Israelin rikokset Gazassa jatkuvat

Vierailija

Äiti-ihmisenä kauhistuttaa lukea juttuja Gazasta. Tähän mennessä tapahtunutta:



- Satoja ihmisiä on kuollut pommituksissa, suuri osa viattomia siviilejä.

- Israel estää ulkomaisia toimittajia pääsemästä paikan päälle ja raportoimasta tapahtumia.

- Viimeksi pommitettiin tuusan nuuskaksi Kirkon Ulkomaanavun sairaala, vaikka se oli hyvin merkitty. On kuulemma lkaikkien kansainvälisten sopimusten vastaista.

- Israel käski sataa siviiliä menemään turvaan rakennuksen, ja sitten pommitti sitä. Noin 30 kuoli.

- Lääkehenkilökunnalta estettiin pääsy pommitettuun rakennukseen hoitamaan uhreja. Kun he sinne lopulta pääsivät, neljän kuolleen äidin viereltä löytyi henkihieverissä olevat pienet lapset.

- Avustusjärjestön edustaja raportoi, että monet lapset eivät enää syö eivätkä puhu, vaan takertuvat vain kiinni vanhempiinsa. Järjestöt kuten SPR puhuvat humanitaarisesta katastrofista.

- Seuraavaksi Israel suunnittelee kaupunkisotaa suurissa siviilikohteissa.



Ja kyllä kyllä, Hamas lähettää raketteja Israeliin. Mutta voiko tällä puolustella vielä suurempaa pahuutta, valtio- ja sotarikoksia? Miksei kansainvälinen yhteisö jo puutu asiaan?

Kommentit (1)

Vierailija

Toinen Israel



Kirjailija: Susan Nathan

Kääntäjä: Seppo Raudaskoski

Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Otava

Sidosasu: Sidottu, Kieli: suomi

Julkaistu: 2005, Sivumäärä: 352

ISBN10: 9511203789

ISBN13: 9789511203780



Kuvaus:

Yllättävä näkökulma Israelin tilanteeseen, juutalaisnaisen rohkeaa rauhantyötä



Brittiläinen Susan Nathan muutti viisikymppisenä varoituksista­ piittaamatta Tamran arabikylään Pohjois-Israelissa. Hänestä tuli kaupungin­ ainoa juutalainen asukas. Nathanin telavivilaiset, vasemmistolaiset ystävät arvelivat­ hänen ymmärtäneen Lähi-idän poliittisen todellisuuden pahasti väärin: "Sinut raiskataan ja tapetaan siellä. Arabit voivat olla alkuun ystävällisiä, mutta sitten ne käyvät sinua vastaan."



Tamrassa Nathan sai omin silmin todeta kuilun, joka erottaa juutalaiset ja palestiinalaiset toisistaan. Kansanosien välinen eristäytyminen ja juutalaisten arabeja kohtaan­ harjoittama diskriminointi muistutti jopa apartheid­-järjestelmää. Nathan vie lukijan tutkimusmatkalle Lähi-idän pitkä­ikäisimmän kriisin lähteille ja tarjoaa näkymiä siihen, miksi konflikti tuntuu ratkaisemattomalta. Samalla hän omalla esimerkillään osoittaa, että sovussa eläminen on mahdollista.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat