Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Ihanan seesteistä näin 34-vuotiaana.

Vierailija

Ammatti ja vakityöpaikka hankittu aikoja sitten, perhe perustettu ja lapset saatu. Nyt vain eletään tätä onnellista arkea eikä tarvitse esim. stressata tuleeko ikinä raskaaksi.

Kommentit (12)

Vierailija

Olen saamassa vakipaikan, ei kiinnosta. Toivon jääväni työttömäksi. Ajattelin jo aamulla, että vain lähden. Marssin lääkärille hakemaan piiiitkän sairasloman ja hautaan itseni maaseudulle puhumaan linnuille ja hakkaamaan puita. Olen niin toivottoman väsynyt. Haavemaailmassani on hiljaista ja rauhallista. Toisinaan illan pimetessä kuuntelisin 40-luvun jatsia. Lukisin päivät kirjoja ja maalaisin tauluja. Öisin olisi aikaa tuijotella tähtiä. Siitä mä olen koko ikäni haaveillut. Valitettavasti mun lapset ja mies haaveilee kaikesta roinasta ja tavarasta. Asutaan korvia huumaavassa metelissä kaupungissa ja aamuisin täytyy kammeta itsensä viideltä ylös töihin...plaaah

Vierailija

Täältä saa niin harvoin sellaista lukea. Toiveet/haaveet ja odotukset voivat vaihtua ja myöhemmin saatat taas kaivata elämääsi jotain uutta. Kiva kuitenkin, että nyt olet tyytyväinen. Elämä ei ole pysyvä tila, onnellisista asioista kannattaa ja saa nauttia!

Vierailija

Minun maailmaani nähden ap kuulostaa eläkeläiseltä. Itsellä pari lasta, mutta onhan tässä melkein 10 vuotta aikaa lisääntyä. vaikea olisi nyt todeta, ettei lapsia enää halua. Pari tutkintoa taskussa ja ihan kiva, haastava työ. Silti haluan kehittää itseäni vielä lisäkoulutuksilla jossain vaiheessa. Miehen urakin on alkutaipaleella, kuten monilla korkeasti koulutetuilla. Velkaa on korvia myöten, joten isompi asunto saa vielä kauan odottaa. Olo ei siis ole erityisen seesteinen, onnellinen kylläkin.

Vierailija

Oli joo vakityöpaikka ja menetin sen yllättäen. Lapset on saatu ja lisää en hanki. Erosin miehestäni pari vuotta sitten.

Nyt elelen seesteistä työttömän yksinhuoltajan arkea. Ja jostain kumman syystä olen silti onneliinen ja tyytyväinen elämääni.

Vierailija

Nyt vuoden aluksi ihan havahduin.



Elämä on kaikin puolin ok ja olnkin mielestäni tosi onnellinen ja onnekas. Vakkarityö, josta todella pidän ja jossa etenemismahdollisuuksia vaikka mihin. Esimies on jo ehdotellutkin työnkuvan muutosta, vaikka vasta vajaan vuoden olen ollut firmassa, toistaiseksi olen toppuutellut.



Mutta tosiaan, ikää 35-v. Opintojen jälkeen pari vuotta töissä ja sitten miehen matkassa maailmalle kotirouvan etuoikeutettua elämää viettämään useammaksi vuodeksi, sitten päälle muutama vuosi kotiäitiyttä ja nyt siis olen harjoitellut töissä käyntiä. Keväällä jään taas äitiyslomalle ja samalla muutamme maailmalle ja saan avukseni taloudenhoitajan ja lastenhoitajan.



Siis aikuisen oikeesti, mulla ei ole vielä tähän ikään ole juurikaan kokemusta normaalielämästä! Eikä ihan lähivuosina tule olemaan. Seuraavat kolme vuotta siis olen taas kotiäitinä ja sitten niin kauan kun mahdollista teen lyhennettyä päivää. Uran luomisen aloitan ehkä 10-vuodenkuluttua :).



Vaikka olenkin huomattavasti jäljessä muita ikäisiäni normaalin arjen saavuttamisessa, niin olen kyllä onnellinen, että olen tässä tilanteessa:). Uusia isoja asioita tulee riittämään vuosiksi eteenpäin, vaikka mitään odottamatonta ei tapahtuisikaan.

Vierailija

ajattelin samoin 34-vuotiaana - ihanaa aikaa...

jotenkin sitä neljän kympin lähestyessä kehittää jotain kriisiä oli elämäntilanne mikä hyvänsä....

Vierailija

lapset jo koulussa, ikää 32 itsellä ja mukava työ ja oma kiva kerrostaloasunto ja mies. välillä on jo varaa perheen kanssa pikku matkoihin ym. kivaan ja ehtii itsekin harrastaa. Toki elämään mahtuu suurempiakin huolia eikä ole aina kovin tasaistakaan, mutta perushyvin kaikki asiat.

Vierailija

Itse olen 34-v. ja opiskelut (toinen ammatti kierroksessa) kesken, oma asunto haaveissa, ja halaun vielä yhden lapsenkin. Mutta avioliitto vakaa ja 2 ihana lasta jo.

Vierailija

lapset on tehty, asutaan ihanassa omakotitalossa, työssä sain ylennyksen ja työnkuva on lähellä mun aikaisempia haaveita... ja mulla on sellainen olo, että onko tämä nyt tässä. Samaa arkea vaan.



Onko tämä sitten mun luonne tai sitten kun aikaisemmin elämä on ollut haasteita ja niiden voittamista ja ns. eteenpäinmenoa, mutta nyt mulla ei ole mitään suuntaa, enkä tiedä mitä haluan.



Ehkä jotain henkisempää, syvällisempää kaipaisi, mutta miten ja mistä sen löytäisi?

Uusimmat

Suosituimmat