Ajatuksia kolmannesta??????

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Olisi kiva kuulla muidenkin ajatuksia kolmannen "kuumeilusta". Onko päätös kolmannen yrttämisestä ollut selvä?



meillä on sellainen tilanne, että en ole lainkaan varma, olisiko kolmas hyvä ajatus. Kuitenkin sydän on järkeä vastaan. Meillä on kaksi lasta, joista nuorempi on kolme. Pienlapsivaiheet eivät ole olleet helppoja: kaikenlaista on ollut alkaen koliikista päättyen tarkkailuun sairaalassa. Haaveilen uudesta työpaikastakin, vaikka minulla onkin vakituinen työ. Jotenkin elämä on viimeisen vuoden aikana helpottunut, joten haluaisinko ottaa riskin ja vaikeuttaa mahdollisesti sitä edelleen?



Entä jos tulisinkin raskaaksi? Jaksaisinko varmasti hoitaa kolmannen lapsen ilman että kaksi vanhempaa kärsisivät väsyneen äidin takia? Entätä taloudellinen puoli? Nyt tulemme toimeen, mutta mitään ei jää yli. kaikki vauvatavaratkin on myyty tai annettu eteenpäin.



Toisaalta taas tuntuu, että tässä perheessä riittäisi rakkautta jaettavaksi kolmannellekin lapselle. Rakastan perhettäni yli kaiken, ja meillä menee mieheni kanssa hyvin, takana on jo todella pitkä yhteiselo.



Niin, en oikein tiedä, mitä haen. Ehkä teidän muiden ajatuksia.

Sivut

Kommentit (17)

Vierailija

Meillä tytöt 3 vuotta ja 9 kk. Heti toisen synnyttyä tajusin, etten halua lasten lukumäärän jäävän tähän. Vauvakuume on ollut jatkuvaa, vaikka toinen lapsista on vielä ihan vauva. Hän on myös luonteeltaan kiltti ja sopeutuvainen, ei pidä itsestään suurempaa ääntä. Olenkin miettinyt, miten kuopuksemme pärjäisi keskimmäisenä, jos perheeseemme vielä tulisi yksi lapsi. Osaako hän pitää puoliaan ja tuoda omat tarpeensa esille.



Mieheni on itse viisihenkisestä perheestä ja minusta hänen lapsuudenperheensä on monessa suhteessa vahvempi ja moniuloitteisempi kuin omani, johon kuuluu neljä henkeä.



Viihdyn hyvin kotona lasteni kanssa. Ehdin ennen kuopuksen syntymää tehdä vuoden töitä ja tämä kokemus lisää kotonaviihtymistäni, niin ihanaa kuin työni onkin.



Nyt olemme tehneet päätöksen, että kolmas lapsi on tervetullut. Vaikka toinen lapsistamme on vielä pieni, ehtii hän kasvaa ennen kuin meille kolmas syntyy, jos näin ihana onni meille vielä suodaan. Tuntuu siltä, että kolmas menisi tässä samassa putkessa hyvin.



Päätöksen tekeminen oli vaikeaa, mietimme paljon samoja seikkoja kuin te muut kirjoittajat. Mutta jos on semmoinen olo, että perheessä riittää rakkautta ja vanhemmilla syliä, en näe mitään syytä miksei lapsia voi toivoa lisää.



Inkivaari

Vierailija

Meillä on lapset 4v ja melkein 3v. Kuukauden verran mielessä on välillä läikähdellyt ajatus kolmannesta lapsesta, kesällä vielä ajattelin lähes "yök, vauvoja". Kuopuksen jälkeen sairastin vakavan masennuksen ja kai tuo on merkki siitä että mieli alkaa olla toipunut.



Mitään järkeä meidän ei ole kolmatta lasta tehdä, tässä syynä samoja asioita kuin edellisilläkin: rahat, omat työt (olen ollut 6kk yrittäjänä), lasten päivähoito, omat menot (ja harvinaiset vapaat!) jne. Lisäksi molemmat lapset on eläväisiä, nuorempi herttaisuus paitsi kun jostain suuttuu niin itse tuli ja leimaus... Ei noiden ja vauvan kanssa pärjäisi!



Vauvan vaatteista ja kaikista tavaroista olen parhaani mukaan yrittänyt päästä eroon. En aio tarvita niitä ainakaan pariin vuoteen vielä. Kierukka on ollut 2,5v ja sitä laitettaessa sanoinkin että sitä ei saa ottaa sitten pois ennen aikojaan vaikka muuta yrittäisin uskotella :D



Vaan en uskonut että nyt yhtäkkiä tällainen fiilis tulisi. Jonkin aikaa on ollut olo tosi herkkä, leffat itkettää, uutiset yms. Kai se naisen kroppa vaan on tällainen että se haluaa lapsia tuottaa minkä vaan ehtii. Onneksi nykyään siihen voi itse vaikuttaa, minulla kun taas on hyvinkin aikaa odottaa vielä vaikka 15 vuotta ja silloinkin olisin vielä nuorempi kuin äitini saadessa minut!

Vierailija

Meillä tämä prosessi on kestänyt jo kauan, että halutaanko sitä kolmatta vai ei. Meillä lapset nyt 4 ja 6, joten elämä on jo ihanan helppoa. Etenkin esikoisemme oli monta vuotta äärimmäisen huono nukkuja, ja vieläkin aika vaativa lapsi. En tiedä kuinka jaksaisin, jos vauvasta tulisi yhtä huono nukkuja.



Mutta silti... välillä on niin sellainen tunne, että haluaisin vielä kerran tuntea vauvan potkut mahassa, vielä kerran kokea sen syntymän ihmeen. Todella, kuten ap sanoi: sydän on välillä järkeä vastaan.



Meillä on vielä se lisä"rasite" että alamme olla mieheni kanssa jo aika vanhoja lapsen tekoon (nyt ikää 37v.). Ja elämäntilanne on juuri nyt sellainen, että emme voisi aloittaa koko yrittämistä noin vuoteen. Välillä laskeskelen, että olisin jo niin ja niin vanha kun lapsemme olisi 15v. Mutta toisaalta lehdistä luen onnellisia kertomuksia "vanhana" synnyttäneistä ja yhtäkkiä ikä ei tunnukaan niin pahalta esteeltä.



Meillä mies on sitä paitsi vielä epävarmempi kuin minä tästä koko asiasta. Ja välillä ajattelen ihan hassuja juttuja, että mitä jos sitten tapahtuisikin jotain kamalaa, kun olen saanut jo kaksi tervettä lasta ja selvinnyt kahdesta synnytyksestä aika vähällä dramatiikalla.



Eli aika lailla samoja mietteitä, kuin joillakin teistä. En tiedä, miten tässä pitäisi tehdä. Mutta sen tiedän, että aina kun joku kertoo olevansa raskaana, käyn läpi pienen kriisin, ja mietin omaa tilannettani. Tuntuu siltä, että tekisin suuremman virheen jättämällä tekemättä sen vauvan. En usko että ikinä katuisin jos saisin vielä sen kolmannen lapsen. Mutta ei tämä silti helppoa ole, ja pähkäily jatkuu...

Vierailija

Meillä iät suurinpiirtein kuten VadelmaMamalla. Juurikin parin vuoden päästä haluaisin vielä yhden, vähän isommalla ikäerolla. Jos vielä vauva siis saataisiin. Vaikka jaksaminen nyt mietityttää, niin oletan, että meillä tuossa vaiheessa yöt nukuttaisiin jo huomattaavasti paremmin. Meidän lapset ovat aika luonteikkaita, ja tekemistä miettimistä riittää. Mutta oma sisarus on itselleni niin tärkeä, että soisin lapsilleni tosiaan vaikkapa vielä yhden pikkuveljen/siskon. Talossammekin olisi tilaa. Mies sen sijaan on aika ehdoton ollut aina, että kaksi lasta, ja on edelleen samaa mieltä. Hän on sellaista tyyppiä, ettei mieli ole noin vain käännettävissä. Ehkä sitten on nyt vain asennoiduttava siihen, että lapsiluku jää kahteen. Toisaalta elättelen toivoa, jos mies vaikka joskus muuttaisi mieltään. No, voihan olla, että omakin mieli muuttuu?

Vierailija

täälläkin mietiskelin "ääneen" mitä tehdä asian kanssa, yrittääkö kolmatta vaiko ei.



Aloin toivomaan kolmatta jo kotiuduttuani päivän ikäisen kakkosen kanssa sairaalasta. Kävimme rakentamaan taloa, ja mieheni sanoi että projekti kerrallaan. Olimme yrittäneet edellisiä lapsiamme ½ vuotta ja 1 vuoden, joten projekti siinsi taas mielessä. Rakentamisen ihan viime metreillä mieheni sanoi että voisimme alkaa yrittää kolmatta lasta. Jäinkin heti ekasta yrittämästä raskaaksi. Toinen lapsemme oli tuolloin 1v2kk, eli reilun vuoden haaveilin kolmannesta.



Olimme puhuneet sen vuoden aikana tosi paljon siitä, miten paljon kolmas lapsi muuttaa elämää. Mietimme matkustelua viisihenkisenä perheenä jne. Mutta hyvin vähänhän sitä tulee missään käytyä. Ja jos etelään mielii "suurperheenä", niin sitten vain säästetään muutama satanen lisää matkakassaan. Rakentamassamme talossa oli jo 4 makuuhuonetta, lisäksi autoa ei tarvitse vaihtaa vaan kolme mahtuu hyvin matkaan. Mietimme myös tulevaisuuden kuluja, liikkumista kolmen kanssa, harrastuksia, elämiseen meneviä kuluja, koulutuksia, kaikkea mahdollista. Myös mietitytti voidaanko me saada kolmatta tervettä lasta. Tottakai otamme vastaan oman lapsemme juuri sellaisena kuin hän on, mutta miten sitten oma jaksaminen kolmen pienen kanssa.



Me oltiin säästetty kaikki vauvatavarat ja -vaatteet, joten mitään ei olisi tarvinnut ostaa, ellei uusi tulokas olisi sitten poika (kahden tytön jälkeen). Raskauden viime metreillä huomasimme harmiksemme että varastossamme olleet vaunut, kaukalo, sitteri ja kävelytuoli olivat homehtuneet.. Joten ne piti ostaa uudestaan, vaunut tosin käytettynä.





Nyt meillä on sitten kolme tyttöä, täyttävät ensi kuussa 5v, 3v ja 1v. En voi sanoa elämän hirveästi muuttuneen, siis negatiivisesti. Tietysti kun on kolme näin pientä, niin onhan tässä arjessa tosi paljon sutinaa verrattuna entiseen. Mutta mielestäni kaikki on mennyt tosi hienosti. Pienimmäisemme on vähän huonompi nukkumaan kuin edelliset (=syö vielä kerran yössä maitoa, koska päivisin ei oikein ruoka maistu), mutta muuten kaikki on mennyt hyvin. Ei ole ollut mustasukkaisuuksia eikä muutakaan. Olemme käyneet jo kaksi kertaa laivalla, pian on kolmas kerta. Ollaan oltu Siljan perhehytissä, jolloin siellä on enemmän tilaa mm. matkarattaille ja leikkimiselle. Lisäksi sinne mahtuu mukaan myös esim. isovanhemmat tai kummisetä. Vaatekuluja ei ole tullut, koska tyttöjen vaatteita on ollut laatikkotolkulla valmiiksi ja kaikki lapset ovat syntyneet samassa kuussa, niin on aina sopivan kokoisia talvivaatteitakin. Liikkumista on nyt tosi vähän, koska on oma piha ja puisto pienen kävelymatkan päässä. Rattailla ei liikuta enää minneen, koska keskustaan on kuitenkin pari kilometriä. Autoon mahdutaan hyvin, tosin vaihdettiin vähän isompaan mukavuussyistä (etupenkillä enemmän tilaa). Jokaisella on oma huoneensa jossa nukkuvat. Tämähän nyt ei ole mikään välttämättömyys, mutta kiva asia kuitenkin että on tilaa.



Me olemme tosi onnellisia, että päätimme hankkia vielä kolmannen lapsemme. Tottakai haastetta on kolminkerroin koko loppuelämän, ja onhan tässä työtä kun kasvatamme lapsemme. Meillä on kyllä kaikkien vauva-ajat olleet helpot ja muutenkin kilttejä tyttöjä ovat. Keskimmäinen on vähän tulisempi tapaus, mutta uskomme sen olevan enemmänkin pientä uhmaa. Mutta siinä mielessä ollaan tähän asti päästy kuitenkin "helpolla". Useat ovat kyllä sanoneet, että tyttöjen murrosikä on hankalampi kuin poikien, eli sitä odotellessa... ;)



Minä toivoin pitkään vielä neljättäkin, mutta viime vuoden loppupuolella mun 7v jatkunut krooninen vauvakuume vihdoin hellitti. Ymmärsin, että meidän perhe taitaa nyt olla tässä, että nautitaan nyt kun kaikki on niin hyvin.





Mutta tässä siis meidän tarinamme. Pitkään pohdimme kolmatta, ja muistan vielä kun olin jo jäänyt raskaaksi ja teimme viimeisiä pintatöitä talossamme, niin pelotti että onko meillä oikeasti varaa vielä kolmanteen lapseen ja hoitovapaaseen ja miten me nyt oikeasti pärjätään. Mutta kyllä asiat vain lutviutuu jotenkin ja nyt ei ole kuitenkaan huolta rahallisesta pärjäämisestä, vaikka tiukilla ollaankin ja aika pitkälle kädestä suuhun mennään. Mutta pärjätään kuitenkin ja ollaan onnellisia, se on pääasia.

Vierailija

Meillä on 4- ja 2-vuotiaat tytöt. Touhua heidän kanssaan riittää. Siltikin mielen päällä kolmas lapsi, kannattaako enää tällä iällä vai ei.

Päällimmäisenä ajatuksena on raha. Miten tulemme toimeen kolmen pienen lapsen kanssa? Toisaalta minulla ja miehelläni on vakituiset työpaikat. Ko. alalla millä olemme ei ole huolta siitä, että työt loppuisivat.

Olen säästänyt kaikki kahdelta tytöltä jääneet vaatteet. Jos kolmas olisi tyttö, ei olisi ongelmaa vaatteiden suhteen. Jos poika, joutuisin hankkimaan sinertävää vaatekertaa. Auton kanssa ei tule ongelmia, autoon mahtuisi kolmas lapsi takapenkille.

Asunto kävisi pieneksi. Joutuisimme vaihtamaan isompaan tai rakentamaan omakotitalon. Olisi aika iso kustannus.

Syli tuntuu tyhjältä vaikka onkin nämä kaksi ihanaa pikkutyttöä perheessämme.

Aika näyttää miten meille käy.

Vierailija

...täälläkin. pitkästä aikaa eksyin vauvan sivuille. kakkosta odottaessa kirjottelin aika ahkerastikin, mutta sitten into jotenkin lopahti. nyt taas kun vauvakuume alkaa hiipiä, niin täällä taas. ;)



meillä siis esikoinen kesällä 3-v., kuopus kohta vuoden. kolmas olis ehkä haaveissa parin vuoden päästä kun valmistun, joten aika pitkä aika vielä siihen kun voi alkaa edes yrittää... jotenkin kuitenkin mietin, että jaksaako sitä kolmen kanssa. kahdessakin yllätyspaljon tekemistä. lisäks toi valmistuminen hirvittää. opiskelen aika vaativaa alaa (tai ainakin siis itselleni vaativa;), ja siihen vastavalmistuneen epävarmuuden päälle vielä kolmas lapsi... HUI! lisäks mietityttää, että just on alkamassa helpottaa näitten kahden kanssa, niin haluaako sitä alottaa taas "alusta"? samalla sit kuitenkin tuntuu, että perheeseen mahtuisi vielä hienosti lisää lapsia, ja jäisi kaduttamaan jos kolmatta ei tulisikaan.



ja vielä: tää on ehkä hölmö syy, mutta ite oon aina jotenkin kaivannu enemmän sisaruksia, joten haluisin omille lapsille antaa niitä enemmän kuin yhden. itellä siis "vain" isoveli.



tämmötis.



t.VadelmaMama

Vierailija

Meillä nämä kaksi lasta ovat olleet omalla tavallaan hyvin haastavia temperamenttiensa vuoksi, sekä läpi käymäni masennuksen takia. Syy miksi meillä ei vielä ole kolmannen aika onkin se että minusta ei enää riittäisi äidiksi kolmannelle. Ei ainakaan vielä. En usko että jaksaisin vauva-aikaa, vielä vähemmän kolmatta uhmaa heti perään.



Siksi onkin hullua että vauvakuume alkaa nostaa päätään. Monet sanovat että kolmas menee siinä samalla kuin kaksikin, mutta en kyllä uskalla ottaa sitä riskiä ettei menekään.



Onneksi kierukka on vielä ainakin kaksi vuotta eikä sitä voi itse ottaa pois tai lopettaa kuten pillerit tai muut ehkäisyt :D

Vierailija

mielenkiintoisista vastauksistanne. Lisääkin luen mielelläni. Samoja asioita siis sittenkin pohtivat muutkin. Mä ajattelen just sitä, että onko nyt todella niin, etten enää koskaan pidä sylissäni omaa vauvaa, etten salli lapsilleni vielä yhtä sisarusta. Millainen tulisi kolmannesta, olisi kiinnostava tietää. Toisaalta sitten pohdin, että kenties vihdoin viimein olisi mahdollisuus matkustellakin jne...



Äh, en tiedä. Eniten pelottaisi se, etten jaksaisikaan hyvin, ja perhe kärsisi.

Vierailija

Tuntuu että kolmas lapsi muuttaisi niin paljon kaikkea.. Meillä mies toivoo kovasti kolmatta. Esikoinen 4,5v höpöttelee jatkuvasti kuinka ihanaa olisi kun meille tulisi vauva. Nuorimmainen on kohta kolme.



Molemmista lapsista minulle tuli kova vauvakuume ja tuntui siltä kuin olisi PAKKO saada vauva. Nyt tilanne on ihan toinen. Vauva olisi ihan kiva mutta en oikeastaan kuumeile juurikaan, mitä nyt joskus käyn tällä palstalla..



Viihdyin kotona ihan hyvin kunnes nuorempi oli pikkaisen päälle vuoden. Tuntui vain siltä että en jaksa enää olla kotona. Mies jäi hoitamaan lapsia kotiin ja minä menin töihin. Järjestely oli kaikin puolin hyvä. Lapset menivät tarhaan kun nuorimmainen oli kutakuinkin kaksi.



Viihdyn hyvin töissä, teen nelipäiväistä viikkoa ja olen aloittanut toisen tutkinnon suorittamisen. Toisaalta haaveilen myös uralla etenemisestä joka kyllä tyssäisi varmaan jos äitiyslomalle jäisin. Lapset viihtyvät hyvin tarhassa. Muutimme isompaan asuntoon päälle vuosi sitten. Rahaa on ollut ihan ok eikä ole tarvinnut mistään tinkiä. Jos jäisin kotiin olisi tilanne toinen, säästöillä kyllä varmaan pärjättäisiin mutta uusi auto pitäisi kait hankkia sillä vanhaan ei kaikki lasten istuimet mahdu. Opiskelut keskeytyisivät, kukaan isovanhemmista ei jaksa ottaa hoitoon kolmea (olen voinut opiskella osittain tuon hoitovapaa päivän), en oikein tiedä miten sopeutuisin kotona oloon, jatkaisivatko lapset tarhassa vai jäisivätkö kotiin (tuntuvat todella tykkäävän tarhasta), matkusteluun ei riittäisi rahaa. Jos yritystä siirtäisi saisin paremmat äitiyspäivärahat... Tavaroita en ole myynyt joten niitä ei onneksi tarvitse hankkia.



Olen varannut ajan kierukan poistoon tämän kuun lopulle (mies niin kovasti suostutteli) mutta nyt mietin koko ajan että perun tuon ajan. Toisaalta ajatus vauvasta kiehtoo kovasti eikä tässä iässä enää voi odotella loputtomiin. Rakastaisin varmasti vauvaa kovasti...



Eipä tässä ollut oikein mitään järkeä mutta tällaisia ajatuksia mulla on..



Miten teillä mies ajattelee kolmannesta?

Vierailija

Täällä myös epätoivoinen olo on jatkunut jo pitkään.



Päätös on niin vaikea tehdä, että en tiedä mitä tekisi. Meillä myös kaksi lasta, 8 vuotta molemmat. Vauva-aika oli kamalaa, mutta nyt se on jo unohtunut. Olen ollut jo 5 vuotta virassa, että olisi turvallistakin jäädä.



Samoja mietitään. Että uskaltaako ottaa riskiä, kun kaikki on niin hienosti nyt, jaksaako enää. isovanhemmat ovat auttaneet nyt paljon, mutta kolme on jo paljon. Ja ikäerokin mietityttää. Realiteetit ovat koko ajan mielessä vahvoina.



Mutta kuitenkin. edellistä raskautta ei edeltänyt varsinanen vauvakuume. Nyt kuitenkin vauvakuume on hyvin selkeä. Onko tämä vain reaktio sitä, kun äitiä ei tarvitakaan enää niin paljon. Pelko tarpeettomuudesta Haenko vain itselleni tärkeänä olemista, syytä innostua, vai mitä ihmettä. En ole kotiäitityyppiä, joten minusta ei ole kotiin useaksi vuodeksi.



Kaiken tämän lisäksi miehen työn luonne on muuttumassa juuri niin, että vastuu jäisi hyvinkin pitkälti minulle. Voi kun joku vain päättäisi minun puolestani. sanoisi että lakkaa haihattelemasta. tai tulisin vahingossa vain raskaaksi. tämä jatkuva vatvominen syö minut hengiltä. Töissä olen vakuuttunut että haluan sen vauvan, mutta kotona arkikaaoksessa ajattelen taas että no jos ei nyt sitten kuitenkaan.



Mutta syli on tyhjä, tai tällä hetkellä se on täynnä ihania 8-vuotiaita, pitkiä raajoja, koulujuttuja. mutta onko se nyt sitten siinä tämä meidän perhe....

Vierailija

Vuosi sitten ei ollut vauvakuumesta hiventäkään. Esikoinen on nyt eskarissa ja nuorempi täytti 3 vuotta (melko yhteneväistä, eikös...tyhjän sylin syndrooma alkaa...). Syksyllä se alkoi salakavalasti hiipiä, mutta silloin päätimme, että kaksi saa riittää.



Mies on ollut jo kuopuksen syntymästä asti sitä mieltä, että kolmas saa tulla, mutta kun muutti mielensä, niin kai se oli käänteistä psykologiaa. Yhtäkkiä aloinkin haluta vielä yhtä.



Lisäksi olen aloittelemassa sivutoimista yrittämistä ja kotona ollessa tuollekin jäisi enemmän aikaa...liittyy myös lapsiin.



Töissä olen ollut nyt 1,5 vuotta kuopuksen jälkeen. Viihdyin kyllä kotona (ainakin jälkikäteen ajatellen), mutta minulla pitää olla paljon ohjelmaa ja tekemistä. Yrittäminen toisi kyllä sitäkin.



Ikää on nyt 34 vuotta ja tuntuu, ettei ole aikaa odotella enää kauaa. Kokoajan on raskaampaa eli raskaus ja valvomiset, mitä vanhempana lapsia siis tekee.



Samat ajatukset pyörivät...olisiko kolmas terve, olisiko yhtä haastava luonne, kuin meidän kakkonen jne. Riittäisikö aikaa ja jaksamista kaikille. Miten isommat suhtautuisivat jne. En niinkää pelkää aikaa olla "kolmen kanssa kotona", vaan sitä aikaa, kun taas pitäisi palata töihin ja koittaa saada kaikki liikkeelle aamusta.



Tykkäämme myös matkustella ja matkustella myös vain me vanhemmat keskenään. Äitini ihme kyllä lupasi, että voisi hoitaa myös kolmea...se oli jo iso plussa.



Joka tapauksessa mietimme vielä. Kierukkaa ei ole poistettu. On se kuitenkin iso päätös ja vaikuttaa koko perheeseen. Jos nyt on kaikki hyvin, niin kuinka paljon kolmas taas venettä keinuttaisi? Oma pinna on nykyään huomattavasti kireämmällä kuin joitakin vuosia sitten...riittäisikö sitä kärsivällisyyttä siis enää valvomiselle ja kitinöille? Miehellä on vaativa työ, joten vaikka viettää paljon aikaa lasten kanssa, niin on melko myöhään aina kotosalla.



Jaa...me ehkä vielä vähän mietimme, mutta voi olla, että päädymme yrittämään silti sitä kolmatta. Kun sitäkään ei voi tietää, että saako...

Vierailija

ja muut jotka rohkaiistte. Me päätimme että koska rakkautta riitää ja sylissä on tilaa annamme kolmannen tulla jos on tullakseen. Eihän sitä koskaan tiedä miten elämässä käy enkä halua katua myöhemmin valintojani. Mies on aivan innoissaan. Kierukka lähti pari päivää sitten ja aion kenties odottaa vielä kuukauden (lääkäri suositteli, en kyllä tiedä tarvitseeko oikeasti odotella) ennen kuin ryhdytään vauvantekoon.



Opiskelut kyllä sitten jää mutta töistä onkin ihan kiva taas pitää taukoa. Tulevat isosiskot kyllä ilahtuvat kovasti jos meille vauva tulee.

Vierailija

Meillä oli isommat 4v 2pv ja 1v 8kk 10pv kun kolmas syntyi. Päästettiin tehdä suht putkeen lapset, 1 keskenmenokin koettiin ykkosen ja kakkosen välissä jo.



aika nopeasti se päätös kolmannesta kypsyi kun totesimme, että vielä yksi mahtuu. Ja normaaliautoon sekä taloon kyllä 3 lasta mahtuu, niitä järkisyitä etsiessä. Hienosti olemme jaksaneet kaikki, vaikka etukäteen jännitti, kun kakkosella oli koliikki. Mutta kolmonen oli rento-reiska ja elämä lunkia koko ajan :)



Neljättä itse jo kuumeilen, nyt ei enää järkisyillä perustella muuta kuin sitä, miksi ei kannataisi miehen mielestä enää ryhtyä rumbaan :D

Vierailija

Samaa täällä mietitään kovasti. Meillä vielä sellainen tilanne, että miehellä eräs sairaus jonka takia tarvitsee ehdottomasti hyvät yöunet. Eli se valvominen jäisi kokonaan minulle.

Lapset nyt 7 ja 5v ja kova vauvakuume olisi kolmannesta lapsesta.

Työt ovat pätkätöitä, eivätkä kovin haastavia ja innostavia. ELi vakipaikkaa ei olisi odottamassa kun töihin palaisin, mutta ehkä seuraavan vauvan aikana keksisi mitä haluaisi tehdä?

Jaksaako sitä vielä, ikää minulla on 35 vuotta. Joutuvatko vanhemmat lapset tosiaan kärsimään väsyneestä äidistä?



Toisaalta vahemmillekin lapsille olisi sitten äiti kotona koulusta tullessa ja ei olisi töistä stressaantunutta ja niistä väsynyttä äitiä kotona. Saisi olla lasten kanssa enemmän.



Vaikeita päätöksiä ovat.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat