Aaveko?

Vierailija

Olimme eilen 3-vuotiaan poikani kanssa pimeän aikana pihalla ulkoilemassa. Laskimme mäkeä ja pulkka ajautui talon nurkan taakse, jossa oli hämärää mutta näki ihan hyvin kuitenkin. Kun menimme hakemaan pulkkaa, pelästyin kamalati ja pysähdyin poikani kanssa kuin seinään. Varjoissa seisoi kultainen noutaja, joka näytti kavahtavan taaksepäin äkillistä saapumistamme. Muistan ajatelleeni, että onpa meidän koiramme näköinen koira, mutta omamme kuoli jo nelisen vuotta sitten. Menimme lähemmäs ja koira hävisi. Järkytyksekseni paikalla ei ollut jälkeäkään koirasta; ei näkynyt tassun jälkiä eikä missään itse koiraakaan. Se ikäänkuin haihtui paikalta tyystin.



Koskaan en ole aaveisiin uskonut, mutta nyt olen aivan vakuuttunut, että se oli meidän ikioma koira, joka vielä kotimantuvilla vaeltelee. Höpsöä, tiedän sen, mutta oli niin hätkähdyttävä kokemus, että laittaa miettimään selityksiä.

Kommentit (1)

Vierailija

uimaan mennessä, itse kuljin ojan pohjalla ja metsässä rasahti. Kun katsoin, ihmisen varjo liukui puun taakse. Ja minulla juostiin. Painelin täysillä rantaan muutaman sadan metrin matkan ja koko ajan uin rantaan päin ja ajattelin, että mikä hullu siellä metsässä oli. En ottanut selvää, oliko mielikuvitusta vai ei, mutta menin eri reittiä pois (ihan täyttä korpea) pientä polkua ja koko ajan sydän jytkytti. En ole sen koomin mennyt tuota ojanpohjareittiä uimaan, enkä mielelläni uinut yksin enää koko paikassa. Muutoin kyllä liikun ihan yksin sienessä ja marjassa ja karhualueella vielä (kerran karhu antoi hatkat karjumalla puolukkakankaalta, en silloinkaan jäänyt sen paremmin tutkimaan karhua, kun karjui täysillä).

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat