LApsi isälle? ov

Vierailija

Te jotka pidätte yhtä hyvänä sitä onko lapsi isällä vaiko äitillä eron jälkeen, miettikääpä tätä! Minä olen asunut isäni kanssa, koska äiti tahtoi "elää" elämään, uusi mies ja kaikki, toki näin äitiä joka toinen vkl, mutta silti, sanon ihan suoraan etten ikinä kykene antamaan anteeksi äidilleni sitä että hän jätti minut!! Olen 100% varman että olisin kestänyt paremmin isän "jättämisen" kuin äidin. Äiti on sentään ÄITIm omasta mahastaan lapsen synnyttänyt. On luonnotonta tahtoa jotain muuta enemmän kuin elämää oman lapsen kanssa.



Ymmärrän myös että aina äiti ei ole paras mahdollinen ,isä on monesti parempi, kuin myös minulla, isä oli vakaa ja turvallinen, äiti ei, mutta silti elinikäiset vammat se jätti sisälleni, mietin vieläkin, vaikka olen 39v, miksi äitini ei rakastanut minua? Tarpeeksi siis?

Kommentit (15)

Vierailija

äitiä erossa.



En ole koskaan ollut katkera kellekään. Nyt aikuisena ja itse äidiksi tultua olen saanut paljon lisää perspektiiviä, ja pystyn pohtimaan ja tunnustelemaan millaista se on mahtanut olla.



En tiedä tarkkoja syitä ja kuvioita miksi niin kävi kuin kävi, mutta tiedän että äitini rakastaa minua ja on itse katkera tapahtumista. Toivoisin hänen antavan itselleen anteeksi, se on varmaan kauhea taakka. Itse en ole siis mitenkään katkera asiasta ja olen sanonut äidille ettei hänen tarvitse pyydellä minulta mitään anteeksi.

Vierailija

Luepa tarkemmin kirjoituksiani!! En tosiaan sano että lapset kuuluvat äidille AINA, ei edes minun tapauksessa, sanoinhan että isäni oli parempi vaihtoehto. Tarkoitin sitä mitä se tekee lapsen sisälle, se kun OMA äiti ei rakasta tarpeeksi, siltä se tuntui minusta, ja tuntuu yhä.



t. ap

Vierailija

Ihmettelen kyllä minäkin niitä naisia (tai no isiäkin myös), jotka pystyvät lapsensa jättämään. Jotenkin sen tajuaa vielä jos lapsilla on parempi isänsä luona jonkun erityisen syyn takia, kuten äidin sairauden tai surkean taloudellisen tilanteen takia. Mutta olen vaan itsekin nähnyt kuinka lapset ovat saaneet jäädä isälle vain sen takia, että äiti pääsee vapaammin elämään omaa elämäänsä, toisin sanoen juhlimaan ja etsimään uutta miestä. Tätä en vaan ymmärrä.

Vierailija

kyllähän sä aikuisena kykenet järjellä ajattelemaan, että äitisi ei jättänyt sinua siksi, että olisit jotenkin huono. Minullakin on huono itsetunto, vaikka kukaan ei ole jättänyt minua, että se ei välttämättä johdu sinullakaan vain äidistäsi. Jos näit äitiäsi noinkin usein, niin etkö ole koskaan jutellut asiasta hänen kanssaan?

Vierailija

perheessä on eron sattuessa oma paras ratkaisunsa. Toisinaan se on isä lähivanhempana. - Tunnen itsekin isiä, jotka ovat vanhempina aktiivisempia, lapsille enemmän läsnä jne. kuin ko. perheiden äidit.



YLEISESTI OTTAEN uskon kuitenkin myös, että lähtökohtaisesti lapsilla on tiukempi tunneside äitiin kuin isään. Siis yleisesti ottaen. Tämä side alkaa muodostua jo biologisista syistä odotusaikana. Lapsen varhaiskasvatus - jossa myös usein biologisista syistä äiti on enemmän läsnä - lisää tätä sidettä, samoin kuin kulttuurissamme vaikuttavat, vuosituhansiset perinteet ja asenteet, joita ei voi kieltää, vaikka tasa-arvoon pyritäänkin (Vastaavasti voisi pohtia, miksi miehet eivät edelleenkään käytä hameita tms.). Tasa-arvo ei ole samanlaisuuteen pyrkimistä, vaan samanARVOISUUTEEN ja yhtäläisiin mahdollisuuksiin pyrkimistä. Ja uskon, että vanhemmuusasia on yksi niistä asioista, joissa miehillä ja naisilla on yleisesti ottaen erilaiset lähtökohdat ihan luonnostaan: Naisilla on biologisia, hormonaalisia ja emotionaalisia syitä, jotka sitovat heidät SUURIMMASSA OSASSA tapauksia tiukemmin lapseen kuin perheen isän - ja näin myös lapset leimautuvat tiukemmin heihin.



Miettikääpä, miksi sarjakuvissa ja komedioissa sankari huutaa pulaan joutuessaan "Äitiii!", ei "Isiii"? Miksi käsite "äidinrakkaus" elää vuosituhansien aikaisessa kirjallisuudessa, kuvataiteessa ja runoudessa jumalrakkautta lähimpänä maallisen rakkauden muotona?



Perheet ovat yksilöllisiä, mutta niissä perheissä, joissa isä päätyy SELKEÄKSI lähivanhemmaksi ja äiti poistuu selvästi etäälle tai jopa hylkää perheensä, joutuvat lapset kyllä painimaan koko kulttuurin ( ja veikkaanpa että osittain myös myötäsyntyisten ) vanhempi-lapsi-suhde-kysymysten kanssa aivan eri tavalla, kuin niissä perheissä, joissa isä on se selkeästi etäisempi vanhemp tai jättää perheensä.



Ei tasa-arvoonkaan (tasavertaiset mahdollisuudet toimia eri rooleissa) voida pyrkiä hyssyttelemällä pois tosiasioita ja vetämällä kaikki mutkat suoriksi!

Vierailija

Sinähän tiedät, että sinun oli parempi olla isäsi kanssa. Isäsi halusi sinut ja sinun oli hyvä olla hänen kanssaan.



Äitisi ei halunnut lähivanhemmuutta. Ei siksi, että sinussa olisi ollut jotain vikaa, vaan siksi, että hän ei vain halunnut sitä. Ei äidissäsikään välttämättä mitään "vikaa" ollut, äitiys vaan ei ollut hänelle tärkeä. Ehkä hän on tunnekylmä ihminen muutenkin? Itsekäs? Omanedun tavoittelija? Mitä ikinä. Mutta joka tapauksessa sun oli parempi isälläsi.



Tuskin äitisi haluaa mitään anteeksiantoa, ei sun hänelle mitään tarvitse antaa anteeksi. Elämä on valintoja ja äitisi teki omansa. Kuulostaa lastenlastenkin kohdalla tehneen saman valinnan, tuskin kuvittelet sen johtuvan lapsista? Joten miksi aikaisempikaan valinta olisi johtunut lapsesta eli sinusta?



Anna olla. Älä viitsi kantaa tuota katkeruutta sisälläsi. Sinulla ei ollut hyvä äiti, sellaista sattuu. Se vaikuttaa sun loppuelämääsi vain jos annat sen vaikuttaa...

Vierailija

En tosiaan puhunut äitilleni asiasta, koska hän puhui aina minulle, että "ethän luule jätin sinut?" Hänellä siis jonkin sortin morkkis asiasta, en toki kilttinä jo kertaalleen jätettynä lapsena uskaltanut sanoa mitään siihen suuntaan. Äitihän olis voinut loukkaantua enemmän ja jättää minut kokonaan. Näin ajattelin!



Nykyisin olemme ns väleissä, näemme 3-4 krt vuodessa vaikka asumme 10km välimatkan päässä. Lapsiani äitini ei ole koskaan hoitanut, ei ehdi kuulema, ja on jo oman hoitanut, näillä sanoilla vastasi kun kerran erehdyin kysymään.



t. ap

Vierailija

Ei olis ollut parempi olla äitini luona, olisi ollut tosi epävakaata elämäni. MUTTA tarkoitan sitä että miten voi olla mahdollista että äiti tahtoo vaikka uuden miehen mielummin kuin oman lapsen? Sitä ihmettelen!



Tottakai on paras että lapsi asuu sen luona joka on turvallisin ja parhain vanhempi. En vaan voi ymmärtää äitejä jotka ovat niin kylmiä, en mitenkään voi.



Itsellä on ainakin sairaan huono itsetunto, mietin aina että mussa on pakko olla jotain perustavaa laatua olevaa vikaa kun oma äitikin on minut jättänyt, että mitä kamalaa olen tehnyt lapsena että äitini ei halunnut enää olla kanssani?



Etenkin omien laten myötä nuo ajatukset ovat vaan voimistuneet. Kun katson omia lapsiani en voisi ikänä heitä jättää!!

Vierailija

Kiitos vastanneille. Onneksi moni ymmärsi pointtini, en siis tarkoittanutkaan että kaikkien pitää ilman muuta jäädä äidille, tahdoin vaan tuoda esiin myös lapsen kannan tähän. Eli sen ettei se lapselle ihan se ja sama jos äiti jättää. Mutta edelleen kannatan sitä että paras olla isällä jos äiti ei siihen kykene, toivon vaan että sellaiset äidit miettisivät mitä lapselleen sillä tekevät.



t. ap

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat