Mitkä ovat ensimmäiset merkit alkavasta mielenterveysongelmasta

Vierailija

ja/tai psykoosista?

Kommentit (2)

No mä menin melkein psykoosiin/ olin jonkinverran psykoottinen yhdessä vaiheessa. Ensinnäkin olin ollut jo pitempään ahdistunut ja harkitsin jollekin psykologille puhumista, mutten kehdannut. Sitten minun piti muuttaa toiseen maahan ja tuo muutto pelotti minua kauheasti, olin siis entistä ahdistuneempi ja pelkäsin, että tulen siellä hulluksi, niin kuin tavallaan tulinkin. Vähän muuton jälkeen todellisuudentaju alkoi jonkin verran heittää, kun pelkäsin kaikkia ihmisiä ja tuntui, että seilaan koko ajan unimaailman ja valvemaailman välillä. Ajattelin, että olen uudestisyntymässä vähän niinkuin profeetaksi, koska luin netistä, että oireeni voivat liittyä uudestisyntymiseen. Olin myös pakkomielteisesti rakastunut erääseen henkilöön ja tämä pari kertaa puhui minulle pääni sisällä. Tuntui siltä, kuin olisin jakaantunut kolmeksi ihmiseksi. Pikkuhiljaa aloin kokea, että minäni on kuollut ja tunteeni katosivat noin vuodeksi. Maailma ja minä itse oli epätodellinen.

ainakin itkuisuus, unettomuus, ruokahaluttomuus, pakkoajatukset (kiertää vaan yhtä ja samaa synkkää rataa), apaattisuus, ärtyneisyys, levottomuus, ahdistus jne



siis mulla alkoi oireet noin

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat