Mutta ei se koskaan kestä kauaa. Yleensä molemmat purskahdamme nauruun kun olen niin naurettava rääkyessäni ja kiroillessani ja uhoillessani että itseänikin alkaa naurattaa.
Eikä siihen yleensä ole mitään kovin pahaa syytä, yleinen stressitilanne vain laukeaa niin.
vihaan paitsi miestäni, koko maailmaa vähintään kerran viikossa, joskus useamminkin. Riippuu usein stressin määrästä, mutta mieshän se on joka sen kaikkein pahimman raivon joutuu näkemään ja kestämään, johtui se hänestä eli ei.
Jälkeenpäin kaduttaa ja pyytelen anteeksi ja lepyttelen moneen otteeseen. Mies itse on sanonut että ei se enää mitään, kun nyt jo neljän vuoden jälkeen tietää että se menee yhtä nopeasti ohi kuin alkoikin. Ensimmäiset raivonpurkaukset multa oli kuulemma aika pelottavia, hän kun ei ollut koskaan aiemmin nähnyt tai kuullut naisen huutavan tai kiroavan :D mutta edes raivoissani en ole miettinyt miten järjestäisin avioeron parhaiten, ensinnäkään minä en edes pysty sellaiseen yksityiskohtaiseen mietiskelyyn raivoni aikana.
... about kerran kuussa tulee sellainen raivari, että sillä hetkellä suorastaan vihaan miestäni yli kaiken. Mutta aiheet noihin purkauksiin eivät ole olleet vakavia, joten toivun tästä puuskasta nopeasti ja viimeistään seuraavana päivänä taas kehrätään.
... about kerran kuussa tulee sellainen raivari, että sillä hetkellä suorastaan vihaan miestäni yli kaiken. Mutta aiheet noihin purkauksiin eivät ole olleet vakavia, joten toivun tästä puuskasta nopeasti ja viimeistään seuraavana päivänä taas kehrätään.
Sivut
oli niin itsekäs laiska paska, ettei toista. nykyistä en ole vihannut kertaakaan, yhdessä nyt 8 v
ehkä kerran tai pari kuussa. Nuorempana raivostuin useammin, mutta olen kaikinpuolin helposti syttyvä luonne.
Eli noin kerran neljässä vuodessa
Mutta en nyt hirveän raivolla mutta mietin kuitenkin eroa tms-
Ja ei miehen tartte jaksaa, jos ei kestä niin lähteköön ja tottakai pyydän anteeksi ja selitän miksi käyttäydyin niin.
nämä raivarit?? minkäs niille voi kun on niin kiivasluonne... tai hormoonit heittää?
t.ap
Mutta ei se koskaan kestä kauaa. Yleensä molemmat purskahdamme nauruun kun olen niin naurettava rääkyessäni ja kiroillessani ja uhoillessani että itseänikin alkaa naurattaa.
Eikä siihen yleensä ole mitään kovin pahaa syytä, yleinen stressitilanne vain laukeaa niin.
hetken. Sitten tajusin olevani itsekin aika höhlä.
Anteeksi vain, mutta suomenkielessä ei todellakaan sanota noin. Kuulostaa vitsiltä ja huomio kiinnittyy ennemmin sanavalintaan kuin itse asiaan.
vihaan paitsi miestäni, koko maailmaa vähintään kerran viikossa, joskus useamminkin. Riippuu usein stressin määrästä, mutta mieshän se on joka sen kaikkein pahimman raivon joutuu näkemään ja kestämään, johtui se hänestä eli ei.
Jälkeenpäin kaduttaa ja pyytelen anteeksi ja lepyttelen moneen otteeseen. Mies itse on sanonut että ei se enää mitään, kun nyt jo neljän vuoden jälkeen tietää että se menee yhtä nopeasti ohi kuin alkoikin. Ensimmäiset raivonpurkaukset multa oli kuulemma aika pelottavia, hän kun ei ollut koskaan aiemmin nähnyt tai kuullut naisen huutavan tai kiroavan :D mutta edes raivoissani en ole miettinyt miten järjestäisin avioeron parhaiten, ensinnäkään minä en edes pysty sellaiseen yksityiskohtaiseen mietiskelyyn raivoni aikana.
... about kerran kuussa tulee sellainen raivari, että sillä hetkellä suorastaan vihaan miestäni yli kaiken. Mutta aiheet noihin purkauksiin eivät ole olleet vakavia, joten toivun tästä puuskasta nopeasti ja viimeistään seuraavana päivänä taas kehrätään.
yhdessä ollaan oltu 13 vuotta
Exää kyllä vihasin välillä oikein railakkaasti, nyt en tunne sitä kohtaan mitään.
Olen sen verran kiivas luonne että suutun helposti ja kun suutun suutun kunnolla. Lepyn kyllä yhtä helposti.
Sivut