Juma! Mun luultiin työpaikalla kääntyneen muslimiksi. Töihin huivi päässä,

Vierailija

sellainen paksu villainen, minkä laitoin ihan klassisen mummomaisesti kolmion muotoisena päähän ja kiedoin hapsut kaulan ympäri. Alla oli vielä pipo, mutta aamulla oli niin kylmä, että laitoin kävelymatkalle vielä myssyn päälle tuon vanhan ulkohuivin. Eikös vaan tultu työpisteelle ihan toiselta osastolta asti katsomaan kuinka 'pirkkokin' on ruvennut muslimiksi. Eli joku on nähnyt ja luullut omiaan sitten on huhuttu pitkin poikin.



Ensin töissä vielä nauratti, kun kaikki olivat niin helpottuneita ja uteliaita, mutta nyt vähän suututtaa. Miten ihmisestä voidaan luulla jotain tuollaista ilman että tän ihmisen kanssa vaihdetaan yhtään sanaa?

Kommentit (15)

Vierailija

Tuollainen huivi on vaan niin kätsä, kun sitä voi pitää päässä tai harteilla tarpeen mukaan ja voi asustaa muutenkin sitä samaa vanhaa pomppaa kun ostaisi pari eriväristä huivia.



Täytyy sanoa, että mullekin tuli ihan samat fiilikset, en laittanut huivia enää päähän kotimatkalle. Sen verran epämiellyttävältä huomio tuntui ja etenkin kun missään tapauksessa ikinä en muslimiksi alkaisi.



ap

Vierailija

mitäs sitten, saavatpahan typerät juorueukot jotain puhumista kerrankin. Jos joku minua luulee muslimiksi, niin ei paljon hetkauta. Kaikki tuntemani muslimit ovat mukavia ihmisiä, osa käyttää huivia, osa ei.

Vierailija

että kiedottuaan villahuivin päähänsä oli liikkeellä lastensa kanssa ja pari nuorta oli alkanut huutelemaan kaikenlaista kivaa musu huorasta etc. Maalla kun ei vielä kukaan huivipäistä ihmettele. Kyllä oli kaverini sydämistynyt pellavapäisten muksujensa kanssa..

Vierailija

Mä olen viimeaikoina kulkenut huivi päässä korvatulehduksen takia. Lisäksi huivi on mukava näin talvella. Maalla voi tosiaan vielä liikkua huivinkin kanssa normaalisti.

Vierailija

Usein ennen huivi mummomaisesti päässä, varsinkin kylmillä säillä kulkenut, vaan ei enää ole viitsinyt, kun muutin itäiseen Helsinkiin. Täällä luullaan automaattisesti muslimiksi.

Vierailija

ja kyllä kertoo suomalaisista jotain, jos ei-muslimiakin huoritellaan sen takia, että on huivi pääässä talvipakkasilla. MIettikää sitten ihan oikeata muslimia, joka kuuluu tätä jatkuvaa huorittelua päivittäin. Jos teikäläisllä menee pasmat sekaisin yhdestä kerrasta, niin miettikää oikeasti näitä, jotka kuulevat sitä samaa päivästä toiseen.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat