Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Kakkosta halutaan, mutta kovasti pelottaa

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Hei,



Onkohan muita samassa tilanteessa olevia/olleita? Esikoinen syntyi jokin aika sitten. Raskaus oli fyysisesti helppo, perätilan vuoksi tehty suunniteltu sektio helppo ja nopeasti toivuttu. Mies haluaisi kovasti kakkosta ja itsekin haluaisin enemmän kuin yhden lapsen.



Pelottaa kuitenkin kovasti enkä tiedä, uskallanko lähteä uudelleen uuteen raskauteen. Esikoinen säikäytti rakenneultrassa, epäiltiin kromosomihäiriötä. Lapsivesitutkimus kuitenkin kunnossa ja terve tyttö sieltä syntyikin. Tuohon toiseen ultraan saakka kaikki oli ihanaa ja onni taivaassa. Tuon ultran jälkeen alkoi pelottaa kaikki - jopa jo lapsivesitutkimuksen tulos haamuili takaraivossa: jos vaikka oli tullut virhe ja lapsi vammainen. Sitten tuli synnytyspelko - ei omasta, vaan lapsen puolesta - jos jotain pahaa tapahtuisi. Koko loppuraskauden takaraivossa kummitteli mitä pahimpia ajatuksia aina lapsen vammaisuudesta hänen vammautumiseensa ja menettämiseensä saakka.



Seuraavaa lasta suunnitellessa tulee mieleen ja pelottaa:

- kromosomihäiriö tms. vamma (eihän down tms. nyt maailmaa kaataisi, mutta raskasta se olisi ja tiedän joutuvani tulevaisuudessa, n. 30 vuoden kuluttua muutoinkin omaishoitajaksi - kuinka jaksaisin kahden kanssa...?)

- lapsen vammautuminen synnytyksessä (hapettomuus, aivovaurio, kuolema...)

- oma vammautuminen synnytyksessä (jälkiongelmat pelottavat - lähisuvussa eräs pahasti revennyt, useita korjausleikkauksia läpikäynyt ja silti ulosteenpidätyskykynsä menettänyt)

- yleensäkin se 9 kuukauden kestävä jatkuva pelossa eläminen, kun jotenkin koko ajan odottaa, että jotain pahaa tapahtuu - samalla kun toivoo jo synnytyksen hetken tulevan, jotta saa sen pienen ihmeen syliinsä.



Tyhmältähän tämä kuulostaa, hermoheikolta suorastaan. Mutta pelottaa oikeasti. Tuntuu, että tuo terve, isänsä sylissä tälläkin hetkellä unessa tuhiseva tyttö on lahja ja ensi kerralla kaikki ei voi mennä niin hyvin. Hyvä tuuri ei enää riitä - "ei makeaa mahan täydeltä", "itku pitkästä ilosta".



Onkohan tämä vain jokin synnytyksen/raskauden jälkeinen vaihe vai meneeköhän tämä järjetön pelko koskaa ohi? Mistähän löytyisi apua? Onkohan joku kallonkutistaja ainoa vaihtoehto? Jääköhän tuo tyttö ainokaiseksemme?



Onko kokemuksia, vai olenko ainoa joka tuskailee tämän asian kanssa? Nämä tunteet ihmetyttävät minua kovasti, koska normaalisti olen hyvin jalat-maassa elävä ihminen, joka ei harrasta tällaisia turhanpäiväisiä - mutta minulle tällä hetkellä niin todellisia - pelkoja...

Kommentit (4)

Vierailija

Hei Nanuli!



Luin kerran erään toimittajan blogia, jossa hän kertoi tunteistaan odottaessaan lasta, joka oli "jäänyt kiinni" seulonnoissa. Lapsen terveydestä ei ollut varmaa tietoa, sillä tämän blogin kirjoittaja ei halunnut lapsivesitutkimukseen pelätessään keskenmenoa. Blogi oli aika koskettava ja sai silloin minutkin ajattelemaan, mitä itse tekisin tilanteessa, jossa syntymätön lapseni olisi ehkä vammainen.



Blogin pitäjä tuli lopulta siihen tulokseen, että olipa lapsi terve tai ei, häntä rakastettaisiin silti. Häntä rupesi inhottamaan ihmisten puheet: "Ei ole väliä onko se tyttö vai poika, kunhan on terve." Lapsen arvo ei riipu terveydestä, äidin rakkaus ei riipu lapsen terveydestä niinkuin ei sukupuolestakaan.



On tietysti suuri siunaus saada terve lapsi, mutta sairaskin voi tuoda tullessaan sellaisia positiivisia asioita, joita ei nyt osaa kuvitellakaan. Esimerkiksi monet down-lapsien vanhemmat kertovat lapsistaan, etteivät koskaan vaihtaisi lastaan terveeseen. Heidän (ja varmasti monien muidenkin sairaiden lasten vanhempien) kirjoituksia löytyy varmasti netistä, ehkä niitä lukemalla pelko hälvenee.



Koskaan ei voi tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Sitä on turha jäädä pelkäämään, elä mielummin tässä päivässä ja "päivä vain ja hetki kerrallansa". Älä pelkää toisen lapsen saamista, sillä et voi vaikuttaa siihen, onko hän terve vai ei (tietysti teet parhaasi, etkä altista syntymätöntä lastasi sellaisille vaaroille, jotka voit välttää). Lisäksi vaikka lapsi olisikin terve ja kaikki menisi hyvin, voi hän vielä myöhemminkin sairastua. Itsekin voit.. ja miehesi. Kohtaloamme emme tiedä ja hyvä niin. Tapahtuipa mitä tahansa, kaikesta selvitään tavalla tai toisella. On turha murehtia tulevia mahdollisia tapahtumia nyt. Nauti lapsestasi ja elämästäsi, kun kaikki on kohdallaan. Älä epäile "hyvän tuurisi" riittämistä, vaan luota Luojasi huolenpitoon, "Hän ei yli voimien anna".



Toivon Sinulle jaksamista ja kaikkea hyvää!

Vierailija

Mun mielestä sun kannattais nyt unohtaa hetkeks toisen vauvan miettiminen ja keskityt siihen joka on ja nautit hänestä. Eivätköhän ne pelotkin sitten jossain vaiheessa hellitä. Ja voithan puhua niistä neuvolassa, jos kovasti vaivaavat.



Itsellä on toinen lapsi toiveissa, mutta se ei niin helposti ole onnistunutkaan kuin esikoinen vaan oon tullut kaksi keskenmenoa. Mutta rohkeasti vaan yritetään.

Esikoinen on nyt reilu 2vuotta. Kauhean isoa ikäeroa en haluaisi, mutta enpä olisi halunnut kauhean pientäkään, sillä halusin rauhassa keskittyä vauvaani ja imettämiseen ja opetella äitinä oloa, ennenkuin uusi vauva ilmoittaisi itsestään. Ei edes olisi kannattanut aloittaa yritystä ennen kuin lapsi oli jo yli 1v, kun kuukautiset alko vasta silloin. Ehkäisy jätettiin kun lapsi oli reilu puolitoista vuotias ja sain opintoni loppuun.



Eli ihan rauhassa vaan, ilmeisesti vauvasi ei vielä kovin vanha ole. Kyllä sitten tunnet kun olet valmis uuteen raskauteen ja vauvaan. Ja tarvittaessa sitten ammattiauttajalle, jos pelot vain vaivaavat.

Uusimmat

Suosituimmat