni.

Vierailija

Tosiaan kovan stressin seurauksena monet asiat alkoivat purkautua ja nyt olen edistynyt jo paljon. Terapiaa on vuosi takana ja toinen edessä.



Luulisin kyllä, että esim. synnytyksen jälkeiseen masennukseen liittyy monilla kaikkia outoja kokemuksia, mutta onhan niistä toki tosi vaikea puhua.

Vierailija

minullakaan ei ollut juuri mitään tunteita. Nyt alkaa jo vähitellen sujua tunteiden kuulostelu... Enää ei tarvi esim. kestää tunteja kovaa pelkoa ennen kuin tunne uskaltaa tulla. Kaikki on pitänyt opetella, hyvienkin tunteiden kokeminen. Mulla on oma turvapaikkavisuaalisaatio myös hyvän mielen ja onnen tunteille. Menen mielessäni sinne, että uskallan kokea iloa, onnea jne.

Vierailija

Siis tunteja, päiviä? Olitko sairaalahoidossa? Menikö itsekseen ohi vai tarvitsitko lääkitystä? Ymmärsitkö itse, että kyseinen tapahtuma ei ollut totta?

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat