Minulla on tällainen pimeä puoli

Vierailija

Jos joku tai jotkut käyttäytävät minua tai perhettäni kohtaan jotenkin halveksivasti, mielessäni kuvittelen heille tapahtuvaksi kaikkea pahaa, jopa toivon sitä. Tiedän kyllä ettei näin saisi olla, sillä se paha mitä toivon muille, palautuu minulle itselleni. Ja niin on tapahtunutkin.



Lisäksi olen sellainen, että kun suutun, päästän suustani maailman hirveimpiä asioita. Että itsekkin pelästyn ja samantien kadun niitä.



Muuten olen hirmuisen säyseä, hivenen ujo ja sosiaalisesti vähän rajoittunut. En mielelläni ole ihmisten kanssa tekemisissäkään, sillä haluan välttää konflikteja ja riitoja ihmisten kanssa. Pelkään että minä aiheutan niitä. Jos en ole muiden kanssa tekemisissä, ei tule riitojakaan. Lisäksi automaattisesti oletan ihmisten inhoavan minua enkä siksi halua solmia uusia tuttavuussuhteita ihmisten kanssa.



Mitähän apua minulle olisi tarjolla? Jokin lääkitys? Terapia?

Sivut

Kommentit (19)

Vierailija

Mutta enemmän rohkeutta tarvitsisit, niin sinulta häipyisi tarve kuvitella "kostoja", kun saisit suusi auki (ystävälilsesti, mutta napakasti) ajoissa.

Vierailija

kun on noin selvä sairaudentunto ;). Tuo on minusta kohtalaisen tavallista käsittelemätöntä lapsuutta vaan, joka oireilee. Tai siis lapsuudessa opittuja toiminta- ja ajattelumalleja, jotka eivät toimi kovin hyvin nykyhetkessä. Niistä voi oppia pois esim. terapiassa. Mikään lääkitys ei tuollaista paranna, sitä on ihan turha kuvitella. Lääkityksellä saa vain turrutettua kivun pois, ei se ratkaise sisäisiä ristiriitoja.

Vierailija

Et kuulosta skitsofreeniselta minun mielestäni. Pikkuisen taikauskoinen on tuo ajatuksesi pahojen ajatusten kostautumisesta, mutta monilla muillakin on sellaisia käsityksiä.



Enemmänkin lähtisin miettimään, olisiko tilannetta helpompi lähestyä itsetunto-ongelmana, masennuksen oireena (tuo mielialojen ja kiukun vaikea hallinta oli minulla yksi merkittävä oire), sosiaalisena fobiana, ahdistusoireena, tms. Käsittääkseni pisimmälle vietynä kyseessä voisi olla estynyt persoonallisuushäiriö - mutta sitä on tuskin aihetta alkaa ensimmäisenä epäilemään! Luonnehäiriöt ovat harvinaisia, sen sijaan erilaiset mieliala- ja itsetunto-ongelmat sekä sosiaalisten tianteiden pelko vaivaavat huomattavaa osaa ihmisistä. Sellaisiakin, joista et varmasti uskoisi päällepäin.



Keskusteluapu auttaisi - yksityinen terapia tosin maksaa, enkä ole varma miten elppoa on päästä julkisten tukipalvelujen piiriin (en tunne suomalaista järjestelmää hyvin, joku muu ehkä osaa auttaa siinä asiassa). Mielialalääkitystä varmaan tarjotaan, jos lääkäri päättää että ongelmasi on masennuksesta tms. johtuvaa. Sosiaalisten tilanteiden jännittämiseenkin on tarjolla pilleriapua.



Itse kallistuisin kuitenkin sille kannalle, että sinun kannattaisi ruveta rakentamaan tervettä ja ehjää itseluottamusta. Ajattelisin niin, että ihminen joka noin kovasti pelkää muita ihmisiä, ja tuntee itsensä niin uhatuksi että sitten pelokkaassa raivossa satuttaa läheisiään, on jotenkin sisäisesti hauras. Vahvuus, optimismi, luottamus elämään - ne olisivat ehkä hyviä tavoitteita asettaa itselleen...



Jos ulkopuolista apua on oikeasti vaikea saada, voit lähteä liikkeelle ihan elämäntapakirjallisuudesta.

Vierailija

saaminen ja sen rakentaminen enää yli 30-vuotiaana?



Lainaus:

Itse kallistuisin kuitenkin sille kannalle, että sinun kannattaisi ruveta rakentamaan tervettä ja ehjää itseluottamusta. Ajattelisin niin, että ihminen joka noin kovasti pelkää muita ihmisiä, ja tuntee itsensä niin uhatuksi että sitten pelokkaassa raivossa satuttaa läheisiään, on jotenkin sisäisesti hauras. Vahvuus, optimismi, luottamus elämään - ne olisivat ehkä hyviä tavoitteita asettaa itselleen...

Vierailija

mikä mulla voisi olla? Voiko mulla olla skitsofrenia, kun tosiaan luulen noiden muiden ihmisten inhoavan minua? Eli mulla on harhoja.



-ap-

Vierailija

Toi luottamuspula voi tulla ihan siitä, että lapsena on jätetty yksin itkemään toistuvasti, on jätetty toistuvasti yöhoitoon tms. ihan sylivauvana.

Vierailija

Lainaus:

saaminen ja sen rakentaminen enää yli 30-vuotiaana?




yli 30-vuotiaana. Usein vasta kun lähestytään 40 vuotta. Nuorena jaksaa pitää kulisseja pystyssä ja puolustusmekanismeja toiminnassa. Luoja kiitos mulla ei koskaan saatu lääkitystä "toimimaan". Elämä on nyt ihan erilaista, usein jopa ihanaa! Kaiken sen tuskan jälkeen.

Vierailija

Olen myös säyseä ja ujo ja ehkä myös sosiaalisestikin vähän rajoittunut, sillä usein ihmiset ovat minusta väsyttävän tylsiä tai muuten ärsyttäviä. Ystäviä minulla kyllä on silti:-)



Ehkä ero on siinä, että ajattelen pääasiassa, että ihmiset pitävät minusta (ja jos eivät, ei helmiä sioille... ;-))

Vierailija

"En mielelläni ole ihmisten kanssa tekemisissäkään, sillä haluan välttää konflikteja ja riitoja ihmisten kanssa. Pelkään että minä aiheutan niitä. Jos en ole muiden kanssa tekemisissä, ei tule riitojakaan. Lisäksi automaattisesti oletan ihmisten inhoavan minua enkä siksi halua solmia uusia tuttavuussuhteita ihmisten kanssa."



Minä olen tässä mainitsemassasi asiassa ihan samanlainen. Se tuntuu vain pahenevan, mitä vanhemmaksi tulen. Välillä tekisi mieli laittaa kaikkien kanssa välit poikki, koska en kestä epävarmuutta ja pelkoa konflikteista.

Välillä itken ihan hirveästi, koska minusta kaikki vihaavat minua.

Sosiaalisten tapaamisten jälkeen mietin koko illan, että sanoinko jotain tyhmää ja loukkaantuivatkohan ihmiset, ja mitäköhän ne nyt juttelee minusta.



En tiedä, mistä tällainen johtuu. Minulla ainakin on todella suuri luottamuspula kaikkiin ihmisiin, mutta muistan näin olleen ihan lapsesta asti.



Tsemppiä!

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat