Jännittää ja ahdistaakin, mitä lapsen psyk. testeistä selviää...

Vierailija

Edessä neljä käyntikrt, jolloin kartoitetaan tilannetta (lapsella ollut kuolemantoiveita, itsetunto-ongelmia, menee todellisuus ja mielikuvitus välillä kovin sekaisin sekä on myös kovin aggressiivinen meitä vanhempia kohtaan välillä, puree, potkii, lyö, välillä ollut jonkinlaista hallucinaatiotakin :( ). Lapsella on todettu dyspraksia ja SI-häiriöt sekä epäilys AS-piirteistä.



Olemme aivan tavallinen korkeakoulutettu pariskunta, jolla tämä ainokainen 7-v lapsi. Lapsi tulee kohtalaisen hyvin toimeen muiden ikäisten lasten kanssa, on hieman omanlaatuinen, mutta erittäin pirteä keksimään uutta tekemistä, mielikuvitusta kun riittää. Juttelemme joka päivä lapsen kanssa tärkeistä koulussa ja pihalla tapahtuneista asioista sekä muutenkin maailman menosta. Joka ilta luemme lapselle iltasadun, se ei saa jäädä väliin, muuten tulee hätä ;).



Saapa nähdä, mitä ihmeellisyyksiä psykologi sitten löytääkään pojastamme, toivottavasti nyt ei mitään hirmuisen huolestuttavaa.

Sivut

Kommentit (16)

Vierailija

Vai oliko jokin ulkopuolinen taho huolissaan ?



Kuulostaa meinaan jonkinverran meidän 7-v lapsesta. Ei kyllä toivo kuolemaa vaan päinvastoin pelkää hieman kuolemaa. Eikä tuo ole vanhempiaan kohtaa enää aggressiivinen, mutta sitäkin enemmän sisaruksiaan kohtaan.



Lastamme ei ole tutkittu, eikä se mielestäni ole tarpeellista.

Minusta on hyvä asia kun on niin hyvä mielikuvitus. Se tekee lapsesta kekseliään ja luovan. Se on myös voimavara elämän vastoinkäymisissä.



Meidän lapsi ei rauhoitu sänkyynsä ilman iltasatua. On aina ollut hyvä keskittymään kuuntelemiseen kun hänelle luetaan.

Vierailija

meidän lapsella kun on aspergerin oireyhtymä. Lisäksi kuulun Tampereen autismi- ja asperger-yhdistykseen ja olen siellä keskustellut monien as-lasten (ja ad(h)d-lasten) vanhempien kanssa, samoin kuin oman lapseni kuntoutuksen yhteydessä toimivassa vanhempainryhmässä. Että kyllä tämä minun näkemykseni siis aika hyvää otantaa edustaa. KAIKKIA erilaisia neurologisia oireyhtymiä ja perheitä en väitä edustavani, mutta asseista nyt kuitenkin sanoisin jotain.



Eli täällä päiv assien on paarempi joutua lastenpsykiatrian puolelle tutkimuksiin kuin neurologiselle puolelle. Kyll äsielläkin ystävällisesti autetaan, mutta siellä ollaan lähinnä kiinnostunueita kaikesta sellaisesta, mitä voidaan mitata aivosähkökäyrällä ja magneettikuvalla - ja kun assia ja add:tä ei voi vilkkuvalolaitteilla mitata, ei niistä siellä mitään ymmärretäkään. HUS:in Lastenklinikan käytäntö on toinen kuin TAYSin - TAYSissä asperger-asiantuntemus on nimenomaan lastenpsykiatrian puolella.



TOki kannattaa joka tapauksessa lukea lapsensa tutkimus- ja diagnoosipaperit huolella. Mutta ei lastenpsykiatrit ollenkaan automaattisesti yritä huostaanottaa lapsia, ja suurimman osan ajasta mitään ongelmia ei ole...

Vierailija

lapsi kuvailtiin psykologin lausunnossa syvästi autistiseksi lapseksi, johon ei saa minkäänlaista kontaktia. Kuitenkin kyseessä oli vain 3-vuotias, jolla oli puheenviivästymä. Nykyään täysin normlaali lapsi.



Tuossa tapauksessa psykologi oli sellainen nuori virkaintoinen vastavalmistunut nainen, joka kuulemma näki joka lapsessa asperger tms piirteitä.

Vierailija

Suomessa. Ainakaan meille Pirkanmaalla TAYSin lastenpsykiatrialla ei ole KOSKAAN syyllistetty vanhempia. TOki kotiolot ja perhesuhteet käytiin tutkimusvaiheessa läpi ja lapsi pantiin piirtämään niitä tavallisia kuvia perheestään tekemässä jotain ja nii nedelleen, mutta kun kotioot oli kunnollisiksi todettu, ei niistä jääty mitään vikaakaan etsimään. Olisko ollut kolmannen tutkimuskerran lopulla kun psykiatri totesi minulle lasta kotiin hakiessani että "Kyllä te voitte kaiken oman syyllisyyden unohtaa, ei tämä teistä johdu". Se on sitten eri asia, että noin puolet hoidosta ja kuntoutuksesta perustuu siihen, mitä ME voimme kuitenkin lapsen ympäristössä muuttaa ja sopeuttaa autistiselle lapselle sopivaksi ja toinen puolet sitten siihen, miten me voimme lapsen kanssa harjoitella selviämään maailmasta sellaisena kuin se on. Eli vanhempien toimilla on väliä, vaikkei se olekaan meidän syymme.



Joten Psykiatrisen puolen hoitotahoja ei välttämättä tarvitse pelätä.



Sen sijaan ap:n tilanne huolestuttaa siinä mielessä, että lapsella on selvästi muutakin ongelmaa kuin neurologista. Siis jos hän puhuu kuolemasta ja vaikuttaa masentuneelta. Se voi johtua neurologiasta, eli siitä, että neurologisten ongelmien takia lapsi tuntee jatkuvasti olonsa epäonnistuneeksi ja pahaksi, mutta se ei silti ole pelkkää neurologiaa eikä as- tai SI-häiriöisen lapsen tarvitse olla masentunut, vaan on mahdollista ja toivottavaa olla ihan suhteellisen onnellinen. Siihen voi auttaa se, miten lapsi tulee hyväksytyksi kotonaan ja perheessään vaikeuksistaan/vammoistaan huolimatta. Ja terapiat, kuntoutukset ja kotona ja koulussa tehdyt muutokset ja niin edelleen. Mutta sitä varten ne psykologit ja psykiatrit ovat siellä, että ne auttavat keinojen löytämisessä.



Luulen sitäpaitsi, ettei ap:tä niinkään pelota se, mitä hänen vanhemmuudestaan sanotaan, vaan se, ettei tiedä, mikä lapsella on hätänä ja miten tätä parhaiten auttaisi. Mutta usko ap, että kyllä ne keinot sieltä vielä löytyvät!

Vierailija

että lapsi saa sitä kautta apua mahdollisiin pulmiinsa? Diagnoosit on toki pelottavia ja aikaa menee, että ne voi hyväksyä. Toisaalta sitten tukitoimia osataan suunnitella paremmin ja hyvää elämäähän tietenkin lapsellesi toivot. Taustalla voi olla jotakin neurologista, mikä ei johdu kasvatuksesta tai teidän perheen muusta tilanteesta.

Vierailija

Hoidon laiminlyönti on jo asia erikseen. Jos et anna lapselle ruokaa tai jätät lääkkeet antamatta, huostaanotto on takuulla tarpeen.



Mutta lasta ei HOIDETA huostaanotolla, jos kyse on neurologisesta ongelmasta.



Me emme oikeastaan tiedä, mitä ap tarkoitti. Olisiko ap kiltti ja selventäisi? Minä tulkitsin hänen olevan huolissaan mahdollisesta syyttelemisestä, koska hän kuvasi perhettään ja korosti sen hyviä puolia. En ollut myöskään ainoa, joka tulkitsi hänen olevan siitä puolesta huolissaan.



Mielestäni en myöskään sanonut, että PÄÄSÄÄNTÖISESTI´syyllistetään, vaan että lapsen oirehtimisen olennaisena syynä psykiatriassa pidetään kasvuympäristön ongelmia, ei synnynnäistä, aivoperäistä vikaa. Monastihan kyse on ongelmakimpusta, jossa geenit vs. ympäristö yhdistyvät, mutta on käytännössä aika eri juttu, kumpaa pidetään perusongelmana.



Lainaus:

joa otsikollasi ("pelkosi on aiheellinen..." ja uhkailemalla, että pääsääntöisesti ympäri SUomen psykiatrian osoastoilla syyllisestetään vanhempia neurologisista ongelmista ja puhuit pakkohuostaanotoista ikäänkuin ne olisivat yleinenkin ongelma psykiatrian osastoilla.



Ap ei varmasti ole sellaisen pelottelun tarpeessa, enkä itse asiassa ollenkaan usko, että hän on edes lähtenyt liikkeelle sen kaltaisesta pelosta kuin sinun ensimmäisen vastauksesi lähtökohta oli (siis että häntä syyllistetään tai hoito vie huonompaan suuntaan) vaan yksinkertaisesti siitä, että on pelottavaa kun näkee että lapsella on hätä, muttei tiedä mikä, eikä tiedä miten auttaa. Oletan ap:n pelkäävän myös hieman sitä, paljastuuko psykologisista testeistä jotain sellaista, joka tuo lisää ongelmia tulevaisuudessa, ja millaisia ne tulevaisuuden haasteet voivat olla.



Muuten, kyllä myös neurologisia ongelmia "hoidetaan" huostaanotoilla. Laitossijoitukset tehdään usein huostaanoton jälkeen, (esim kehitysvammalaitoksiin jms) koska vasta huostaanotolla voidaan yksiselitteisesti varmistaa laitossijoituksen maksaja (se on aina kunta, kun taas vanhempien hakiessa laitospaikkaa rahoitusta haetaan noin kolmesta -neljästä eri paikasta jotka voivat sen myöntää tai olla myöntämättä). Samoin esim epileptikko (neurologinen ongelma) otetaan SUomessa varmasti huostaan, jos vanhemmat kieltäytyvät antamasta lapselle tämän tarvitsemiä lääkkeitä.

Vierailija

esim. risperdal tai adhd lääkitys, jota voidaan käyttää myös as lapsille.

kävin juuri neuropsykiatrisen kurssin ja siellä sanottiin, että jos lapsi jumiutuu johonkin negatiiviseen asiaan, niin siitä jumiutumasta pitää päästä nopeasti eroon.

Vierailija

Meidän pojallamme on asperger-diagnoosi ja olemme sitä kautta tutustuneet aspergerin hoitoon eri puolilla Suomea. Noin karkeana yleissääntönä sanoisin, että jos lapsi on psykiatrisen puolen hoidossa, hänen ongelmiinsa etsitään syytä vanhemmista ja kodista ja huostaanotto on pahimmasta päästä toimia, joilla aspergeria on Suomessa "hoidettu".



Jos - kuten me onneksemme olemme heti päässeet - lapsi on mennyt neurologisen puolen hoitoon, hänen ongelmansa nähdään neurologisina, ja häntä hoidetaan niinmuodoin myös enemmän sitä puolta painottaen: terapioilla, lääkityksillä (tosin pelkkää aspergeria harvemmin hoidetaan lääkkeillä, siinä pitää olla mukana yleensä adhd-tyyppistä oireilua) yms. Eikä syyllistetä automaattisesti heti kotioloja.



Kyse siis on lähestymistapojen eroista. Kannattaa olla tarkka ja lukea huolella, millaisia diagnooseja lapsesi saa. Jos ne eivät tyydytä, pyytäkää lähetettä lastenneurologille - tai käykää yksityisesti sellaisella. Hämmästytte kenties analyysien eroista...



Enkä sitten yritä tällä väittää, etteikö lasten psyykekin saattaisi tarvita apua, mutta jos kotiolot ovat kunnossa kaiken järjen mukaan ja oireisto vanhempien mielestä viittaa enemmänkin aivoperäiseen syyhyn, kannattaa hakea "second opinion" eikä tyytyä psykiatrien analyyseihin.

Vierailija

joa otsikollasi ("pelkosi on aiheellinen..." ja uhkailemalla, että pääsääntöisesti ympäri SUomen psykiatrian osoastoilla syyllisestetään vanhempia neurologisista ongelmista ja puhuit pakkohuostaanotoista ikäänkuin ne olisivat yleinenkin ongelma psykiatrian osastoilla.



Ap ei varmasti ole sellaisen pelottelun tarpeessa, enkä itse asiassa ollenkaan usko, että hän on edes lähtenyt liikkeelle sen kaltaisesta pelosta kuin sinun ensimmäisen vastauksesi lähtökohta oli (siis että häntä syyllistetään tai hoito vie huonompaan suuntaan) vaan yksinkertaisesti siitä, että on pelottavaa kun näkee että lapsella on hätä, muttei tiedä mikä, eikä tiedä miten auttaa. Oletan ap:n pelkäävän myös hieman sitä, paljastuuko psykologisista testeistä jotain sellaista, joka tuo lisää ongelmia tulevaisuudessa, ja millaisia ne tulevaisuuden haasteet voivat olla.



Muuten, kyllä myös neurologisia ongelmia "hoidetaan" huostaanotoilla. Laitossijoitukset tehdään usein huostaanoton jälkeen, (esim kehitysvammalaitoksiin jms) koska vasta huostaanotolla voidaan yksiselitteisesti varmistaa laitossijoituksen maksaja (se on aina kunta, kun taas vanhempien hakiessa laitospaikkaa rahoitusta haetaan noin kolmesta -neljästä eri paikasta jotka voivat sen myöntää tai olla myöntämättä). Samoin esim epileptikko (neurologinen ongelma) otetaan SUomessa varmasti huostaan, jos vanhemmat kieltäytyvät antamasta lapselle tämän tarvitsemiä lääkkeitä.

Vierailija

olen koko ajan sanonut, että psykiatrien lausunnot eivät välttämättä ole vääriä ja että ammattitaitoinen psykiatri ei sekota autismikirjoa psykiatrisiin ongelmiin.



Mutta KOSKA psykiatrisia ongelmia yhä edelleen hoidetaan MYÖS (ääritoimi) irottamalla lapsi perheympäristöstä, riski on toisentasoinen kuin jos lapsi on neurologisessa hoidossa. Neurologista ongelmaa kun ei koskaan hoideta huostaanotolla...



Eli totta on (ja näin sanoin alusta alkaen), että eri sairaanhoitopiireissä assit ohjataan eri yksiköihin. Mutta ainakin itse olisi hiukan enemmän varuillani, jos lapseni olisi psykiatrisella. Valtaosa saa tietysti sielläkin asiallisen ja hyvän hoidon ja voi olla, että joihinkin aspergerin oireisiin osataan antaa paremminkin hoitoa psykiatrisin menetelmin kuin neurologisin.



PS: aivosähkökäyrä on lapseltani otettu autismiyksikössä kerran aivan ekalla sairaalajaksolla, magneettikuvaa ei koskaan.

Vierailija

Ja olen ehkä yhä.

Eskarista määräsivät kasvatusneuvolaan ja siellä totesivat virheellisesti etten ole koulukypsä. Vanhempani kuitenkin laittoivat minut kouluun ajallaan ja pärjäsin ihan hyvin. Ekanluokan lopussa kun äitini kertoi opettajalleni, että olisi pitänyt kuulemma lykätä kouluun menoa, niin opettaja oli ihan ihmeissään. Olin kuulemma luokan parhaita oppilaita.

Onneksi ei ole enempää tutkittu. Ties mitä olisi löydetty. Itse kyllä epäilen että saattaisi olla As tai add.



Olen kuitenkin hyvin elämässä pärjännyt ja tuo omaan maailmaan vaipuminen on myös voimavara kestää elämän vastoinkäymisiä.



Minulla oli lapsena tapana juosta metsään kun alkoi raivostuttaa. Siellä kiipeilin puissa ja rauhotuin. Silti aina välillä ovet paikkui. Olen vieläkin liian äkkipikainen ja en kestä oikein stressiä. Se purkautuu miehelle tai lapsille huutamisena. Tämän asian kanssa on saanut tehdä paljon töitä.

Minulla ainakin nuo raivokohtaukset johtui siitä kun oli yleisesti pahamieli. Muutokset pahensivat tilannetta.

Itse olisin tarvinnut enemmän vanhempien positiivistä huomiota ja rakkautta.

Vierailija

kotona toimitaan samoin kuin ap:lla, mutta mepä ei ollakaan korkeasti koulutettuja jne, ja olen tasan varma, että jos lähtisimme hakemaan apua näihin ongelmiin, ne katsottaisiin perhe syistä johtuviksi, kohta vaan on varmaan pakko... eskarivuonna neiti kävi psyk. testeissä kun arvioitiin koulukypsyyttä. Tytöllä on taipumusta vaipua täysin omaan maailmaansa, ja häntä saa herätellä, tätä on niin kotona kuin koulussa, mutta kotona ja kavereiden kesken on reipas, vilkas ja suosittu kaveri, koulussa hiljainen hissukka. SWe sitten purkautuu kotona, kun on koko päivän pidätellyt itseään, niin kotona on erittäin uhmakas, saa raivareita ym, jotka alkaa jo mennä niin yli että sitä apua olisi saatava. Tiedollisesti ja taidollisesti pärjää koulussa hyvin, mutta psykologi arvioi lasta ihan pieleen, kun ei ymmärtänyt että tällä menee vastauksien antoon reilusti pidempi aika kuin normaalilla lapsella, ihan siitäkin syystä että ujostelee uusia ihmisiä.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat