Oletteko harkinneet sijaisperheenä toimimista?

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Hei,



Olen kuullut, että monilla tärppää sen jälkeen, kun elämään on tavalla tai toisella ilmaantunut lapsia. Esim. adoption tai sijaisperheeksi ryhtymisen jälkeen. Luen parhaillaan Kirjapajan kirjaa Terveisiä sijaisperheestä, jossa kerrotaan sijaisperhe-elämän arjesta aika koskettavalla tavalla. Mitä mieltä olette tästä vaihtoehdosta? ilman lasta elämää on vaikea ajatella. entä jos lapsi ei olisikaan biologisesti oma?

Tartuin Kirsikka Arkimiehen kirjaan kun luin siitä artikkelin alueemme lehdestä. Nyt tuntuu, että tätä asiaa voisi ainakin harkita. Lapsi on kuitenkin aina lahja - tavalla tai toisella?



Voimia kaikille lapsettomuuden kanssa kuukaudesta toiseen kipuileville,

t. saissu

Kommentit (4)

Vierailija

Ja meillä on nyt Pride käytynä. Kävimme aika pitkään lapsettomuushoitoja, jotka puolitoista vuotta sitten lopetimme tuloksettomina. Eipä silti ole käynyt pienessä mielessänikään, että nyt sitten tärppäisi oma biologinen vauva, kun ja jos elämään ilmaantuu niitä muita lapsia - eli se ei ainakaan meillä ole millään lailla ollut motiivina tähän sijaisvanhemmaksi ryhtymiseen. Pikemminkin olen sitä mieltä, että oma lapsettomuus on hyvä olla pitkälle käsitelty ja hyväksytty ennen kuin näin isoon asiaan elämässä ryhtyy.



Mukava muuten kuulla sinusta, Brooke73! Mehän joskus syksyllä vaihdettiin muutama ajatus näistä sijaisvanhemmuusjutuista, kiva kuulla että tekin olette edenneet sillä saralla. Kuulostat kyllä hämmästyttävästi kaksoisolennoltani, maalla asuva, suunnilleen sama hoitohistoria kuin meillä, ikännekin melkein täsmäävät minun ja mieheni kanssa... Ja nyt sitten vielä samainen kiinnostus sijaisvanhemmuuteenkin. Ihan hauskaa löytää hengenheimolaisia täältä virtuaalimaailmasta!



Siskoliisa mainitsikin tuon Kirsikka Arkimiehen kirjan, sitä olen ehtinyt vähän selailla ja nyt jonotan sitä lainaan. Pride-kurssilla on paljon samaa asiaa tullut vastaan ja aiheet ovat olleet mielenkiintoisia ja ajatuksia herättäviä. Ja on siellä joutunut omaa historiaansakin käymään läpi. Parasta antia ovat olleet kuitenkin sijaisperheinä toimivien ihmisten omat kokemukset ja kertomukset.



Aina välillä tulee tunne ettei meistä kuuna päivänä ole sellaiseen hommaan, kaikki tuntuu vaikealta ja vaativalta... mutta sitten toisina päivinä jaksaa taas ajatella, että eiväthän ne lapset oikeasti kaipaa kuin kunnon kotia, rakkautta ja huolenpitoa, eikä meillä pitäisi siinä suhteessa olla mitään pelättävää. Aika vuoristorataa ja mielen myllerrystä, mutta sitähän se aina on sen "normiperheen" perustaminenkin!



Meilläkin on ollut puhetta - varsinkin kun olimme valmennuksen ainoa lapseton pariskunta - lapsettomien valmiudesta ryhtyä sijaisperheeksi. Ei kai siinä sinänsä mitään ongelmaa ole, jokainen äiti ja isä on saanut lapsen joskus ensimmäistä kertaa. Sijoituslapsilla on myös niin erilaisia taustoja ja kokemuksia, ettei heitä voi muutenkaan verrata biologisiin, eli vaikka niitä omia olisi liuta niin silti on vanhempana ihan uuden asian edessä. Toisaalta lapsettomilla pariskunnilla on monesti se etu, että voi ottaa esim sisarukset, joille on vaikeampi löytää sijoitusperheitä kuin yksittäisille lapsille. Itse olemme ajatelleet juuri sisarussijoitusta, sillä tuntuisi mukavalta ajatella että lapsilla olisi kuitenkin toisensa vaikka muuten joutuisivatkin uusiin ja outoihin ympyröihin.



Kiva että kirjoitit, Skippo, ja kuulisin mielelläni lisää kokemuksiasi - niitä kun ei turhan paljon ole tarjolla ainakaan netissä. Mielenkiintoinen aihe ja kiva että tästäkin puhutaan tällä foorumilla. Niitä "ainahan voitte adoptoida" -kommentteja kyllä kuulee vuodesta toiseen, mutta harvemmin puhutaan näistä tuhansista kunnon kotia vailla olevista lapsista ihan täällä pitkin Suomen maata.

Vierailija

ja yksi biologinen, nyt 7v. Nämä pienet tulivat meille molemmat ollessaan vauvoja, toinen tuli 12/05, toinen 6/07. Nyt ollaan taas aktiivisemmin yrittämässä sitä omaa...



Brooke kirjoitti hyvin tuossa. Pride-valmennus on hyvä, siinä saa paljon tietoa ja tuntumaa tästä työstä. Ja tosiaan sen jälkeen voi miettiä miltä asia tuntuisi. Myöskin kouluttajat arvioivat oletteko sopivia sijaisperheeksi. Koulutuksessa käydään paljon asioita läpi, eli siellä pitää olla avoin. Saa paljon kotitehtäviä jne. Pitää olla valmis kertomaan siis ihan kaikesta....



Tämä työ on haastavaa nykypäivänä, kun on paljon kaikenlaisia tapauksia. Lapset ei välttämättä ole terveitä. Lisäksi itseä alkanut pelottaa se leima mikä usein sijaisperheillä on.. ja se että miten käyttäytyy lapsen kanssa julkisilla paikoilla, mitkä vaatteet yms. En tiedä ymmärrättekö.. Meillä kaikki lapset on kuitenkin samalla viivalla, kaikki yhtä tärkeitä ja rakkaita, saavat saman kohtelun. Ja kai se on tärkeintä kun itse tietää missä mennään, eikä välitä ulkopuolisten ajatuksista..

Mutta nämä lapset tarvitsevat tavallista perhe-elämää, rakkautta ja huolenpitoa. Tukea saa onneksi hyvin, varsinkin jos sitä osaa pyytää. Vertaistukiryhmiä on paljon, se on tärkeää päästä purkamaan asioita joita muuten ei saa kenellekään puhua (vaitiolovelvollisuus).



Mutta saa kysyä jos on kysyttävää, en ehkä osaa kaikkea kertoa :)

Vierailija

Me ollaan harkitsemassa sijaisperheeksi ryhtymistä. Asia on tavallaan kiinnostanut mua aina, jo ennen kuin tiesin lapsettomuusongelmastamme. Ja nyt se on tietysti saanut tuulta purjeisiin kun olemme käyneet hoidoissa jo useamman vuoden tuloksetta (4 ICSIä takana, tuloksena vain yksi raskaus joka sekin meni kesken), ja homma alkaa olla osaltamme loppusuoralla. Kokeilemme tänä vuonna vielä hoitoja luovutetuilla soluilla, mutta jos nekään eivät auta niin homma loppuu siihen.



Luin myös tuon mainitsemasi kirjan ja se innosti minua entisestään. Kävimme paikallisessa sossussa juttelemassa asiasta, ja ainakin alustavien keskustelujen pohjalta meitä pidettiin sopivina sijaisvanhemmiksi. Kuulemma se, että ei ole omia lapsia, ei tässä hommassa ole sen paremmin etu kuin haittakaan vaan kaikki ovat samalla viivalla. Nyt olemme aloittamassa pikapuoliin Pride-koulutuksen, joka antaa pätevyyden sijaisperheenä toimimiseen. Koulutus ei vielä sido meitä mihinkään, vaan sen käytyämme voimme tehdä päätöksen, lähdemmekö mukaan touhuun vai emme.



Jos olisimme nuorempia, harkitisisimme varmaan myös adoptiota, mutta ikämme takia (itse olen 35 ja mieheni on minua yli 10 v. vanhempi) se alkaa olla meille myöhäistä varsinkin, kun haluaisimme suomalaisen lapsen emmekä ulkomaalaista. Näissä olosuhteissa sijaisperhehomma tuntuu enemmän meidän jutulta ja sen toteutuminen paljon realistisemmalta. Sijaisvanhemmille kun ei ole mitään tiukkoja ikärajojakaan, vana päin vastoin siinä taitaa olla vain eduksi, jos on jo vähän enemmän ikää ja elämänkokemusta.



Tietystikään ei voi kuvitella, että sijaislapset korvaisivat biologisen lapsen. Ei se liene tarkoituskaan. Eiväthän sijaisvanhemmatkaan voi koskaan varmaan korvata lapselle biologisia vanhempia. Mutta tässä hoitovuosien aikana meillä ainakin on vahvistunut ajatus, että haluamme tavalla tai toisella lapsia elämäämme, vaikka ne eivät olisi biologisia lapsiamme. Suuri haastehan sijaisvanhemmuus aivan varmasti on, mutta uskon sen olevan myös tosi antoisaa.



Minäkin olen monesti kuullut tuon legendan (tai kai se monien kohdalla sitten on tottakin) että kun hautaa haaveet omasta lapsesta ja hakeutuu adoptio- tai sijaislapsijonoon niin kohta jo onkin raskaana. Ihanaahan se on, jos joillekin näin käy, mutta itse en kyllä sellaisesta haaveile. Meillä kun lapsettomuuden syy (miehessä oleva) on sellainen, että luomusti raskautumiseni on lähes 100% varmuudella mahdotonta.



Meille sanottiin sossussa, että sijaisperheasia voidaan ihan hyvin laittaa alulle jo nyt, vaikka vielä yrittäisimmekin lasta hoidoilla. Jos hoidot sitten tärppäisivätkin, niin voimme keskeyttää sijaisperheprojektin tai siirtää sitä myöhempään. Tuskin meille omin voimin mitään suurperhettä jenää on luvassa, kun ikää jo on, joten voisimme ihan hyvin ajatella ottavamme sijaislapsia omiemme lisäksikin. Asumme maalla ja tilaa meillä kyllä olisi useammallekin uudelle perheenjäsenelle.



Tässä minun ajatuksiani, olisi kiva vaihtaa asiasta enemmänkin ajatuksia jos muita samaa asiaa pohdiskelevia on!



T:Brooke

Vierailija

Kiva kuulla sinusta Juulija, meillä on tosiaan paljon yhteistä! Teillähän on sitten jännittävät ajat edessä, kun voitte jo piankin saada sijaislapsen tai -lapsia.



Me käydään nyt juuri parhaillaan Pride-koulutusta, ja se on tosiaan mielenkiintoista ja haastavaa, ja monenlaisia ajatuksia herättävää. Olen samaa mieltä, että oma lapsettomuus olisi varmaan hyvä olla jo aika pitkälle käsiteltynä, ennen kuin sijaisvenhemmaksi ryhtyy, sillä sen verran isojen asioiden ja tunteiden eteen siinä joutuu!



Meidän koulutuksessa on sikäli eri tilanne, että suurin osa muistakin osallistujista on lapsettomia pareja. Emmekä olleet edes ollenkaan vanhimmat kurssille osallistujat, vaikka niin pelkäsimme.



Mekin ollaan ajateltu, että mielellään ottaisimme kerralla vaikka useamman lapsen kuin yhden. Kun ei omia lapsia ole ja tilaa meillä kuitenkin riittäisi. Tietysti se olis aika iso pala haukattavaksi kerralla, mutta tosiaan sitten taas lapsilla olisi turvaa ja seuraa toisistaan uudessa tilanteessa.



Mutta katsellaan miten tilanne etenee. On joka tapauksessa ihanaa olla nyt mukana sellaisessa lapsiprojektissa, jossa onnistumisen mahdollisuudet ovat meidänkin kohdallamme oikeasti hyvät, toisin kuin hoidoissa.



Mukavaa talven jatkoa kaikille!



Brooke

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat