Mä vihaan mun lasta koska se p*ska ei suostu syömään mitään! :(

Vierailija

Tyttö 1v3kk on ollut jo yli 4 kk täysin syömättä, ei syö mitään mitä tarjotaan. Kaikkea on yritetty. Suostuu syömään ainoastaan sormin, ja ateria saattaakin sitten olla 1/2 teelusikallista raejuustoa tai 4 keitettyä makaronia, enempää ei syö sorminkaan.

Mä en enää jaksa tätä, ruokailut on yhtä helvettiä, monta kuukautta jaksoin yrittää mutta nykyään alan itkeä joka ruokailulla kun lapsi ei vaan syö. En jaksa enää tehdä kotiruokaa, miksi kokata 2 kertaa päivässä kun lapsi ei kuitenkaan syö. Tyttö ei suostu koskemaankaan minkäänlaiseen puuroon, maustamattomaan jugurttiin (vaikka olisi mitä seassa), leipään jne., eli välipalana on usein puolikas viipale keittokinkkua, sitä suostuu syömään. En enää yritäkään antaa mitään terveellistä ruokaa, koska tyttö ei syö kuitenkaan. Rasvaton maito on nyt vaihdettu neuvolan ohjeesta punaiseen, koska paino tippuu koko ajan. Ja neuvolasta ohjeistettiin antamaan myös vitamiinilitkua, koska tyttö luultavasti kärsii niin pahoista puutoksista.



En oikeasti enää jaksa tätä. Mun on pakko saada lapsi hoitoon vaikka itsellä ei olekaan töitä ja oli tarkoitus olla pidempään kotona. En vaan jaksa enää jokapäiväistä ruokailutappelua. En jaksa enää tarjota ruokaa lapselle joka päivä 4-5 ateriaa, yleensä tarjoan vain aamulla ja illalla ja silloinkaan lapsi ei syö. Ehkä ne siellä päiväkodissa saisi tuon p*skan syömään!! Itse en enää jaksa yrittää.

Sivut

Kommentit (101)

Vierailija

Lapsi ottaa mallia perheestään. Paras tapa saada lapsi syömään on olla tekemättä ruokailusta turhan suurta numeroa ja näyttää itse esimerkkiä. Se syömättömyyskään ei harmita niin paljon kun syö kuitenkin itse. Kirjoitit, että lapsi haluaa syödä sormin. Anna syödä sormin ja yritä samalla laittaa lusikalla suuhun ruokaa. Entäs jos lapsi saa lusikan käteen itse? Tai tylsän lastenhaarukan? Pakkoko välipalan on olla puuroa, leipää tai maustamatonta jugurttia? Söikö lapsesi ennen tätä syömättömyyttä mitä? Söikö esim. hedelmäsosetta? Jos söi niin syötä sitä välipalalla. Lapsesi ei muuten takuulla syö mitään jos et tarjoa hänelle ruokaa säännöllisesti. Jos et mahdollista ruokailua niin mitä hän edes söisi silloin jos sattuisikin maistumaan??

Vierailija

meilläkin esikoinen tuntui elävän elämänsä pari ekaa vuotta silkalla auringonvalolla ja ilmalla. Suusta ei mennyt alas juuri mitään ja lapsi oli reippaasti miinuskäyrillä yli kolmevuotiaaksi. Tiedän, miten tuskallista ja ahdistavaa se äidille on.



Näin jälkikäteen on helppo neuvoa, ettei asiaa auta se, että syömisestä tehdään iso numero ja että vanhemmatkin stressaavat asiasta avoimesti. Todennäköisesti se vain ruokkii kierrettä. Luuletko, että voisitte esim. neuvolan kautta saada ammattiapua, esim. ravitsemusterapeuttia tms.?



Meillä epätoivoissa otettiin kaikki keinot käyttöön ja ruokailutilanteet olivat melkoista sirkusta. Ulkopuolisia tilanteet tuntuivat huvittavan kovasti, mutta itse olin jossain vaiheessa valmis seisomaan vaikka päälläni ruokapöydässä palloja jonglööraten, jos se vain sai lapsen syömään. Meillä siis ruokapöydässä loruteltiin, laulettiin, luettiin ja leikittiinkin, jos se vain hämäsi lasta sen verran, että suu aukesi.



Onneksi lopullisen ratkaisun ongelmaan toi aika. Siinä kolmen, neljän vanhana lapsi alkoi yhtäkkiä syödä kuin hevonen. Ja voi sitä riemua! Samalla lapsi alkoi saada kiinni ikätovereitaan koossa. Vieläkin hän on pieni ja siro, mutta ei enää niin huomiota herättävästi kuin ennen.



Jaksamista, ap. Jos vähänkään tuntuu, ettei kaikki lapsellasi ole kunnossa, niin yritä saada hänet tutkimuksiin.

Vierailija

kokeile sanasolia..... vitamiinien puutoskin saattaa laukaista syömättömyyden...

nimimerkillä kokemusta on!!!



tätäkään ei neuvolassa osattu sanoa enkä olis tienny jos ei siskoni olisi kertonut minulle.. itse hän taisteli vuoden lapsensa kanssa syömättömyydestä....

no myöhemmin sitten ohjeistin naapuria joka oli kamppaillut lapsensa kanssa muutaman kuukauden... ja jopas alkoi ruoka maistua...

nyt toisen lapsen kohdalla tuli sama homma eteen ja taas sanasol kehiin ni eipä aikaakaan ku ruoka alkoi maittaa, suosittelen kokeileen

Vierailija

Lainaus:

esikoisellani oli kausi n. 8kk-1v ettei syönyt juuri mitään. Onneksi meitä on perheessä muitakin, jotka olivat auttamassa ruokailutilanteessa ja itse sain tunteeni kuriin ja näin kuinka paljon lapsi ahdistuu jos äiti ahdistuu ruokailutilanteessa.



Olen sitä mieltä että vanhempien tehtävä on JAKSAA! En koskaan olisi voinut ajatellakaan kirjoittavani pojastani tuohon ap:n sävyyn, tuollaiset ajatukset eivät voi olla heijastumatta äidin ja lapsen vuorovaikutussuhteeseen.




Seettä ap kirjoittaa vihapäissään nettiin tekstiä, ei tee hänestä huona vanhempaa. Ainoastaan väsyneen ja toivottoman. AINA on parempi purkaa ne vihantunteet ulos, vaikka kirjoittamalla tai puhumalla kuin jättää ne sisälleen hautumaan.

Eiköhän jokaisella ole joskus ollut lapsiaakin kohtaan turhautuneisuutta ja jopa inhoa ja vihaa, mutta sillä sä et mitään voita että koitat kieltää ne tunteet ja hautaat sisimpääsi, ne täytyy vaan ottaa esille ja käsitellä - ja sitten ne voi unohtaa.

Vanhempien tehtävä on jaksaa, joo, mutta ei kukaan voi loputtomasti jaksaa. Ja siihen jaksamiseen auttaa se kun saa puretttua pahan olon ulos, ei se että kieltää tunteiden olemassaolon.

Vierailija

harrastaa kausisyömistä. Talvella ei juurikaan syö. Aamupala saattaa olla 2 kirsikkatomaattia, lounas haarukallinen makaroonilaatikkoa, päivällinen pari porkkananpalaa keitosta, ja iltapala, jos sen syö niin parhaimipina päivinä menee jopa puolikas leipäpala, ilman päällisiä. Reilun vuoden (1v3kk-1v8kk) oli aika jollon meinasin viedä tytön lääkäriin kun se ei syö. Mutta kun tuli kevät ja aurinko, alko tyttö syömään ja söi päivässä jopa enemmän ku minä.



Tyttö syö (ja kasvaa) keväällä ja kesällä, mutta talvet menee säästellessä.

Vierailija

Miten voi vihata omaa pienokaistaan ja luulla että hän käyttää valtaa vaikka ikää on vasta reilu vuosi.



Ymmärtäisin jos olisit avannut viestin tyyliin, olen todella huolissani lapsesta joka ei syö...



Mutta viha lasta kohtaan ja haukkuminen paskaksi kertoo kirjoittajastaan jo paljon. Sinun pitää hakea ponnekkaammin apua jos ei ensimmäinen lääkäri määrää lasta sairaalajaksolle josko joku muu sen tekisi.



Joku syy siellä taustalla on joko fyysinen tai psyykkinen. Lisäksi lapset vaistoaa vanhempiensa tunnetilat myös sinun vihasi vaikket sitä ääneen ilmoittaisikaan.



Säälin lastasi.

Vierailija

Voin arvata ahdistuksesi. Meidänkin tyttö teki syömälakon juuri tuossa n vuoden iässä. Ei kertakaikkiaan suostunut ottamaan lusikkaa suuhunsa. Näin jälkikäteen ajattelen, että saattoi johtua siitä, että hampaita tuli silloin paljon ja ne teki tosi kipeää.



Mutta se ainoa tapa miten meidän tyttö söi oli kun sai itse sormillä laittaa suuhun ruokaa. Eli useamman kuukauden keitin hänelle ohuita porkkanasuikaleita, makaroonia, herneitä (ne oli suosikkeja, kun pinsettiotetta harjoiteltiin samalla), maissia ym.



Noin puolentoista vuoden iässä tilanne parani ja nyt tuo 5-vuotias on jo oikein reipas syömäri.

Vierailija

Lainaus:

Ärsyttää kun "syötän lapselleni pelkästään herkkuja" = "lapsi ei syö mitään";.




Et tainnut ymmärtää kirjoitustani. Olen siis yrittänyt ja yrittänyt antaa lapselle tavallista kotiruokaa, ja hedelmiä ja vihanneksia, eli mielestäni "terveellistä" ruokaa.



Kun lapsi ei ole viikkoon syönyt mitään, tulee helposti kokeiltua että söisikö vaikka suklaata. Usko pois.



Herkkuja en halua syöttää, eikä pelkoa että syöttäisinkään, koska LAPSI EI SUOSTU SYÖMÄÄN EDES HERKKUJA. Voi kun söisi edes niitä!

Vierailija

Ap. kirjoittaa että hänen lapsensa ollut "syömättä" reilu 4kk, niin minunkin oli. Miten tässä siis minä olen päässyt NIIN paljon helpommalla?? Asenteeni vuoksi ja edelleen toistan etten koskaan olisi voinut kirjoittaa lapsestani tuohon sävyyn, se ON sairasta. Olen todella surullinen lapsen, en ad:n puolesta, joka kyllä täällä saa runsaat päähänsilittelyt, miksi? Siksi että käyttäytyy huonosti lastaan kohtaan ja puhuu tästä julkisesti erittäin halveksivasti. Miltähän tuosta lapsesta tuntuu? t. 33

Vierailija

vaikuttaa kyllä siltä, että SÄ olet aika pahassa jamassa. Ehkä se lapsi vaan oireilee sun takia? Ja jotkut vaan on tollasia. Tekemällä asiasta tuollaisen numeron luultavasti vaan pahennat tilannetta.

Vierailija

Lapsen syömättömyys ei oikeita ketään haukkumaan, varsinkaan omaa lastaan paskaksi. Älä kirjottele palstoille vaan vie lapsi lääkäriin, heiltä saat varmasti parempaa hoitoa ja ohjeita kuin täältä. Toivottavasti et oikeasti vihaa omaa lastasi.

Vierailija

Kirjoitin aiemmin aiemmin syömättömästä lapsestani (olinkohan nro 50).

Uskon (=en tiedä) että meillä syömättömyys alunperin lähti allergioista (joita siis oli pienenä), mutta pian lapsi alkoi pelätä kaikkea syömistä kun eihän hän voinut tietää mistä ruoasta tuli kipuja. Syöminen ei siis helpottanut silloin kun dietti oli kohdallaan ja allergiat tiedossa. Minä ainakin tunnustan, että viimeisinä kuukausina syömiseen liittyvä ahdistava tunnelma kotona (=minun ahdistukseni) esti muutosta tapahtumasta. Vaikka tein kaikkeni että en näyttäisi lapselleni syömättömyyteen liittyvää surua, vihaa ja huolta niin varmasti hän sen kuitenkin aisti. Vihan vielä pystyy hillitsemään mutta kyyneliä ei. Tämän vuoksi uskoin, että päivähoitoon meno olisi se muutos, joka voisi katkaista syömättömyyskauden. Toki tuo hoitoonvienti jännitti, koska lapsi ei ollut kuukausiin suostunut syömään tai juomaan mitään muuten kuin minun antamana. Isänsä ei saanut lapsen kurkusta alas tippaakaan, ei myöskään isovanhemmat. Näin ollen olin lapsessa kiinni ihan koko ajan kun ei häntä voinut jättää esim. mummolaan päiväksi paastoamaan.



Lapsi pääsi allergiapäiväkotiin jossa jo tutustumiskäynneillä kerrottiin useista samantyyppisistä lapsista jotka olivat alkaneet sitten päiväkodissa syödä. Ja näinhän kävi meidänkin tytölle. Kuukauden sisällä hän söi jo hyvin ja kahden kuukauden hoidon jälkeen hän söi jo aivan itsenäisesti normaalia ruokaa (aiemmin ei siis ollut suostunut viemään mitään ruokaa suuhunsa itse). Jälkikäteen minulle kerrottiin että lapsellemme oli varattu alkuviikoiksi oma hoitaja, joka keskittyi tyttömme syöttämiseen. Hoitaja oli erittäin sinnikäs ja ystävällinen. Selvästikään syömään ei oltu pakotettu koska tyttö viihtyi aina hoidossa hyvin (tai toki aluksi itki aamuisin) ja suorastaan rakasti myöhemminkin tuota hoitajaa.



Kun jäin uudestaan äitiyslomalle minua jännitti hirvittävästi taantuuko tytön syöminen kotona. Ei taantunut. Kun toinen lapsi oli kiinteidensyömisiässä jännitin kamalasti tuleeko syömisestä taas yhtä vaikeaa. Ei tullut. Toinen lapsi siis syö aivan normaalisti, jopa erityisen hyvin. Painossa hän meni isosiskonsa ohi jo alle 1,5 -vuotiaana (isosisko on nyt 5,5-vuotiaana 14 kg). Tuo toisen lapsen hyvä ruokahalu toi minulle lisävarmuutta siihen, että en esikoisenkaan kanssa syömättömyys ei alunperin johtunut minusta. Ihan samalla tavalla syömiset aloitettiin tämän kakkosen kanssa, mutta poika oli heti paljon kiinnostuneempi ruoasta.



Meillä oli se hyvä onni että sairaalakäynneillä ensiksi tulivat vastaan ne mukavat lääkärit ja ravintoterapeutit . Heti alettiin tsekkaamaan allergioita, refluksia, tutkittiin suu, nielu, maha, sydän yms. Kun kerran ap:kin on rampannut lapsineen lääkärissä ja ravitsemusterapeutilla niin eiköhän moni asia ole jo poissuljettu (allergiat toki on monesti hankala todeta). Huonojakin lääkäreitä tuli välillä vastaan. Jotkut ehkä aiheuttivat suurtakin vahinkoa kun neuvoivat esim. syöttämään lasta pakolla tunkien vain ruokaa suuhun huolimatta siitä että lapsi oksentaa ja juottamalla maitoa ruiskulla lapsesta kiinni pitäen. Yksi lääkäri pelotteli minua nälkiintymisestä johtuvilla pysyvillä aivovaurioilla jos en saa lasta syömään, mikä ei yhtään helpottanut stressiäni. Vaikka oma järki sanoo ettei pakkosyöttäminen ainakaan helpota asiaa niin kaikkeahan sitä kerran kokeilee kun lääkäri määrää. Jos toinen lapsi olisi ollut yhtä huono syömään olisin varmaankin osannut stressata asialla vähemmän enkä ainakaan olisi tehnyt niitä pakkosyöttökokeiluja, jotka veivät ruokahalun aivan nollaan. Nyt on ollut ihanaa nauttia toisen lapsen kanssa hänen ekasta ja tokasta vuodessaan. Esikoisen kanssa ne eivät todellakaan mitään ihanuutta olleet. Rakastan silti molempia lapsia yhtä paljon vaikka esikoinen toikin niin paljon enemmän murhetta mukanaan. Ehkäpä tyttö on jopa mielessäni hieman "erityisempi" kuin kuopus. Parisuhde meillä oli ja on aivan kunnossa, tosin se syömättömyyskausi kiristi tunnelmaa koko perheessä.



Piti siis vain sanoa että pieni päivähoitopätkä saattaa katkaista ongelmien kierteen jos mikään allergia, refluksi tms. ei edelleen ole häiritsemässä. En kuitenkaan tiedä onko missään peruspäiväkodissa mahdollista huomioida yhden lapsen syömisiä. Toki tilanne voi helpottaa vain toisten lasten esimerkkiä katsomalla ja kun kukaan ei kiinnitä syömiseen erityistä huomiota. Minua ainakin helpotti ajatus siitä että hoitopäivän aikana joku muu on vastuussa lapsen syöttämisestä ja minä saan hetken hengähtää (töissä). Jos syöminen ei olisi hoidossa onnistunut niin vaihtoehtona olisi ollut se nenä-mahaletku ja myöhemmin se mahan lävistävä "nappi". Oman pääni kaaos helpottui sitä mukaan kun lapsen ruokahalu kasvoi. Jonkinlainen "trauma" asiasta on silti jäänyt minunkin päähäni, eli keskusteluapu minullekin olisi voinut olla paikallaan aikoinaan. Kuitenkin siinä vaiheessa kun oma lapsi fyysisesti näliintyy ei oman pään tohtorointi paljon innosta (vaikka se voisikin olla ratkaisu tilanteeseen).

Vierailija

naurettiinkin ukon kanssa monasti, että meille on syntynyt apina... maitoa ja banaania... no iso on poika ja nykyään syö vaikka mitä. herkkua on sinihome juusto..... mutta siis bananissa on kamalasti vitamiineja ja maidossa broteiinia.. ja se on helppo sormiruoka.. kokeile.

Vierailija

Jos teillä ei ole kokeiltu apteekin maidottomia erikoiskorvikkeita niin miten voitte olla varmoja ettei kyse ole esim. maitoallergiasta ? Allergiatestithän ei todellakaan ole varmoja vaan näyttävät vain osan allergioista.



Itsellä kokemusta kolmesta allergisesta lapsesta ja kyllä kaikilla lapsillamme ruokahalu heikkenee jos syötetään sopimatonta ruokaa joka aiheuttaa oireita lapselle. Esikoinen reakoi meillä päättömillä raivareilla ja kiukkuiluilla sopimattomiin ruokiin. Keskimmäinen heräilee yöllä refluksiin (nieleskelee suuhun nousevia happoja makuuasennossa) tai sitten ilmeisesti mahakipuun toisinaan. Keskimmäisestä huomaa selvästi että jos syöö ruokaa jolle on allerginen vähenee kaiken ruuan menekki huomattavasti. Ja nuorin (nyt 1v 1kk) oireilee sopimattomalle ruualle nimenomaan kieltäytymällä syömästä juuri mitään. Sopivalla ruokavaliolla sen sijaan ruokaa menee kohtuullisesti vaikka ei mikään suursyömäri ole silloinkaan. Nuorimmalla näkyi vauvana kiinteitä aloiteltaessa sopimattomista ruuista suussa haavoja. Eli en ihmettele ollenkaan ettei silloin maistu ruoka kun on syönyt jotain sopimatonta...



Kasvun pysähtyminen on muuten yksi ihan tavallinen allergiaoire. Ruoka ei edes välttämättä imeydy vaikka söisikin.



Tsemppiä joka tapauksessa taisteluun. Toivottavasti löydätte pian jonkinlaisen ratkaisun joka auttaisi jaksamaan !!! Itse kysyisin kyllä ehdottomasti lääkäreiden mielipidettä siihen että kokeilisitte pari viikkoa lapselle ilman maitoa ja kanamunaa. Maidon tilalle antaisitte jotain erikoiskorviketta.



t. kolmen allergisen lapsen äiti

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat