Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

konsultaatioapua kyökkipsykologeilta eron jälkeiseen elämään, kiitos

Vierailija

Tai vertaiskokemuksia, kumpaa tässä sitten tarvitsen.

Kysymys: Miksi minä otan henkilökohtaisena loukkauksena kaiken, mitä ex-mies omassa elämässään tekee?



Arki on niin kiireistä että olen vain pienesti ehtinyt ihmetellä viime aikojen alavireisyyttä. Eilen havahduin: itkin koko loppuillan siksi, että ex oli aiemmin illalla kertonut puhelimessa mitä järjetöntä oli tehnyt. Jotain, jonka ei pitäisi kaivaa mun napaani mitenkään mutta joka osoitti taas kerran mulle että se mies jonka kanssa olin yhdessä kymmenen vuotta ei todellakaan ole sama mies jonka kanssa nyt joudun eron jälkeen olemaan tekemisissä (lasten tapaamisasioissa). Aiemmin en ole miehen temppuja sentään itkenyt (jos ei lasketa mukaan sitä että ilmoitettuaan ilman ennakkovaroitusta yhteen hengenvetoon että haluaa eron ja että on pitänyt suhdetta toiseen naiseen itkin silmät päästäni sen ekan viikon aikana), mutta olen joka kerran pois tolaltani pitkän aikaa. Miksi oi, miksi. Olenko raadollinen *#! vaikka luulin että en katkeroitunut erostani vaan elämä jopa hymyili eron jälkeen ja hymyili ihan kunnolla, tähän viimeiseen kuukauteen asti (tässä on kyllä viime aikoina kumuloitunu pikkuseikka siellä, toinen täällä mikä on uuvuttanut henkisesti).



Siksi taisin lähteä tätä kirjottelemaan että kun en kerran voi tälläsiä tunnekuohuja välttää, niin olisi kiva tietää vatvooko tollasia lopun ikäänsä, onko jollain kokemusta? Mikä parempaa, joku patenttiratkaisu jos löytyisi lääkkeeksi kun tilanne iskee päälle. Muutaman kerran olen kyllä tajunnut että nämä tälläiset ovat niitä tuntemuksia minkä takia vedetään räkäkännit, se vaan ei ole mun tapani (ja yleensä sitä paitsi lapset killittää jaloissa kun alkaa ahistaa).



Huomasin vaan että joku ratkaisu mun pitää keksiä kun tää vaikuttaa jo mun työntekoon ja olemiseen lasten kanssa. Pitäisikö antautua ihan suosiolla kerran vuodessa (tai useammin) retriitinomaisesti vellomaan näissä "ex on ¤#!//!##"-ajatuksissa, mahtaisko se auttaa ettei ne sitten haittais tätä arkea. Tähän asti olen koittanut ajatella että teot on typeriä, ei ihmiset. Toi ex vaan tekee kaikkensa jotta kumoaisi tuon mun teoriani (joku muu analysoisi sen neljänkympin kriisiksi). Masennustestissä saan kiitettävät pisteet, ei siis sellasta pitäis ainakaan olla.

Kommentit (3)

Vierailija

Onhan tuo ollut kauhea shokkiero ja ihan luonnollista, että koet kaikenlaisia tunteita.

Mutta itse äitini eron jälkeistä rypemistä ja katkeroitumista läheltä seuranneena sanon, että tee asialle jotain, jos alkaa tuntumaan yhtään, ettet pääse erosta/exästä yli!



Äitini on käytännössä pilannut nuoruuteni katkeroiduttuaan ja ryvetettyään itsensä ja kaikki lähellä vuosikausien ajan.

Olin murrosiässä kun vanhempani erosivat.

Samankaltainen tilanne, isä yks kaks ilmoitti lähtevänsä uuden eukon mukaan, jonka kanssa suhde ties kuinka pitkään.

Kauhea shokki, josta äiti ei ole oikeastaan vieläkään päässyt yli, tapahtuneesta melkein 17 vuotta..

Vierailija

Käsittääkseni ihan tavallista, että toipuminen tulee vaiheittain. Kuulostaa siltä että sinua on loukattu tosi pahasti, niin että olisi vähän yllättävää jos olisit ohittanut erosi hymyllä ja olankohautuksella!



Mutta meneehän se pahin mielipaha ja kiukku aikanaan ohi, jollet sitten rupea rakentamaan uutta elämääsi kokonaan katkeruuden ympärille. Ja ethän sinä sellaista tekisi - fiksu nainen! ;-)



Harrastukset olisi nyt hyvä juttu. Kokeile jotain uutta ja jännittävää. Laula tai tanssi, mene jollekin kurssille! Kuulostaa ehkä hölmöltä, mutta ihmiselle tekee hyvää saada ajatukset käännettyä välillä ihan kokonaan toisaalle.



Itse olen saanut paljon apua kielteisten tunteiden kanssa elämiseen ja nistä eroon pääsemiseen joogasta ja hyvin simppelistä hengitysmeditoinnista.

Vierailija

Erosin yli 10 vuoden liitosta kolmisen vuotta sitten. Mies ilmoitti ensin haluavansa eron ja pari viikkoa myöhemmin, että hänellä on uusi nainen.



Exääni hölmömpää miestä saa hakea - ihan kirjaimellisesti :). Hän on pistänyt elämänsä aivan sekaisin eromme jälkeen ja on nyt taloudellisestikin vaikeuksissa. Ei maksa lapsista elatusapuja vaan ne ovat ulosotossa, mutta tapaa lapsia kuitenkin säännöllisesti. Harrastaa rankkaa biletystä kun ei ole hänen vuoronsa hoitaa lapsia jne.



Enhän minä voi hänen puolestaan elää ja valintoja elämässä tehdä, joten tehkööt itse omat virheensä. Elatusapujen osaltakin ajattelin, että se on hänen valintansa, että päätti olla niitä maksamatta. Elätän lapseni itse ja olen ylpeä siitä. Koskaan en ole lapsille isää sanallakaan mustamaalannut, vaikka aihetta olisi ollut.



Et pääse omassa elämässäsi eteenpäin ennen kuin hyväksyt sen tosiasian, että exäsi elää nyt omaa elämääsi ja sinä elät omaa elämääsi. Hän tekee omat valintansa ja sinä omasi.



Pyri olemaan kyselemättä hänen elämästään yhtään mitään, mitä sinun ei tarvitse tietää. Riittää, että lasten tapaamiset sujuvat, jos hän lapsia tapaa. Sitäkään et voi päättää mitä ruokaa hän lapsille syöttää ja saako hänen luonaan syödä karkkia joka päivä ja sinun luonasi vain lauantaisin. Näin se menee, yritä olla murehtimatta liikoja.



Kolmen vuoden kokemuksella voin kertoa, että jopa lapset tajuavat elämän realiteetit, vaikka isän luona kuinka saisi asioita helpommin periksi. Lapseni ovat nyt 5- ja 7-vuotiaita, tasapainoisia ja onnellisia, vaikka me vanhemmat olemmekin eronneet.

Uusimmat

Suosituimmat