Apua unettomuuteen!

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Mitä pitäisi tehdä, kun univaikeudet jatkuvat?



Löytyisikö apu luontaistuotteista tai kotikonsteista, uskaltaako unilääkkeitä syödä huoletta? Millaisia kokemuksia sinulla on?

Kommentit (2)

Vierailija

on nukahtamisongelmia, on ollut aina ja nyt vauvan myötä ne ovat vain pahentuneet. Imettäjälle on ongelmallista se, ettei välttämättä ehdi nukahtaa ennen vauvan seuraavaa heräämistä, ja kun uni-valve-rytmi menee sekaisin, ei lopulta osaa nukahtaa enää lainkaan vaan odottelee, milloin vauva taas herää. Minulla yöt alkoivat olla yhtä kellon vahtaamista ja vauvan unen seuraamista, ja lopulta en nukkunut lainkaan. Pitemmän päälle tämä yhtälö ei toimi vaan jonkinlainen romahtaminen on lähellä. Niinpä turvauduin nukahtamislääkkeisiin.



Välillä otan pienen annoksen lääkett' joka ilta, välillä nukun (tai valvon) ilman sitä. Lääkkeet ovat olleet pelastus. Kun tietää, että kaapissa on niitä, ei nukkumisesta tule samanmoista stressiä kuin jos pitäisi miettiä, montako yötä taas valvon ennen kuin nukahdan ruokapöytään. Tietoisesti pidän pausseja nukahtamislääkkeitten ottamisessa, ettei kehittyisi riippuvuutta. Nämä paussit eivät tunnu niin pahoilta, kun tietää vaihtoehdon löytyvän omasta kodista.



Luontaistuotteet, kotikonstit jne. voivat toimia aikansa, mutta todelliseen unettomuusongelmaan ne eivät tepsi. Siihen on olemassa toimivat lääkkeet, joita kannattaa käyttää tarvittaessa. Eihän pahasta migreenikierteestäkään selviä kotikonsteilla tai asennetta muuttamalla. Lääkkeet on tehty siksi, että niistä on oikeasti apua.

Vierailija

Imetysaikana kertyy ihan valtavasti univelkaa. Imetysajan univinkkejä en kyllä osaa antaa, sillä itsekin kärsin tuolloin univaikeuksista. Yritin pakottaa itseäni uneen, koska tiesin että parin tunnin päästä pitäisi taas herätä. Suurin apu olisi varmasti ollut miehestäni, jos hän olisi edes yhden imetyksen hoitanut pullolla. Valitettavasti näin ei tapahtunut koskaan.



Nyt kun lapset ovat 2- ja 3-vuotiaat, yöt nukutaan suht' hyvin. Joskus illalla tuntuu että käy ylikierroksilla eikä uni tule. Silloin joko nousen ylös ja hommailen rästiin jääneitä (hiljaisia) kotihommia tai jatkan pötköttelyä ja siirryn haavemaailmaan. Kuvittelen itseni lottovoittajaksi jne. :) Tärkeintä on saada oma mieli rauhalliseksi. Kelloa on turha tuijottaa, koska se lisää vain stressiä.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat