Vierailija

Kuopus tuntuu aina niin suloiselta ja rakkaalta :)

Itsekin pussailen omaa 11-kuistani koko ajan, mutta yritän vähän hillitä itseäni ihmisten ilmoilla.

Kommentit (16)

voihan se toki olla noinkin, kuten numero 8 kirjoittaa.

Miksi sitten ystäväni hakeutuu seuraamme, jos on tylsistynyt juttuihini?

Kun joka kerta tuo sama pusuttelu-meininki, enkä suinkaan samoja asioita puhu joka kerta ;)

Niin tai näin, outo tyyli.

mun ystävällä tyttö 6 ja poika kohta 4, kantaa poikaa sylissä rätin ja tutin kera, pussailee, lässyttää ja antaa pojan keskeyttää ja pompottaa itteään mielin määrin. huh. Aika raskas seurata!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

mutta onhan meilläkin vauva, vasta 3 kk ikäinen.

Rakas vauva on, jota kyllä sylitellään ja pussaillaan =)

Mutta emme mitenkään ylikorostuneesti, vaikka sitten kylässä ollessamme tai vieraitten ollessa meillä.



ap

jos ei oo muuta elämää ku lapset ni anna ystävän olla siinä omassa maailmassaan. itse en pitäisi sellaisesta käytöksestä, silloin voidaan yhtä hyivn olla kyläilemättä ja jättää kuulumisten vaihto sellaiseen hetkeen kun se on molemminpuolista.



ennen lastensaanti useimmat naiset vouhottaa ystävyyden tärkeydestä ja joka asiasta loukkaannutaan mutta lapsien myötä ystävyys yhtäkkiä unohtuu ja kuvitellaan että kaikki haluaa lässyttää sille pikku kullanmurulle.



ps. itselläni on myös lapsi, vaikka joku taas tietty kuvittelee että lapseton maailmanmatkaaja ja baarissa pörrääjä avautuu.

ystävälläni on 2 lasta, 4 v tyttö ja 1 v poika.

Kun ovat meillä kylässä, tuo tyttö leikki meidän lasten kanssa (5 v ja 7 v ja vauva).

Poika on yleensä aina äitinsä lähettyvillä, minkä ymmärrän hyvin, onhan hän pieni vielä.

Sitä ihmettelen, kun ystäväni koko ajan ylikorostuneesti pussailee tuota pientä.

Ei hellyydessä mitään pahaa ole, mutta mielestäni siltikin outoa, että koko ajan!

Kovaäänisiä pusutteluita, ja uppoutuu täysin tuohon poikaansa, ei kuule eikä näe silloin mitään muuta.

Juttele siinä sitten ystäväsi kanssa.

Ärsyttävä piirre, ja tuntuu tosi turhauttavalta kun jotakin yritän jutella, kaikki tuntuu menevän ohi korviensa.

Mietin vaan, että miksi tekee noin? En kehtaa kysyä =)

Mitä ajatuksia moinen käytös sussa herättää?

Minulla myös on ystävä, joka ei näe tai kuule mitään, kun lapsi on (lähes koko ajan) sylissä ja haliteltavana tai jos lapsi haluaa jotain. Minua ärsyttää jutella aikuisten kesken, kun tämä keskustelu keskeytyy jatkuvasti, kun tämän ystävän poika tekee tai sanoo jotain. Minun mielestä lasten täytyisi oppia odottamaan hetken, että äiti voi sanoa esim. lauseen loppuun ja sitten vasta kiinnittää huomion lapseen. Tätä samaa tapahtuu myös, kun puhumme puhelimessa. Ystäväni ei kertaakaan sano lapselle, että odota hetki äiti on puhelimessa, vaan juttelee samalla lapselle ja ehkä puolella korvalla kuuntelee minua, jos kuuntelee. Tai siltä ainakin minusta tuntuu, kun olen sanomassa jotain niin yhtäkkiä puhelimesta kuuluu lässytystä, kun ystäväni jutteleekin lapselleen joka on sanonut tai tehnyt jotain.



Minulla itselläni on myös kaksi pientä lasta. Halin ja pussailen heitä paljon, kun he tulevat syliin. Vietän lasten kanssa paljon aikaa ja pidän heitä paljon sylissä. Lapseni kuitenkin osaavat odottaa, jos sanon, että odota hetki äiti juttelee nyt toisen tätin kanssa tms. Tietenki on eri asia, jos lapsi itkee tai on joku muu hätä, mutta jos siis on vain kyse siitä että lapsi näyttää äidille jotain lelua tai muuta vastaavaa.



Nautin siitä, kun tapaamme ystäväni kanssa ilman lapsia. Silloin hän kuuntelee minua ja pystymme juttelemaan rauhassa. On kuitenkin kiva nähdä myös lasten kanssa, että lapsetkin saavat kyläillä ja leikkiä yhdessä.

miten jotkut äidit oikeasti jaksaa olla niiiin kiinni lapsissaan, ettei aikuisille ystäville riitä aikaa. Minulla ainakin räjähtäis pää! Vaikka lapsiani rakastankin todella paljon.

Lainaus:

Kuopus tuntuu aina niin suloiselta ja rakkaalta :)

Itsekin pussailen omaa 11-kuistani koko ajan, mutta yritän vähän hillitä itseäni ihmisten ilmoilla.

Jotkut äidit vaan tuntuvat rakastavan ja hellivän vauvoja ja pieniä lapsia yli kaiken, hellittely jää sitten kun lapsi alkaa olla leikki-ikäinen ja isompi. Mikä on sääli.

Minulla on myös yksi ystävä, joka aina, siis ihan aina, on täysin lastensa hallittavissa. Olimme sitten ulkona, heillä, meillä, aina puhe keskeytyy. Kun joko 3- tai 5-vuotias tulee keskeyttämään.



Ymmärrän kyllä, että lapset ovat etusijalla, niin ne ovat meilläkin, mutta ei meillä aikuiset ole lasten pompoteltavissa. Jos jompi kumpi inahtaa tai vilaiseekin äitiin, niin äiti uppoutuu täysin lapseen, seisoo vaikka päällään jo lapsi sillä sekunnilla keksii sitä pyytämään.



Yhtään lausetta hän ei puhu loppuun, yhtään lausetta hän ei kuuntele loppuun.



Miten lapset oppivat normaaleja käytöstapoja, jos aikuisten maailman pitää seisahtua aina kun heillä on jotakin asiaa tai vaatimuksia.



Okei, tuo yksivuotias on varmaan äitinsä silmäterä. Niin minunkin yksivuotias on minun silmäterä. Mutta ehkä äitinsä on epävarma sosiaalisissa tilanteissa ja ikäänkuin pakenee lapsen maailmaan turvaan?

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat