Vierailija

Onkohan meidän perhe jotenkin poikkeava. Kun AV-palstaa lukee, tuntuu, että meillä tehdään tai on kaikki niinkuin ei pitäisi. Asumme omakotitalossa, molemmilla työpaikka, mies kulkee bussilla, minä fiatilla, muita autoja ei ole (käytössä on tiukan paikan tullen vaikka heti 45000€), eikä parempaa hankita, auton osto on hukkaan heitettyä rahaa.



Emme käy etelän lomilla, lapissa mummon levin osakkeessa kahdesti vuodessa, syömme kotiruokaa, ehkä kerran kuussa ravintolassa. Ravintolassa emme käy iltaa viettämässä lainkaan, viimeksi olemme yhdessä käyneet 2002 pikkujouluissa, minä en lainkaan sen jälkeen. mies on yksin käynyt 2005 viimeksi ravintolassa. Kotimme on hyvällä maulla sisustettu, kävijät yleensä ihastelevat ja pari on toteuttanut mieheni rakentamia ajatuksia myös kodissaan.



Omakotitalo lämpiää puoleksi öljyllä, puoleksi puulla, jota teemme omasta mummolan metsästä kesäisin. Pysyy moottorisaha minunkin kädessä ja kaatuu koivu minne haluan. Lapset ovat reippaita, ei mitään tietokone-pelaajia tai töllö-orjia, vanhin on ikäkautensa sm-kisoissa uinnissa viime vuodelta 10 parhaan joukossa, nuorinkin käy soittotunneilla (4v) ja tykkää kovasti. Minä opiskelen työn ohessa, kandin paperit saisin jo, jos haluaisin. Ensi kesänä aloitamme uuden talon rakentamisen, ei pelota yhtään, senttiäkään ei tarvita lainaa, vaikka emme nykyistä myykään, se jää anopin asunnoksi.

Sivut

Kommentit (40)

Pätemisen tarpeestako luettelit tänne tuon kaiken? Tästä päästään siihen, että mikä on tämän kirjottajan mieleestä tyypillinen AV-palstalle kirjoittaja? Ajaa kahdella autolla, asuu kerrostalossa, ei oo rahaa, mutta tuhlaa kaiken mitä saa ravintoloihin jja etelänmatkoihin? Ja ei oo mummon "omaa" metsää?

Lapset pelaa pleikkaa ja katsoo tv:tä kun äiti surffaa vauvapalstaa? JA koti kuin kaaos ja ei millään maulla sisustettu? Ravintoloiden ovet käyvät tiuhaan. Opiskella ei, ja lapset eivät hoidu kuin vasemmalla kädellä itsestään?



Jaa joo, mitä jäi mieleen ap:stä?

Rahaa on siis kuin roskaa poltettavaksi, mut eipä pihiyttä tuhlailla. ?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

perheen entiseen asuntoon ja onhan anopilla metsää. Rouvakin on opetellut jo metsän hoitoa, kun moottorisaha pysyy kädessä ja koivu kaatuu, jos oikein jaksan muistaa. Ja jos kiinnostaa...

Meillä talo lämpiää kokonaan puulla, jonka mieheni tekee perheemme omasta metsästä (mikä on oma mummolan metsä?). Mieheni tekee puut itse eikä todellakaan pyydä minua niitä tekemään.

Lisäksi meillä on

- vain yksi telkkari

- meille molemmille omat tietokoneet



ja mies harrastaa lasten kanssa geokätköilyä



ja tälläkin hetkellä tuo pienin purkaa jotain kaappia, kilinä käy, koska minä olen täällä koneella

ja mies tuo illalla töistä tullessaan maitoa, joka on aika vähissä, ei onneksi lopussa, niin pärjätään ilta, koska minä olen laiska enkä viitsi pukea lapsia tuonne pakkaseen ja lähteä lähikauppaan..

Enemminkin olette erittäin keskivertoja.



Meidän perhe on outo: asumme vuokralla, vaikka luottotiedot ovat kunnossa ja ikää yli 30v. Jotain outoa meissä täytyy olla :D

Lainaus:

että miehesi tekee puut itse eikä edes pyydä sinua niitä tekemään?? Se vasta outoa on! Missä on tasa-arvo!!!!




Me olemme palstan oudoimpia!

Asumme kerrostalossa, meillä on kolme tyttöä. Käyn bilettämässä joskus, mieheni ei juuri koskaan. Käy töissä pyörällä. Arvostan häntä valtavasti. Meillä menee hyvin muutenkin. Meillä on kesämökki rakenteilla ja pelkään ettei se koskaan valmistu. Ideoita ei puutu, vain aikaa toteuttaa niitä. Telkkaria ei ole. Ollaanko outoja?

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat