5v poika, joka ei heittäisi mitään pois

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Meillä on herkkä pieni poika, joka voimakaasti suree jos heittäisin esim omat vanhat tossuni roskiin. Myös hänen omat vanhaksi ja pieneksi jääneet vaatteet ovat "rakkaita". Myös kaikki entiset pienet peitot tai vauva-ajan lelut tms. Pointti siis se, että mitään, ei mitään siis saisi heittää pois tai viedä varastoon piiloon. Ajattelin kirpputorille viedä tavaraa, mutta nyt ilmeisesti en niitä vie..En halua pahoittaa pienen mieltä, uskoisin tämän "vaiheen" menevän ohi, mutta tämä on kestänyt kyllä jo kauan... On selvästi osa luonteenpiirrettä/persoonaa. Mistähän voisi johtua? Mitenkähän pientä auttaisin ymmärtämään, että aika aikaansa kutakin.

Poika on kotihoidossa eikä meidän elämässä isoja muutoksia ole ollut, eikä muutakaan dramatiikkaa. En tiedä mikä selittäisi tätä käytöstä; isoa ahdistusta tavarasta luopumisessa. "pahimmillaan" poika ei haluaisi luopua edes lelujen pakkauskoteloista eikä käärepapereista tms...

?:|

Kommentit (7)

Vierailija

Nyt tilanne siis on jo helpottanut, mutta aiemmin meillä myös poika oli niin rakastunut kaikkiin tavaroihinsa, että mitään ei saanut heittää pois tai antaa kiertoon. Hän itki jopa sitä, kun vanha hammasharja piti heittää pois uuden tilalta. Itkien poika hoki, että "mun tulee niiin ikävä sitä hammasharjaa"... No, ei auttanut tietysti kuin kuunnella huudot.



Usein tein kyllä sitten sitäkin, että vein vaivihkaa varastoon tai roskiin tavaroita, joita ei käytetty tai jotka olivat rikki. Ikinä poika ei huomannut sitä, että tavaroita tai esim. niitä pahvilaatikoista hienosti askarreltuja virityksiä oli viety pois. Mutta auta armias, jos olisi ehdottanut pois heittämistä.



No, nyt poika on 6,5-vuotias, ja luopumisen tuska on helpottanut huomattavasti. Hän on antanut vauvalelut pienelle serkkutytölle, suostunut viemään osan leluista varastoon vähäksi aikaa odottamaan, jos leikki niillä huvittaisi enemmän. Hän jopa antoi osan leluista myytäväksi kirpputorilla... Olemme siis edistyneet huomattavasti.



Kyllä se siis siitä ;-)

Vierailija

ja vieläpä hyvin omakohtaiselta. Olen itse ollut hyvin tuonkaltainen lapsi aikanani. Itkin isän autoa, kun hän oli sen kolaroinut. Muistan myös itkeneeni toisen kerran autotallissa automme vierellä, kun isäni oli kertonut vaihtavansa sen uudempaan. Pehmoeläimiä ei olisi saanut viedä varastoon tai roskiin, koska säälin niitä niin kovasti. Ajattelin nallelle tulevan pahan mielen. En todellakaan ajatellut materialistisesti ja itsekkäästi, että en haluaisi luopua tavarasta. Yksinkertaisesti suhtauduin vain hyvin tunteellisesti ja "empaattisesti" asioihin, ja olin muutenkin hyvin herkkä lapsi. Muistan myös, kun olin jo koululainen, ja luin kirjan koulukiusatusta tytöstä. Kirja itketti ihan hirvittävästi minua, ja äitini saikin lohdutella minua pitkään. Eikä tämä ollut tosiaankaan ainutkertaista :-) Äitini lohdutteli minua milloin mistäkin, sillä niin moni ja aikuisen vinkkelistä typerä ja vähäpätöinen asia sai minut tolaltaan. Se mitä itse muistan, oli nimenomaan kiintyminen ja suhtautuminen hyvin tunteikkaasti asioihin ja tavaroihin.



Ihan tolkullinen aikuinen minusta on kuitenkin tullut. Tosin en ole kai ihan objektiivinen arvioija ;-) Vanhempani suhtautuivat tähän piirteeseeni hyvin. Siitä ei koskaan tehty mitään numeroa, mutta tunteikkuuteni ei annettu myöskään määrätä talossa. Vanhemmat ymmärsivät ja kuuntelivat minua, mutta esim. itkuni ei vaikuttanut isäni auton vaihtoon ;-)



Itse neuvoisin sinua, että älä mene mukaan poikasi itkuihin, mutta anna hänen olla sellainen kuin on. Kuten tässä jo joku kerkesi neuvomaankin, keskustele ja auta poikaasi ymmärtämään. Kyllä se siitä. Ja jos asia sinua oikein vaivaa, ota se puheeksi esim. neuvolassa. Keskustelu esim. jonkun kasvatuksen ammattilaisen tai psykologin kanssa voisi helpottaa sinua ja voisitte saada välineitä tällaisten tilanteiden varalle.



Sen, että joku ehti jo kutsumaan poikaasi hemmotelluksi, voit jättää omaan arvoonsa. Hemmoteltu lapsi ei käyttäydy noin.



t. Evisa

Vierailija

varmaan kertyisi kaikenlaista ja kertyykin, mutta heitetään sitten pois tavalla tai toisella. Säästän joskus pahvilaatikoita leikkeihin ja kun niitä aikansa saan työntää pois tieltä lastenhuoneessa niin vien ne vain vaivihkaa pois. Leluista tässä joulun jälkeen perustelin, että heitetään ainakin kaikki rikkinäiset pois. Ainakin autot, joista puuttuu renkaita (eihän näillä voi ajaa) ja pahvilaatikotkin (kun niillä et ole enää leikkinyt - tulee uusia taas). Ehjistä leluista luopuminen on rankkaa. En itsekään raskitse heittää kaikkea pois, mutta olen kerännyt sellaiset lelut varastoon, joilla ei ole pitkiin aikoihin leikitty. Jos niitä ei kaivata (vuoteen?) niin sittenhän ne voi myydä tai heittää pois. Joitain leluja myymme ja niistä saaduilla rahoilla lapset voivat ostaa jotain uutta.



Ehkei kaikkia leluja kannata pitää näkyvillä? Ja jos alkaa itkettää lelusta luopuminen, voisitte sopia, että lelu lähtee lomalle tai vain varastoon, että sen saa sieltä sitten, jos sillä haluaa leikkiä. Kokonaan poisheittämisen pelko voi olla suuri, mutta jos tosiaan laittaisitte jäähylle leluja välillä. Näin ehkä huomaisi mitä kaivataan ja mistä voi luopua?



Sekavasti ehkä tuli tarinaa, mutta ehkä sait jostain ajatuksen kulmasta kiinni?

Vierailija

Kiitos vastauksestasi. Poika ei ole ainut lapsi. Hänellä on myös pikkusisko. Hemmottelua? En oikein "allekirjoita" tuota; olen ehkä "hellämielinen" toisinaan, mutta poikaa kyllä kasvatetaan ja käyttäytymistä opetetaan. hän on luonnostaankin erittäin rauhallinen ja "kiltti". Hyviä tapoja meillä pidetään arvossaan ja kierrätystä ja jakamista. Esim sisko perii usein veljensä vanhat vaatteet. Leluja meillä on vähemmän kuin monella muulla tuntemallamme lapsiperheellä, pidämme ne kaikki lisäksi aina järjestyksessä hyllyssä. Poikamme myös ymmärtää hyvin kun hänelle selittää ja perustelee, ja saattaakin sanoa, että heitä sitten pois, mutta menee itkemään hiljaa sänkyynsä tms. Minun tulee silloin toki lastani sääli ja sanon, että ei heitetä vielä, katsotaan asiaa joskus uudelleen. En yksinkertaisesti raaski... Siksi halusinkin kysellä onko muilla kenties vastaavaa? meneekö ajan kanssa ohi?

Muutoin poika mielestäni kyllä sietää pieniä pettymyksiä varsin hyvin ikäisekseen. Ja tietää, että ei aina saa kaikkea jne. Vain tämä pois heittäminen tuntuu olevan ylivoimaista, tai ainakin kovin surullista.

Lisää kommentteja?

Vierailija

Minusta kuullostaa todella ihanalta, että lapsella on säilyttämisen vietti. Kun ei heitetä mitään pois, niin ei kuormiteta maapalloakaan turhilla jätteillä.

Miksi pitäisi heittää jotakin pois?

Antakaa poikanne pitää tahtonsa ja arvostakaa sitä. Kerskakulutusta ja jätteiden tuottamista on aivan liikaa. Toisenlaista ajatusta tarvitaan todella.

Meillä ei heitetä mitään vähänkään käyttökelpoista pois. Lelut ja tavarat ovat kiertäneet lapselta toiselle, nyttemmin mm. variksenpelättimessämme roikkuu vanhoja helistimiä. Ja hyviä ovatkin värikkyytensä ja äänensä ansiosta karkottamaan lintuja pois marjapensaista.

Omien lasteni parhaita leluja ovat olleet minun lapsuudenaikaiset lelut. Eli selvää säästöä kukkarolle ja luonnolle.

Korjaamisen taito, kierrätyksen taito ja materiaalin arvostaminen kunniaan!

Vierailija

Kiitos kaikista vastauksista!

Meillä on -juu- herkkä pieni poika, hyvin kultainen sydämeltään. Kiintyy kovasti kaikenlaiseen; viimeksi suri kun olin siivotessani muuttanut lastenhuoneen järjestystä. Sitten huomasi että uusi järjestys olikin kiva ja toimivampi.

Kyllä meillä paljon asioista jutellaankin ja myös pyritään esim kierrättämään mahd. paljon.



Hyvää talvipäivää kaikille!

Vierailija

Asioista luopumista kannattaa harjoitella silläkin uhalla, että pahoittaa pienen mielen. Elämässä on paljon asioita, jotka pahoittavat mielen, jos asiaan ei yhtään valmistella. Vanhempien tehtävä on opastaa lapsia, vaikka itku tulisikin. Voisiko luopumista harjoitella ns. antamisen ja hyvän tekemisen kautta? Itse ainakin opetan omia lapsiani pienestä pitäen luopumaan ja antamaan pois. Ei tule sitten isompana kynnystä. Viemme esim. joka joulu vanhoja hyväkuntoisia leluja pelastusarmeijan joulupataan. Selitän, että joillakin lapsilla ei ole ollenkaan leluja ja tarvitsevat enemmän tätä ja tätä, jolla he eivät enää leiki jne. Ei tietenkään lapsista ole kivaa antaa omia leluja pois, lapset ovat luonnostaan hyvin itsekkäitä, mutta kun joka vuosi harjoitellaan, tottuvat tähän. Meillä vanhempi on myös kohta 5 ja nuorempi 2. Eli harjoittelua. Onko poika ainoa lapsi? Olisiko hieman hemmottelua taustalla? Pakkauskoteloista yms luopumista voi selittää ihan napakasti, että ovat roskaa ja ne heitetään pois kierrätykseen ja käytetään hyödyksi muualla. Eli perustelua ja selittelyjä. 5-vuotias ymmärtää hyvin selityksiä, vaikka ei aina heti niitä hyväksyisi. Pikkuhiljaa kasvatusta siis. Jos asiaan ei puututa niin ongelma varmasti kasvaa eikä poistu itsestään.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat