Voi luoja, olipa yö. Kaikki lapset oksentavat ja pyykkikone lauloi koko yön.

Vierailija

Juu eli meillä jyllää mahatauti :( Esikoinen 8v valitti eilen päivällä vatsaansa ja teki isot kurakakat. Illan suussa rupesi sitten oksentamaan ja oksensi viime yönä n. puolen tunnin välein ja pari minuuttia oksennuksesta pylly rutisi ja lapsi teki isot kurakakat (melkeinpä aina housuun, kun ei ehtinyt pöntölle ;().

6v oksensi just ennen nukahtamista ja hän sitten oksensi n. tunnin välein koko yön ja sama juttu hänelläkin eli melkein heti tuli myös kurakakat, housuun, koska lapsi ei ehtinyt vessaan.

4v teki pari kurakakat eilisaamuna ja oli koko päivän oma iloinen itsensä. Mutta oksensi sitten iltapalansa sänkyyn ja oksensi viitisen kertaa yön aikana ja teki n. kymmenet kurakakat vaippaan (onneksi älyttiin laittaa tuolle vaippa ekojen yö kurakakkojen jälkeen), mutta eihän se pienehkö vaippa nyt kaikkea vetänyt eli sitä kakkaa riitti sitten tuoltakin.

Ja 2v kuopus oli koko eilisen päivän tosi vänisevä ja känisevä. Syykin selvisi yöllä. Lapsi nimittäin oksensi neljä kertaa ja teki kuudet kurakakat ja hänenkin vaippa tietty falskasi. Eli pyykkiä riitti.



Minä nukuin, tai ainakin yritin nukkua, pienempien huoneen lattialla ja mies nukkui isompien huoneessa. Lapset ovat myös nyt päivälläkin oksentaneet pari kertaa, samoin kuin tehneet kurakakat, mutta nyt illansuussa jo rupeaa pikkasen helpottamaan. Luojan kiitos. En kyllä jaksaisi enää toista samanlaista yötä kuin viime yö :( Olen nimittäin viimeisilläni raskaana.

Onneksi mies ja minä saadaan harvoin vatsatautia, en muista, että itse olisin ollut koskaan aikuisena oksutaudissa, vaikka lapsilla on ollut pari kertaa vatsatauti. Miehellä on ollut muistaakseni kerran vatsatauti meidän yhdessä olon aikana.

Sivut

Kommentit (17)

Vierailija

Lainaus:

Joku kuitenkin kysyy voiko viedä.




Toivon mukaan tuo pöpö on lyhytikäinen. Lapset oksensivat 3-4 tuntia sitten ja uudestaan nyt ennen nukkumaan menoa :( Ja kaikki valittivat vatsaansa ja ruikku on lentänyt :(

Mies valitteli äsken, että hänellä on kuvottava olo, joten toivotaan, ettei hänkin ala oksentamaan. Se tästä vielä puuttuisi.

Vierailija

On todella kamalaa! Voit onneksi kuitenkin lohduttautua sillä, että voit pestä pyykkiä ja voitte esim. peseytyä.



T. äiti Nokialta...



PS. En siis mitenkään halua tylyillä tms. Tuli vaan niin elävästi se viime joulunalus mieleen. Oli aivan törkeän rankkaa. Eli koita pärjätä ja pitää huoli myös itsestäsi!



PSS: Mahtuisiko teillä pesuhuoneeseen nukkumaan? Meillä aikuiset valvoivat vuoroin lapsia, ja nukkujavuoroilaiset nukkuivat pesuhuoneessa.

Vierailija

ja todellakin pesen pyykkiä vaikka yöllä, jos vatsataudin vuoksi lakanat ja pyyhkeet loppuu tai ovat paskassa, kuten tässä joululomalla kävi. Eikä siihen ole kenelläkään nokan koputtamista. Meillä onneksi onkin hyvät naapurit, ja jokainen tekisi/tekee samoin samassa tilanteessa.

Vierailija

meillä on yksi lapsi vähemmän ja se tauti tuli todellakin myös mulle (vaikka mulla ollut viimeksi lapsena!). Joo ja raskaana on tosi kiva oksentaa. Mulla oli silloin viikkoja jotain 33.



Niin ja meillä ei ollut noin hyvä tuuri että kaikki olisivat olleet samaan aikaan kipeinä vaan kesti yli viikon että kaikki kävivät sen läpi. Eli tuli useita öitä valvottua ja pyykkiä tosiaan tuli...



Ja kummallista oli myös se että kesti jokaisella useamman päivän ja ruokahalu oli poissa jokaisella n. viikon.

Positiivisesti ajateltuna säästettiin ruokakuluissa :-).

Vierailija

Tuo on kauheeta! Meilläkin laulaa pesukone :) tällä hetkellä 2/3:sta lapsesta on vatsataudissa. Voin kuvitella miten rankkaa kun sulla on vielä noin monta taudissa. Meidän tauti on ollut ohi melkein yhellä rykäyksellä... Saas nähdä nyt yrjöökö itse, mies tai toiseksi nuorin ens yönä. Jännää odotusta!;)



Tsemppiä sinne!:)

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat