Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Kumman valitsen aviomiehen vai rakastajan? Ajatuksia tilanteestani?

Vierailija

Okei, tätä valintaa ei tehdä huutoäänestyksellä, mutta silti kuulisin mielelläni riippumattomia mielipiteitä tilanteestani. Oikeastaan se pelkistyy otsikossa mainituksia valinnaksi, vaikka noin kirjoitettuna näyttää aika karsealta.



Minulla ja miehellä takana reilut 10 vuotta kestänyt suhde. Tänä aikana on käyty läpi paljon rankkoja asioita. Mieheen rakastuin aikoinaan päättömästi ja hynttyyt löin hänen kanssaan yhteen vastoin järjenääntä. Ja on ollut pahempaa kuin pelkäsin, jos sitten parempaakin kuin toivoin. Lapsiakin on ja ovat vielä alle kouluikäisiä, esikoinen eskarissa ja pienimmän kanssa olen vielä vanhempainvapaalla.



Mies on vaikea. Taustalla hyvin väkivaltainen lapsuus ja seksuaalista hyväksikäyttöä. Asiat tulivat pintaan avioliittomme aölkuaikoina ja hän on käynyt terapiassa. Diagnoosina PTSD, mutta oikeastaan oirhetii vähemmän kuin voisi kuvitella. On jossain määrin ahdistunut, työnarkomaani ja perfektionisti ja suhtautuu elämään suorittamisena ja hänellä on hyvin alhainen omanarvontunto. Kaikesta huolimatta toimintakyvyssä ei ole moittimista. Hyvä isä, tekee varmaankin enemmän kotitöitä kuin minä, työssään loistava. Puolisona välillä hankala ja äärettömän ärsyttävä (lähinnä perfektionismin ja pedanttiuden vuoksi), mutta osaa olla myös huomioonottava ja suloinenkin. Erittäin suojeleva minua ja lapsia kohtaan ja hänelle on hyvin vaikea avautua tunteistaan yms. Hänellä on suhteemme aikana ollut pari yhdenyönjuttua, jotka on itse tunnustanut ja jotka olen antanut anteeksi. Viime vuodet on ollut uskollinen. Viimeisin pettäminen oli jonkinlaisen kertneen ahdistuksen huipentuma.



Toisen lapsen jälkeen sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja siitä toivuin hitaasti. Tälle lapselle isä on edelleen minua läheisempi, koska vauva-aikana hän jäi lähes täysin miehen hoidettavaksi. Palattuani tämän lapsen jälkeen töihin, tapasin tämän rakastajani. Aluksi se varmaan oli kai lähinnä jonkinlaista oman viehätysvoimani testausta ja halua johonkin omaan rankan kotonaolon jälkeen, mutta hän on aivan loistotyyppi. Minulla oli sinkkuaikoina pitkä lista vaatimuksia sopivalle miehelle, aviomieheni täyttää niistä pari, tämä rakastajani lähes kaikki. Hänkin oli perheellinen, mutta emme silti pystyneet lopettamaan suhdetta aikoihin. lopetin sen viime keväänä, kun olin raskaana, mutta nyt olemme vaihdelleet taas meilejä ja tapasimmekin pari kertaa. Mitään ei tapahtunut, mutta hänen vaimonsa sai tietää ja kertoi myös minun miehelleni. he ovat eroamassa, minun mieheni olisi valmis vielä yrittämään kanssani. Rakastajani haluaisi, että muuttaisimme yhteen.



Molemmissa miehissä on puolensa. Aviomieheni on tietysti lasteni isä ja hän on ehkä kuitenkin se suuri rakkauteni, jos sellaista nyt sitten on olemassa. Mutta hänen kanssaan on kaikki vain niin vaikeaa ja kipeää. Rakastaja on hauska, kiva ja hänen kanssaan on kaikki helppoa ja mukavaa ja hän on luotettava.



Seksistä tässä ei ole kyse. Se on itse asiassa parempaa mieheni kanssa, mutta oikein ok rakastajankin kanssa.



Mieheni sai tietää tästä toisesta viime viikolla ja olen nyt vanhempieni luona miettimässä asioitani. Niin omituista kuin se onkin, niin jotenkin asiat tuntuvat menneen väärinpäin. Jotenkin sen pitäisi olla niin, että aviomieheni olisi rakastajani ja rakastajani aviomieheni, silloin valinta olisikin helppo, mutta kun ei ole. Enpä olisi ikinä uskonut, että tällaisesta sotkusta itseni löydän.

Sivut

Kommentit (30)

Vierailija

Jos kerta asiaa puntaroidessa puntit ovat lähes tasan ja aviomies peräti voittaa rakastajan rakastajana, niin eikö liene itsestään selvää, että aviomies on se oikea vaihtoehto. Ethän oikeasti voi tietää, onko rakastajan kanssa todellinen arkinen yhteiselo sen helpompaa kuin ajoittain hankalan miehesi kanssa. Siitä sinulla ei ole mitään kokemusta, vaikka hurvittelu nyt ihanaa ja mutkatonta olisikin. Kaupanpäälle vielä ne lapset ja exät.... Ei kai tuota nyt oikeasti tarvitse edes miettiä.

Vierailija

En myöskään ole ollenkaan varma, että rakastajani olisi parempi mies sen enempää minulle kuin yleisesti ottaenkaan kuin aviomieheni. Helpompi ja simppelimpi kyllä. Osittain epäilen, että kärsin ehkä lähinnä turnausväsymyksestä ja siksi tämä toinen mies houkuttaa. Rehellisesti sanoen en nimittäin rakasta häntä läheskään samalla intesiteetillä kuin aviomiestäni.



Ap

[/quote]




vaikka mies oli kuinka mukava ja ihana, niin jos häntä ei rakasta tarpeeksi , ei rakasta. Mieti siihen kaupan päälle kaikki ne uusperheen ihanuudet, kun vieraat lapset ja vihainen ex-vaimo tulevat mukaan kuvioihin. Mieti. Mieti lapsiasi. Ja lue uudestaan tuo lauseesi. Eikö valinta liene selvä? Pysy nykyisessä.



Menkää miehesi kanssa yhteiseen parisuhdeterapiaan. Turnausväsymyksen takia ei vielä kannata vaihtaa uuteen.

Vierailija

jäisit yksin ja keskenäsi? Ero voi olla vähemmän kiinnostava, jos sitä ei seuraakaan huikea uusi suhde, vaan yksinäinen asunto ja omat mietteet.

Vierailija

hyvät ja huonot. Molemmissa on kuitenkin ne "Muuten mutta... olisiko toinen sittenkin parempi?" Eroa ja ole hetki yksin. Mieti ja kokoa ajatuskesi. Oletko ajatellut edes tätä vaihtoehtoa? Kyllä sinulla on muitakin vaihtoehtoja kuin nämä kaksi! Sen jälkeen voit tavata sen jonka kanssa ei tarvitse punnita vaihtoehtoja vaan todeta, että tässä on elämäni mies. Miksi aikuisen naisen, äidin, pitäisi tyytyä yhtään vähempään?!

Vierailija

Tää alotus on kyllä ollut tällä palstalla (ainakin) kerran aikaisemmin. Ja myös osa vastauksista oli siinä aikaisemmassa ketjussa.



Taitaa ap:llä olla teksti valmiina koneella (ja muutama itse kirjoitettu "vastaus"). Miten joku jaksaa???

Vierailija

tiedä, haluatko koko miestä, etkä tunnu edes älyävän hävetä yhtään? Jos nyt et omista kakaroistasi välittäisikään, niin miten kehtaat vampata niiltä "rakastajasi" lapsilta isän?

Vierailija

Kuulostaa ihan samalta tilanteelta, minkä miehesi(?) siellä kertoi. Jos kyse on samasta tapauksesta, niin ymmärrän, että on ollut vaikeaa, mutta ainakin miehesi varmasti rakastaa sinua hirveästi.

Vierailija

On houkuttelevaa ajatella jotain, mikä kertarysäyksellä poistaisi kaikki ongelmat. Niin ei kuitenkaan oikeassa elämässä ikinä käy, korkeintaan saa vaihdettua ne ongelmat uusiin.



Sinulla on jo mies ja kirjoituksestasi päätellen olette ihan toimiva tiimi. Olisitko ihan oikeasti valmis luopumaan hänestä? Tuo jonkun ehdottama aviomiehen vaihtaminen rakastajaksi ja rakastajan aviomieheksi kun ei taitaisi kuitenkaan ihan niin vain onnistua. Oikeastiko haluaisit vaihtamaan selvästi kovasti rakastamasi miehen johonkuhun, joka on kiva ja mukava ja jonka kanssa seksikin on ihan ok?



Onnea matkaan avioliiton takaisin parempaan kuosiin kursimisessa.

Vierailija

häntä sellaisena osaisi ajatella. Diagnoosi on, mutta jonkinlaisen diagnoosinhan pystyisi antamaan lähes jokaiselle. Ja onhan minullakin se mielenterveysongelmaisen diagnoosi. Ja pahemmassa kunnossa minä synnytyksen jälkeisen masennuksen takia olin kuin mieheni ikinä. Hänellä oireet ovat ehkä monijnaisempia, mutta vaikuttavat vähemmän toimintakykyyn kuin tuo masennukseni vaikutti minun.



En myöskään ole ollenkaan varma, että rakastajani olisi parempi mies sen enempää minulle kuin yleisesti ottaenkaan kuin aviomieheni. Helpompi ja simppelimpi kyllä. Osittain epäilen, että kärsin ehkä lähinnä turnausväsymyksestä ja siksi tämä toinen mies houkuttaa. Rehellisesti sanoen en nimittäin rakasta häntä läheskään samalla intesiteetillä kuin aviomiestäni.



Lasten kannalta ero olisi hankala. Varmasti saisimme käytännön asioista sovittua ja miehenikin varmasti haluaisi lapsille parasta, mutta enpä tiedä, mitä se paras olisi. Mieheni on oikeasti hyvä isä ja kuten sanoin, niin etenkin toiselle lapsellemme minua tärkeämpikin. Sitten on tietysti vielä rakastajani lapset. Heillä ero on ilmeisesti selviö, mutta hänen lapsiaan en edes tunne. Ja yhteensä meillä on lapsia sen verran, että ei mahduttaisi kerralla edes tavalliseen tila-autoon.



Ap

Vierailija

Ja minäkin tosiaan olen sitä mieltä, että perhettä ei kannata rikkoa, jos ei ole ihan pakko. Ei ainakaan pelkän turnausväsymyksen takia.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat