4-vuotiaan jättiläisraivari. Mitä ois pitänyt tehdä?

Vierailija

mutta lapsikaan ei pystynyt varmaan enään tilannetta hallitsemaan ja siksi se pääsi noin pitkälle. Mutta näistä oppii lapsikin. Ihana kun sanoi noin illalla :)

itselläkin on 4-vuotias kuopus ja voin kuvitella tilanteen.

Kommentit (11)

Vierailija

Ei varmasti ole yhtä ainoata oikeaa tapaa toimia, mutta minusta te toimitte oikein hyvin. Lapsellanne on varmasti turvallinen olo. Hän tietää, että raja on jossain ja vanhemmat pitävät hänestä huolta, vaikka hän saisi millaisen megalomaanisen kohtauksen.

Vierailija

jos ei koskaan ole raivareita saaneet. Kyllä yleensä joka lapsi välillä raivarin saa, kuuluu tavallaan jo työnkuvaan kun pitää säännöt ittelleen selvittää. Olisin enemmän huolissaan lapsesta, joka ei hae rajojaan ollenkaan kuin lapsesta joka hakee. Ap, toimit ihan oikein.

Vierailija

sai noin paljon tulta alleen. Olihan meillä aikamoista häsellystä se lähtö ja toi meidän 4-vuotias on sellanen, että häsellys tempaa sen saman tien mukaansa ja se alkaa hääräämään kauheella tohinalla kaikkea epäolennaista. Mutta ei aina muista olla niin selkeä ja me molemmat vanhemmat ollaan sellasia "häseltäjiä", että ruokitaan itsekin lapsen taipumusta sählätä.



Eniten mua kuitenkin häiritsee se tunne, joka mulle tuli siinä vaiheessa kun lapsi haukkui ja löi mua, eli että konstit on loppu. Ei voi olla enää fyysisempi olematta väkivaltainen, ei tehoa enää jäähyt, puhe ei kuulu edes omiin korviin lapsen huudon ohi. Mitä sitten voi tehdä kun raja on saavutettu?



Sitä kanssa mietin, että pitäiskö ylipäätään sallia sellaista huutoa, olisiko pitänyt pistää sille älyttömälle karjunnalle joku piste jo aiemmin. Ja miten??



Kaiken kaikkiaan täytyy kai olla tyytyväinen, että nilkutettiin tuokin raivari jotenkin läpi ilman, että ylitettiin se tietty raja. Ois mielenkiintoista tietää, mitä supernanny sanoisi, jos näkisi koko homman videolta. Mitkä oli ne ratkaisevat tekijän mönkäänmenon kannalta.



ap

Vierailija

Meidän 4-vuotias sai eilen aivan käsittämättömän raivokohtauksen. Oltiin lähdössä autolla mökille ja kaikki alkoi ulkovaatteiden pukemisesta. Isänsä laittoi kypärälakin lapselle, josta lapsi alkoi huutamaan, että haluaa pukea itse. Omatoimisesta pukemisesta ei kuitenkaan tullut mitään, vaan lapsi alkoi riisua jo päällä olevia vaatteita ja pukea päälleen mitä sattuu, mm. pikkusisaren vaatteita. Isänsä selitti, että ei ole aikaa vänkyillä, pian tulee pimeä ja nyt on lähdettävä. Jos haluaa pukea itse, pitää myös pukea eikä riisua tai laittaa päälle mitä sattuu. Isänsä alkoi pukea lasta puoliväkisin.



Kiukku vain yltyi "väärän haalarin" takia, kun parempi haalari oli pesussa ja piti laittaa varahaalari päälle. Yritettiin selittää, että haalari on pesussa ja siksi täytyy laittaa varahaalari, muita ei ole. Väännettiin haalaria päälle, mutta lapsi alkoi sätkiä, potkia ja lyödä. Laitettiin lapsi jäähylle, jossa lapsi heitti puolet päällä olevista vaatteista pihalle ja karjui haluavansa sitä ja ei-haluavansa tätä.



Muut oltiin valmiita, lähdettiin ulos. Nostettiin lapsi sukkasillaan ja puolipukeisillaan pihalle, sanottiin että nyt lähdetään, jos vaatteet ei ole päällä, niin sitten lähdet ilman. Ihan järkyttävä karjunta, lapsi huutaa naama punaisena ja heittäytyy lumihankeen. Oltiin kuin ei mitään tapahtuisikaan, pakattiin autoa.



Kipattiin lapsi autoon, tai yritettiin. Lapsi lyö ja potkii ja yrittää purra. Sanon, että ei auta, kun äiti ja isä päättää, että lähdetään, niin silloin kans lähdetään. Huutaa mulle, että olen tyhmä ja ettei hän tykkää meistä. Sanoin takaisin, että minä tykkään sinusta ja siksi vaadin, että turvavyö on oltava autossa. Lapsi irrotti turvavyötään, jouduin pitelemään sitä käsistä. En kuitenkaan voinut pitää omaa turvavyötä kiinni, jos pitelin lasta, joten kun päästin irti, lapsi aukaisi turvavyöt saman tien. Kaarrettiin tien sivuun, nostin lapsen ulos autosta ja pistin lumihankeen istumaan. Tässä vaiheessa mun hermo petti ja karjuin tien poskessa, että turvavyöt pysyy kiinni ja piste.



Hetken kuluttua lapsi kai totesi, että ei auta ja suostui jäämään autoon ja pitämään turvavyöt kiinni. Huuto jatkui edelleen. Sanoin, että jos huuto ei lopu kun lasken viiteen, tulee pikkukakkosarestia. Jos haluaa katsoa pikkukakkosta seuraavalla viikolla, pitää lakata karjumasta. Tuli pikkukakkosarestia, mutta lapsi alkoi vähitellen tyyntyä.



Hetken kuluttua lapsi oli jo hiljaa, silloin puhuimme hänelle ja sanoimme, että nyt meni kyllä kiukuttelu ihan överiksi. Koska me ollaan aikuisia, me päätetään milloin lähdetään ja mitä vaatteita pitää ulos laittaa päälle. Ja että tiedetään, että lapsi osaa pukea hyvin, mutta jos haluaa pukea itse, niin pitää sitten myös pukea eikä tehdä mitä sattuu. Että meille tuli aika paha mieli, kun lapsi haukkui meitä tyhmiksi ja yritti lyödä yms. Ja että autossa turvavyöt pysyy aina kiinni, se ei ole millään tavalla neuvottelukysymys. Sitten se nukahti.



Illalla kotona lapsi tuli sanomaan mulle, että "Äiti tykkään minä sinusta. Minä olin vähän sellanen höpsö" :D

----



Mutta mitä ihmettä olisi voinut tehdä tai miten olisi voinut hoitaa tuon homman paremmin? Siinä vaiheessa kun lapsi haukkui ja löi ja yritti purra, niin tuntui kyllä että konstit loppuu. Lapsi oli ihan pitelemätön. Ja korostan sitä, että me ei olla suvaittu haukkumista, lyömistä yms. Jäähyt on olleet käytössä, ollaan yritetty selittää ja antaa lapsenkin sanan vaikuttaa, mutta meidän asettamissa puitteissa. Mutta tämä raivari meni aivan yli kaiken tähänastisen.

Vierailija

Vaikka vanhempi olisi kuinka hyvä ja ihana ja johdonmukainen, lapset saavat raivareita. NE vaan kuuluvat lapsen kehitykseen. Tilanteet hoidetaan yleensä paremmin, joskus huonommin. Lapselle on PARASTA MAHDOLLISTA tukea kasvulle se, että hän näkee myös sen, että vanhemmat ovat ihmisiä. Että lapsen oma käytös vaikuttaa myös ympäröiviin ihmisiin, joskus jopa niin, että äiti tai isä tai joku muu suuttuu.

Vierailija

Ihmeen pitkään jaksoit rauhallisesti selittää. Ilmeisesti lapsi tarvitsi sen sinun karjumisesi tajutakseen, ettei pelleily auta, koska pian sen jälkeen antoi periksi. Itse olen myös huomannut, että tietyn tyyppisissä itkupotkuraivareissa ei auta kuin olla tiukkana ja lopuksi itse hermostua, siihen se lapsen raivoaminen yleensä loppuu. Miksi kysyt mitä olisit voinut tehdä toisin? Tuskin tuollaisessa uhmaraivarissa mikään sen kummemmin olisi auttanut. Ainoa tietenkin, jos jotenkin pystyisi tuollaiset tilanteet ennakoimaan, ettei sitä edes syntyisi. Mutta harva sellaiseen pystyyn. Silloin, jos tietää, että tietyntyyppisissä tilanteissa lapsella on tapana saada raivareita, niihin voi yrittää miettiä jotakin ennakoimiskonsteja.



Kaiken kaikkiaan hyvinhän se meni. Lapsikin ymmärsi olleensa "höpsö"!

Vierailija

Itse painin noide "uhma" kohtausten parissa päivittäin. Minulla on neljä vuotiaat kaksoset tyttö ja poika. Pojalla on ollut uhmaa tasaisesti jo 1,5vuotiaasta, mutta tytöllä nyt vasta eka kausi menossa.

Pojalla on vähemmän tuollaisia yltiöpäisiä raivareita, mutta pienempiä lähes päivittäin. Tyttö taa saa noita isompia raivareita viikottain. Huutaa naama punaisena, lyö, potkii ja haukkuu äitiä.

Tähän asti aina on näistä jotenkin selvitty. Mutta tottahan on, että jos itsellä ääni kohoaa tulee huono.omatunto. Mutta joskus asioista ei voi jäädä neuvottelemaan. Esim. juuri tuo turvavyöt pysyy kiinni autossa, on ehdoton juttu.

Voimia, ja eiköhän me tästä vielä selvitä :)

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat