Mitä ruokaa lohesta?

Vierailija

Mikä olisi kaikista herkullisinta, ihan tavallinen tuore lohi kyseessä.

Kommentit (5)

Vierailija

Niin siis näin:

Hierotaan suolaa ja pippuria pintaan, puristetaan sitruunaa (jos on) vielä päälle. Sit silppuan tilliä ison tukon. Tilli sekoitetaan smetanaan ja levitetään koko mössö kalan päälle. Sit uuniin 175'c joku 30-40 min. tai sit kun näyttää hyvälle ;)

Syödään kera pottumuusin.



Jos on isompi puolikas, niin sekoitan pippuri-/katkarpu-/kanttarellituorejuustoa smetanan joukkoon niin tulee enempi soosia.

Vierailija

keitä pasta (meillä usein Torino-kokojyväpastaa). Paista suikaloitu lohi pannulla, mausta suolalla, pippurilla, hunajalla, sitruunamehulla, tillillä ja basilikalla.Lisää hieman vettä, anna kiehua hetken kasaan, lisää runsaasti ruokakermaa (maun ja herkutteluasteen mukaan. Mukaan voi littaa myös sulate- tai tuorejuustoa). Sekoita kastike pastaan.

Vierailija

Olen bongannut ohjeen aikoinaan jostakin lehdestä, mutta hukannut ohjeen, joten laitan määrät suurin piirtein.



Lohifileen pinta maustetaan maun mukaan esim., suolalla ja sitruunapippurilla. Lohta paistetaan uunissa n. 15 minuuttia.



Tehdään kuorruten johon tulee n. 2 purkkia smetanaa (voi laittaa kolmekin tai korvata osan creme fraichella). Smetanaan sekoitetaan iso säilyketölkillinen viipaloituja herkkusieniä hyvin valutettuna ja 2 pussia sulatettuja ja hyvin valutettuja katkarapuja ja runsaasti tilliä silputtuna. Kuorrute saa olla melko "tönkköäkin", vähän kuten joku sienisalatti tms.



Kuorrute lusikoidaan 15 min paistetun lohifileen päälle ja annetaan paistua vielä 15 minuuttia. Lopputuloksena sieni-tilli-katkarapuhässäkkä on kuorrutteena sen kalan päällä ja smetana on "sulanut" kastikkeeksi reunoille. Aivan fantastisen hyvää ja kaunista tarjottavaksi.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat