Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Mitä tehdä uhmaikäisen katastrofin kanssa!!?

Vierailija

Oikeasti, alkaa jo keinot loppua... arestipenkkiäkään ei voi loputtomiin käyttää. Minä itse, minä itse, kaikesta kiukutellaan, MISSÄÄN ei totella, venkoillaan, ei syödä, ei näitä housuja/paitaa/mitään. Eikä mitään tajua siitä, että toiset eivät moista käytöstä jaksa ja että joku asia voi pahoittaa toisen mielen. ARGH.

Sivut

Kommentit (30)

Vierailija

[quote]

Meillä 2v tyttökin jo tajuaa noi osaatkohan-jutut ja vastaa joo, osaan, mut en halua sitä nyt viedä.



Juu, ei meilläkään poika mene noihin sitten yhtään. Eikä ole ikinä mennyt. Ei edes näihin 'nyt rekka tulee suuhun' tms....





-ap

Vierailija

pahenee. Tuossa iässä kun ei osaa olla vielä niin ovela. Ei auta enää päätökset pienissä asioissa, kun haluaa päättää Kaikesta, joka sekunnista, niin ei siinä tyydy muutamaan kertaan päivässä.



-ap



Lainaus:

Neuvottelemalla, luovimalla ja antamalla välillä lapsen itsensäkin vaan päättää pienissä asioissa ja yrittää. Joissain asioissa sitten tehdään kuten äiti tai isi sanoo vaikka kuinka ottaisi lasta päähän.

Vierailija

Lainaus:

niin lapset huomaa sen, ja sillon ne käyttää hyväkseen heti sitä, että nyt äidillä ei oo voimia laittaa mua ojennukseen. Eli toisin sanoen aikuiset ei saa olla väsyneitä, niin menee paremmin. Ja sitten jos on väsynyt, niin ei saa silti antaa periksi. Ja tietenkään lapsikaan ei saa olla väsynyt.



>Tämä on kyllä totta, etenkin kun olemme sairaana niin poika tekee kaiken mahdollisen... miksiköhän lapselle tulee tarve oikein rasittaa kipeää vanhempaa. Hmph.



Mutta sit toisaalta sellainen turha riiteleminen vain siksi, että aikuinen päättää, että lapsen pitää totella ei aiheuta mitään kivaa. Huomasin joululomalla, että meillä isä oli jossain kohtaa kovin väsynyt (kun oli myös töissä joka päivä), niin isä riiteli lasten kanssa joka armaan asiasta. Uhitteli kamalasti, että nyt kyllä puet päällesi, ja sit vielä perään isä oikein uhmasi 'se on kyllä varma'. Siis isä väsymyksessään oikein haastoi riita lapsen kanssa. Jouduin jo komentamaan isääkin, että älä riitele vaan puhu kauniimmin, ei tuollaista uhoojaa kukaan edes halua totella.



>Totta tämäkin. Ärsyttää, kun mies joskus väsyneenä tekee tuota ja itse ei voi oikein enää mennä väliin etteivät vanhemmat ole eri mieltä.



Eli pitää olla jämäkkä, mutta ei saa lyödä yli. Kyllä tuo sitten ajallaan ohi menee.



>Sitä mietin, että en voi sille mitään, mutta joskus kun huuto alkaa esim. siitä, että äiti otti kengän pois, eikä saanut itse ottaa, minua naurattaa joskus tosissaan, kun se reaktio on niin suhteeton. Ei varmaan saisi lapselle nauraa, mutta voisi kuvitella, että on se välillä paikallaankin, että lapsi ymmärtää, etteivät nämä ole Niin vakavia asioita.



Itse asiassa vielä kiinnitin huomiota tuohon syömishommaan. Lapsi on huomannut, että syöminen on vanhemmille herkkä asia, että olette huolissanne lapsen syömisestä. Ja sitten lapsi vedättää teitä, koska annatte siinä helposti periksi.



>Argh, tiedän, osin syytän tästä kyllä ihan reippaasti miestäni. Olen huomannut, että kun asiaaan ei kiinnitä erityisesti huomiota niin yhtäkkiä lusikka alkaa liikkua vaikka juuri kerrottiin, miten ruoka on ihan kamalaa ja en koskaan syö jne...



Meilläkin oli huonosti kasvava lapsi, eli kasvukäyrät ihan alakantissa. Sitten jossain vaiheessa tajusin, ettei tästä mitään tuu, kun syöminen on yhtä vääntöä, lapsella on edessä neljää eri lajia välipalaa, eikä mikään kelpaa. Onneksi lopulta tuskastuin niin paljon, että päätin, että nyt loppuu tuo pompottaminen. Vaikka tarjosin mitä, niin lapsi vain nirsoili, joten päättelin, että vaikka ottaisin tiukan linjan, niin ei se lapsi tätä huonomminkaan voi enää syödä. Siitä lähtien laitoin sen ruuan lautaselle, mitä oli tarjolla, ja jos ei kelvannut, niin pois pöydästä. Välipalaksi vain yhtä lajia, mutta niistä sai sentään valita, että jos oli jugurttivälipala, niin sai valita minkä makuisen halusi.



Ja niinhän siinä kävi, että ajan kanssa turha riitely ruokapöydässä väheni, lapsi alkoi syömään sitä mitä oli tarjolla, kasvukäyräkin jopa aavistuksen parani, ja lasta pystyi kehumaankin pöytäkäytöksestään.



Joten laita ruokailutilanteisiin kuri. Kyllä se lapsi sitten syö, kun sillä tulee nälkä, usko pois.




- Kyllä meillä aika lailla onkin kuria, mutta meidän poika on Todella itsepäinen...

Vierailija

huijata. Olen huomannut, että väsymyksen välttäminen toimii meillä parhaiten, mutta ei sekään tietysti mikään paras keino ole ja kun säännöllinen rytmi nyt ei vaan onnistu jos on käytävä joulukylissä ja muuta.

Vierailija

Meillä pitää pöydässä istua kunnes kaikki ovat ruokailleet eikä välillä poistuta minnekään. Jos ei ole kunnolla, lautanen otetaan pois. Minusta on kohtelias tapa, että ruokailussa ollaan kaikki yhdessä eikä sinkoilla sinne tänne ja poistuta omia aikojaan. En myöskään pidä muualla kuin keittiössä tai ruokailutiloissa syömisestä.

Vierailija

niin lapset huomaa sen, ja sillon ne käyttää hyväkseen heti sitä, että nyt äidillä ei oo voimia laittaa mua ojennukseen. Eli toisin sanoen aikuiset ei saa olla väsyneitä, niin menee paremmin. Ja sitten jos on väsynyt, niin ei saa silti antaa periksi. Ja tietenkään lapsikaan ei saa olla väsynyt.



Mutta sit toisaalta sellainen turha riiteleminen vain siksi, että aikuinen päättää, että lapsen pitää totella ei aiheuta mitään kivaa. Huomasin joululomalla, että meillä isä oli jossain kohtaa kovin väsynyt (kun oli myös töissä joka päivä), niin isä riiteli lasten kanssa joka armaan asiasta. Uhitteli kamalasti, että nyt kyllä puet päällesi, ja sit vielä perään isä oikein uhmasi 'se on kyllä varma'. Siis isä väsymyksessään oikein haastoi riita lapsen kanssa. Jouduin jo komentamaan isääkin, että älä riitele vaan puhu kauniimmin, ei tuollaista uhoojaa kukaan edes halua totella.



Eli pitää olla jämäkkä, mutta ei saa lyödä yli. Kyllä tuo sitten ajallaan ohi menee.



Itse asiassa vielä kiinnitin huomiota tuohon syömishommaan. Lapsi on huomannut, että syöminen on vanhemmille herkkä asia, että olette huolissanne lapsen syömisestä. Ja sitten lapsi vedättää teitä, koska annatte siinä helposti periksi. Meilläkin oli huonosti kasvava lapsi, eli kasvukäyrät ihan alakantissa. Sitten jossain vaiheessa tajusin, ettei tästä mitään tuu, kun syöminen on yhtä vääntöä, lapsella on edessä neljää eri lajia välipalaa, eikä mikään kelpaa. Onneksi lopulta tuskastuin niin paljon, että päätin, että nyt loppuu tuo pompottaminen. Vaikka tarjosin mitä, niin lapsi vain nirsoili, joten päättelin, että vaikka ottaisin tiukan linjan, niin ei se lapsi tätä huonomminkaan voi enää syödä. Siitä lähtien laitoin sen ruuan lautaselle, mitä oli tarjolla, ja jos ei kelvannut, niin pois pöydästä. Välipalaksi vain yhtä lajia, mutta niistä sai sentään valita, että jos oli jugurttivälipala, niin sai valita minkä makuisen halusi.



Ja niinhän siinä kävi, että ajan kanssa turha riitely ruokapöydässä väheni, lapsi alkoi syömään sitä mitä oli tarjolla, kasvukäyräkin jopa aavistuksen parani, ja lasta pystyi kehumaankin pöytäkäytöksestään.



Joten laita ruokailutilanteisiin kuri. Kyllä se lapsi sitten syö, kun sillä tulee nälkä, usko pois.

Vierailija

Kahden uhmiksen kanssa kaikki keksimäni keinot koitettu, ainoat toimivat, kaikki muuten samasta ohjelmasta, jonka nimeä en muista...



Eli tarravihko. Tämä edellytää, että lapset ovat itse saaneet palkintotarrat valita ja että vihkoa kannetaan koko ajan mukana, jolloin tarran saa taulukkoon HETI kun on ansaittu.



Jäähypenkki. Aloitettiin esikoisella aikanaan, pienenpi otti omaaloitteisesti käyttöön jo kaksi vuotiaana tönäistyään suutuksissa siskoaan. Totesi tönäisyn jälkeen "jäähy tuli" ja penkille meni, vaikka tarkoitus oli aloittaa 3 vuotiaana, kuten ohje oli. Jäähy tulee vain tehdyistä "tuhmuuksista" tönimisestä, lelujen heittelystä jne, ei tekemättömistä teoista, kuten jos ei suostu pukemaan tai siivoamaan.



Kolmas keino on lelujen jäähylle laitto. Isommalla paljon leluja, joten vain rakkaimpien kohdalla toimii. Pienemmällä muisti toimii vielä eritavalla, joten lelun oltava jäähyllä näkyvillä, esim. kaapin päällä, tai unohtaa lelun parissa tunnissa.



Jos kova raivokohtaus tulee, mikään ei auta, mutta noilla keinoilla kuitenkin saadaan suurimmaksi osaksi hommat hoitumaan.

Vierailija

Meillä 2v tyttökin jo tajuaa noi osaatkohan-jutut ja vastaa joo, osaan, mut en halua sitä nyt viedä.



Lainaus:

Kiipeilevät joka paikkaan ja rikkovat milloin mitäkin.



Minä olen huomannut, että oma suhtautumiseni lapsiin vaikuttaa heihinkin paljon. Eli niinä päivinä, kun jaksan aamusta alkaen olla liioitellun iloinen ja innostuneen kuuloinen, menevät huomattavasti paremmin. Jo herätessä kehun poikia mm. "sieltähän ne äidin kulta pojat tulevatkin, tulkaahan halaamaan äitiä"! Ja siis käyttäen liioitellun iloista ääntä.



Lisäksi puhun heille niin, että oletan heidän automaattisesti tekevän sen mitä pyydän. Esim. en sano heille, että "tulkaapas nyt pukemaan", vaan "Katsotaanpa kuinka nopeasti saadaan vaatteet teidän päällenne!" jne. Ja kehun poikia joka välissä, vaikka siihen ei erikoisempaa syytä olisikaan. Esim. jos nyt sattuvat olemaan hetken rauhallisesti, kerron kuinka kilttejä he ovat. Tai jos laittavat lusikallisen ruokaa suuhunsa, kehun kuinka hienosti he syövät jne.



Joskus kun haluan jomman kumman vievän esim. auton takaisin koriin, niin en pyydä häntä viemään sitä, vaan kysyn "osaatkohan viedä tuon auton paikoilleen? Muistatko mihin se kuuluu?/ Mitenköhän nopeasti tuon auton voi viedä takaisin koriin?"



Tuo positiivinen asenne lapsia kohtaan auttaa aika usein ja samon se, että poikia aktivoi ja pitää tarkasti silmällä. Myös se auttaa välillä, ettei kiinnitä huomiota huonoon käytökseen ja taas hyvän käytöksen huomio liioitellusti.



-Se kahden kävelevän katastrofin äiti-

Vierailija

minä haluan karkkia, suklaata, jätskiä (joita ei tosin saa, mutta...) Sitten vielä se, että poika syö, jos ei kiinitä huomiota. Joskus. Mutta se on kyllä totta, että jos ei syö, niin pois vaan pöydästä, totta.



-ap

Vierailija

Meidän poikamme on tasan sillä päällä millä haluaa ja koskaa vaikka millä äänillä lirkuttaisin... itse asiassa katsoo minua kuin idioottia, jos teen tuota 'onpas hienosti syöty ja reippaasti', jota tietysti myös yritän.



-ap

Vierailija

Sitten lapsi ei syö. Hyvä, pois pöydästä.



Ei sen tarttekaan tajuta että joku pahoittaa mielen, se on vielä pieni tajuamaan.

Toistoa vaan. Et siis anna periksi.

Vierailija

ei meidän lapsikaan nukkumaan yksin tykkää mennä, mutta en ole tuota halunnut kyllä kokeilla. Ylipäätään on iässä, että on jatkuvasti hoettava, et mörköjä ei ole tai kummituksia.

Vierailija

Meillä 2v10kk "minä itte", perheen kuopus, joka on saanut varmaan vähän liikaa periksi perheen vauvan asemassaan. Mutta siitä syömisestä, meilläkään tyttö ei oikein söisi ruoka-aikaan mitään, mutta muihin aikoihin mankuu milloin leipää, milloin mandariinia, milloin keksiä. Meillä toimitaan niin, että tietty määrä haarukallisia/lusikoita on sytötävä, mikäli mielii saada esim. ruoan jälkeen purkkaa tai tehdä jotakin mieluista. Jos oikein hankalaksi menee eikä syö mitään, voimme antaa muille lapsille jonkin jälkkärin, jonka tämä uhmis saa sitten vasta kun on syönyt. Jos pelleilee pöydässä, passitetaan pois pöydästä, ja saa tulla takaisin kun syö kunnolla. Jos ruoka jää syömättä, se jätetään joksikin aikaa pöytään ja annetaan lapselle mahdollisuus palata vielä syömään. Se toimii aika usein. Eli siis ne perinteiset konstit uhkaliu, kiristys ja lahjonta meillä käytössä. Toimivat miten toimivat, toisinaan hyvin, toisinaan heikommin.



Vähän isommalle suosittelen tarrojen tms. keräämistä, se toimi meillä jokin aika sitten 4,5-vuotiaalle ruokapöytäpelleilijälle. Eli aina kun syö hyvin, saa palkinnoksi tarran, joka liimataan johonkin paperiin johon näitä palkkatarroja kerätään. Kun tarroja on kerääntynyt jokin ennalta sovittu määrä (alussa esim. 5 kpl, sitten 10), lapsi saa palkinnon, esimerkiksi pääsee perheen kanssa uimahalliin. Aika äkkiä koko pelleily ruokapöydässä unohtuu ja tarrojen keruu jää pois tarpeettomana. Mutta ei varmaan vielä toimi 3-vuotiaalle.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat