3-kuumeilijoiden vko 3

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Aloitetaanpas uusi viikkopino! Ainakaan en tälle vkolle uutta pinoa huomannut...

Sivut

Kommentit (71)

Vierailija

Niin ptikä pino, että en edes yritä muistaa kaikkia plussanneita, tädin kohdanneita, uusi ja takaisin palanneita.



Onnea kuitenkin kaikille plussanneille. Hih etenkin Nella jäi mieleen, kun on tehnyt oikein pienen mini tutkimuksen eri raskaustestejen toimivuudesta ;)



Nro3 suuret pahoittelut!!! Olen niin pahoillani!



Mirabel: kyllä pahoinvoinnin takia voi joutua saikulle ;) vaikka ei letkuille sairaalaan lähtiskään ;)



Mitä työssäkäymiseen raskaana tulee...niin itselläni pahoinvointi oli niin kamalaa, että en todella meinannut päästä edes lääkärille asti. Esikoisen kanssa makasin kolme kuukautta miltei kotona. Pakollisia menoja aina yritin...päätyen etsimään ensimmäistä paikkaa missä syödä jotain ja oksennellen pitkin katuja, metroaseman roskiksia, julkisissa vessoissa...huippauksen takia jouduin millon istahtamaan mihinkin... mutta kuitenkin välillä johonkin pääsin...töissä en olisi pystynyt olemaan.



Toisen kanssa oksensin sen 10-15 kertaa päivässä myös ja yritin olla hetken töissä. Aika turha kuitenkin sinne oli raahautua, kun yritin jotain koko ajan syödä ja ravasin oksentamaan. Toisaalta kakkosen kanssa huippasi niin paljon, että meinasin pyörtyä aina seistessä ja usein pimeni päässä ...joten toisen kanssa meni kolme kuukautta maaten kotona ja yrittäen selviytyä hengissä. En siis pystynyt hoitamaan edes esikoista. Äiti joka ei pysty liikkumaan tai taju meinaa lähteä on aika huono katsomaan reilu yksi vuotiaan perään :) Suihkussa käynti oli molemmilla kerroilla pahoinvoinnin aikaan sitä, että istuin suihkun lattialla sen pakollisen peseytymisen ja usein oksensin ...pakollisen pesun jälkeen jouduin makaamaan varmaan ainakin tunnin, että kykenin tekemään yhtään mitään.



Muuten molemmat raskaudet on noiden tasan kolmekuukautta kestäneiden pahoinvointejen jälkeen mennyt paremmin kuin hyvin. EI mitään ongelmia, töissä olisin ollut mielelläni vaikka samaan hetkeen asti, kun synnytykset ovat käynnistyneet. Liikuin, jumppasin yms. ihan synnytykseen asti ja olo oli mitä mainioin. Jotenkin tuntuu niin hassulta, että molemmissa raskauksissa kolme kuukautta painajaista ja loput yhtä rallattelua. Ei oikein olisi edes sanonut että olen raskaana, jos se massu ei olisi ollut pallo :)



Täällä aletaan odottelemaan menkkoja saapuvaksi tai sitten tosiaan jos hyvin käy, niin aletaan pitämään peukkuja psytyssä, ettei raskauspahoinvointi tällä kertaa saapuisi meille aivan ääripäänä!



Angelinako, yk1, 25/27-30

Vierailija

Voi ystävät, millaista bisnestä raskaustestien valmistajat tekevätkään. En edes kehtaa kertoa, montako kertaa olen testannut. Nyt kuitenkin kerron :-) ! Lauantaina testasin ekan kerran Clearbluella kp 26/28-29. Tuli haaleaakin haaleampi haamu, miehen mielestä ei mitään. Mielestäni oli kuitenkin selvästi ohjeen mukainen "jos näkyy haalea, olet raskaana". Paketin toinen testi maanantaiaamuna 28/28-29 tuloksena aivan yhtä haalea. Maanatai-iltapäivänä juoksin apteekkiin hakemaan toisen merkin, jolla testasin tyylipuhtaan negan. Tiistaina jälleen testi, tuloksena ei edes kontrolliviivaa. Eilen hipsin kesken työpäivän apteekkiin, ja testasin kolmannella merkillä selvän negan työpaikan vessassa 30/28-29. Tänä aamuna vihdoin ja viimein plussa, jonka mieskin erotti.



Pahoittelut nro3:lle keskenmenosta, Sennylle negasta ja 2poj@näidille mielestäni aika typerän oloisesta gynestä.

Kaikille teille toivotan parhaita plussatuulia, tapaamisiin odotuspuolella!



Nella, 4+1

Vierailija

Halauksia, nro.3, olen pahoillani!

Kun miehelläkin on ollut vauvakuume, kai se palaa. Todennäköisimmin hänet vaan pelottaa, mutta ajan kanssa se menee ohi. Anna hänelle vähän aikaa toipua. Joskus miehet ottavat keskenmenoja vielä rankemmin kuin naiset (naiset ehkä ovat enemmän tietoisia mahdollisuudesta ja realistisempia?), eivätkään sitä voi edes niin selvästi näyttä, ja kaiken tuen ja avunkin saa nainen itselleen.



Lainaus:

miten olette jakselleet raskauksien aikana töissä.Itse en ollut töissä kummankaan raskauden aikana, esikoisen raskauden alkupuoliskon olin koulussa. Kiinnostaisi kovasti kuulla, että miten sitä yleensäkin jaksaa pahoinvoinnin aikana tai viimeisinä työkuukausina. Millaista työtä teette? Itse teen asiakaspalvelutyötä ja oksentamaan välillä meno voisi olla aika hankalaa.



Bakteeri yk 4 kp 24/27-31




Hyvin ja huonosti. Olin melko huonovointinen ja aika pitkään (esikoisen kanssa 21 viikkoon, toisen aikana käytännössä synnytkyseen asti, mutta loppupuolella se oli vaan aamuisin). Muilta osin taas olin aika hyvänvointinen, siis henkisesti, enkä taipu yleensäkään esim. pyörtymään. Ai niin, supistlein myös, rappusia en voinut kävellä kerrostakaan, ja kun se työpaikkamme hissi on niin ällöttävän hidas! Sairaslomalla en ollut voinnin takia päivääkään, supistelun takia viimeiset päivät ennen äitiyslomaa muutaman päivän (ja keskonen sieltä tulikin, äitiysloman ekana päivänä) . Tavallaan jaksoin töissä ihan hyvin, tietostin sen, että raskaus ei ole sairaus, ja eihän voi pahan olon takia (eri juttu, jos nesteetkään eivät pysy sisällä, niin että joutuu tiputuksiin) istua vaan kotona viikkotolkulla. Kertaakaan en joutunut asiakan ollessa paikalla hyökkäämään pois, oikeastaan kun keskittyi täysin muuhun (eli asiakkaan ongelmiin) oli tavallaan helpompi, vaikka kuvottava olo vaani taustalla. Lomaviikolla esikoisen kanssa kotona oli esimerkiksi rankempaa, kun jäi aikaa ajatella itseään ja pahaa oloaan.

Eka raskaudessa tuntuivat suolakeksit auttavan, toisessa Mynthon, eli työnsin niitä välillä suuhun, kun kukaan ei nähnyt.



Minua vähän häiritsee, että jos onnistun tulemaan raskaaksi, sitten mun on pakko siitä kertoa töissä samantien, kun siellä on hommia, mitä sitten pitäisi välttä (säteilyvaaraa). Jotenkin yhtään en haluaisi mahdollisesta uutisesta heti mennä ulkopuolisille kertomaan! No, eihän missäänole sanottu, että tulisinkaan raskaaksi...

Vierailija

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille tasapuolisesti!



Onnea kovasti plussanneille ja tsemppiä piinaajille. =)



Meillä alkaa olla pupuiluaika käsillä. Tälle viikolle olettaisin oviksen johonkin väliin tulevan. Torstaina lähdetään kyllä reissuun, joten täytyy olla aktiivinen alkuviikosta, jospa simpat sitten odottelisivat iskuvalmiudessa, jos vaikka ovis olisikin vasta loppuviikosta.



No hiisi, nyt pitää mennä laittamaan pikkumies nukkumaan. Hermostuu vallan tuossa lattialla. Kirjoittelen paremmin joku toinen kerta.



Marju, yk 3, kp 10/26-29

Vierailija

Täällä on tosi hölmö olo. Testasin aamulla sillä toisella Clearbluella, ja samanlainen haalea viiva tuli kuin viimeksi. Minusta aivan selvä, miehen mielestä lähes olematon. Ostin sitten iltapäivällä apteekista tuplapaketin (hullua puuhaa) Predictorin, eikä näkynyt niin mittä kun testasin. Muistan kyllä että kun yritimme toista lasta testasin Predictorilla kolmesti, ennen kuin viiva pamahti näyviin. Ja se oli vasta pari päivää kuukautisten odotetun alkamispäivän jälkeen.



Itse sanoisin, että raskaana ollaan, mutta tuo miehenryökäle saa minutkin epäilemään silmiäni.



Nella, yk 6 tai 7, kp 28/28-29

Vierailija

täällä ollaan vielä raskaana, vaikka en ole sitä ihan sisäistänyt kunnolla.

Luin kaikki mahdolliset riskiprosentit iän ja viikkojen mukaan, niin ihmeeltä tuntuis jos tämä tästä jatkuis...eli olen aika pessimistisen odottavaisella kannalla. Jos vkolla 10 raskausoireet jatkuvat, vasta sitten alan uskomaan kunnolla syyskuun vauvaan.



Kyllä mullekin tuli mieleen, että Goikinin epäilyt olis jotain muuta...toivotaan nyt ainakin!



Toivottavasti mannaryyni...toivottavasti nyt olis tärpännyt :) :)



Mitäs nella? Oletko testannut vielä? Laskettuaika osuis tosiaan samaan.



Mimosankukka: kyllä mä aika tarkkaan "tiesin" tutuista oireista, että raskaana ollaan, mutta on se vaan niin ihana tunne tehdä testi ja näyttää juur ukko-kullalle dokumenttia, eihän se muuten olis mua uskonut.

Ihailtavan coolia-menoa...



Ikävää senny, että täti tuli käymään. :(



2pojanäiti: hyvä se oli käydä varmasti ultrassa, sait varmasti kuitenkin mielenrauhaa, ettei mitään esteitä löytynyt sieltä. Kuulin just äidiltäni, miten hältä leikattiin kohtu nelikymppisenä myoomien vuoksi.



Emu76: olen itsekin käynyt jenkeissä saunassa ja meillä oli hulvattoman hauskaa, kun siellä oli suomalainen kiuas ja teksti, jossa luki: ehdottomasti kielletty veden heittäminen kiukaalle. Heh kyllä meillä oli hauskaa ja sitten vähän heitettiin löylyä...



Haleja harakkahutulle, kun teillä on ollut niin kivikkoinen tie ja tietysti kaikille muille. (anteeksi, etten nyt muista kaikkien nimimerkkejä).



pp (4+1) lähtee vähän kuntoilemaan...

Vierailija

Ja hyvä niin! Ihanaa, ettei täällä enää niin kovin paljon tuttuja ole, yritykset on tuottanut tulosta. Hirmuisesti onnea kaikille! Täällä ei ole tullut tulosta ja olenkin ottanut vähän etäisyyttä näihin vauvajuttuihin jo parin kierron ajan. Lukemassa olen kuitenkin käynyt, en ole malttanut poissa pysyä :)



Täällä ei ihmeitä siis vauvan yrityksessä. Vähän on tuntunut, että kuume on laskusuunnassa. Kai sitä jossain vaiheessa alkaa tajuta, että jotain mitä ei kuitenkaan saa, ei kannata 24/7 ajatella. Pitää yrittää löytää muutakin mietittävää. Vauva on silti enemmän kuin tervetullut ja kateuden piikin olen huomannut ystäväni raskauduttua. Olen supersuper onnellinen hänen puolestaan, mutta olisihan se ollut mukava kasvatella pallomahoja samaan aikaan. Toisaalta meillä on jo kaksi nappulaa, hyvä saldo sekin. Pariin kiertoon en ole ovista tikutellut, mutta ensi kierrossa ehkä taas. Mutta kuitenkin sellaisella realistisemmalla tatsilla.



Toivottavasti ne plussat tikkuun vielä ilmestyy meille kaikille.



MammaMia kp 25/27-33, yk 7

Vierailija

Pahoitteluni, Nella!

Siis montako päivää olivat menkat myöhässä? Jos "ei juurikaan", sitten voi olla, ettei tarvi edes käydä näyttämässä, jun vuoto vaan itse rauhoittuu. Jos kuitenkin enemmän kuin 2-3 pvä myöhässä, sitten kannattaisi tarkistaa, ja tarvittaessa esim. supistavilla lääkkeillä vähän edesauttaa ja vuotoa tyrehtää. Monesti se hyvin alkuvaiheessa hyvin runsas vuoto tyhjentää kyllä itse aivan täysin sen kohdun. Jos verta tulee nyt usemman tunnin ajan niin, että vaihdat noin joka puolen tunnin välein ison siteen tai rupea huimamaan/pyöryttäämään, pitäisi mennä ihan päivystykseen. Jos vuoto vaan vähän runsaampi, sitten riittää, kun käyt vaikka viikon sisällä jossain, jossa emättimen kautta UÄ mahdollisuus. No ja tosiaan jos rauhoittuu ja loppu, ei välttämättä tarvi edes mennä.

Vierailija

Onnea plussasta Toukoaarre!!!



Tervetuloa uudet L0tta ja kolmosmuru!!



Goikin: Niin, oireiden kanssa pääsee sekoilemaan kyllä ihan kunnolla... toisille selvä raskausoire ei toiselle merkkaa mitään ja toisinpäin. Koeta ottaa stressaamatta loppukierto, helpommin sanottu kun tehty... Kumpa nuo oireesi nyt tarkoittaisivatkin plussaa :) Mullahan rinnat muuttuivat omituisiksi ja paisuivat jo kp19 eli muutama päivä olettamani oviksen jälkeen.



Harakkahuttu: Toihan kuulostaa hyvältä ettei tuhru ole muuttanut vielä muotoaan! Toivotaan nyt että kaikki tiputtelut/tuhruttelut loppuisivat kokonaan ja tämä olisi "sitä" :D



Bakteeri: Pidän ihan hurrrjasti sulle peukkuja että odotuspuoli odottaisi sinua parin päivän päästä!! bd bd



Nella: Onpa kyllä ollut rumbaa sulla noiden testien kanssa, mutta onneksi lopputulos on noin ihana :))))



Kolmosmuru: Tunnustan minäkin miettineeni samoja asioita kun sinä eli kuinka helppoa elämä onkaan nykyään kahden ison kanssa.. mutta kyllä se vauvan kaipuu voittaa vertailun kuten sullakin :)



Marju73: Toivotaan että peitonheiluttelut tuottavat tulosta ;)



Sennylle tsemppiä tuohon kierron ikävimpään vaiheeseen... katse kohti ovista, se on jo ihan nurkan takana ;)



Angelinako: Kuulostipa ikäville nuo raskausoireesi aikaisemmissa raskauksissasi :( Toivottavasti sitten tämän kolmosen kanssa pääset helpommalla. Peukut on pystyssä ettei tätskä löytäisi teille bd bd bd



Minä en sitten malttanut odottaa lauantaihin vaikka niin vannotin.. ajattelin edes koettaa, että mitä näyttää nyt näillä kp29 päivillä joten ajelin suoraan töistä päiväkodin kautta apteekkiin (ja kehitin mukuloille tekosyyn, miksi äidin pitää käydä "lääkeostoksilla"..). Kotiin päästyäni suoraan vessaan ja kahden minuutin kuluttua Clearbluehun piirtyi hento mutta ihan selvä pystyviivakin vaakaviivan kaveriksi, eli se on PLUSSA!!

Laskin jo alustavasti tuolla odotus-laskurilla ja kuukautisten mukaan LA olisi 24.9.2009, heh ihan saman sumppuun siis Pikkupippurin ja Nellan kanssa :))))))

Mutta vielä en kovasti tuulettele, onhan tämä niin riskialtista aikaa tämä alku... samaten päässä pyörii yksi ja sama kysymys; mitä jos taas tulee kaksoset? No näitä ehtii miettiä, nyt päivä kerrallaan eteenpäin ja toivotaan että tämä kestää.



t. varovaisesti onnellinen Manna rv4+0

Vierailija

väsyttää...

Lueskelin pinoa,mutta pahoittelen laiskuuttani kun en jaksa jokaiselle erikseen kirjoitella.

Ihanaa, kun on tullut plussiakin pinoon!

Zemppiä pupuiluihin!

Pitkää pinnaa piinailijoille.



Mä en ole vieläkän testannut ja olo on aika varma että olen raskaana. Jotenkin nyt tuntuu ettei ole edes oleellista testa, kun tietää sisimmässään kuinka asiat on.

Ehkä mä tällä viikolla varmuuden vuoksi ja voi sitten miehelle näyttää ne kaksi viivaa.



Kp 40/28-32 tai rv 5+4 (? meniköhän oikein..)

Vierailija

Ensinnäkin suuret pahoittelut Nro3:lle keskenmenosta. Se on tosi kurja juttu, tiedän, mutta onneksi ei raskautesi ollut pitemmällä. Parempaa onnea ensi kerralla.



Sennylle myös osanotto, eiköhän täältä kohta perästä tulla uudelle kierrolle...



Ja onnitteluja myös plussanneille, Pikkupippurille ja NellaN:lle ainakin! Kamalan vaikea muistaa kaikkien tilannetta, kun kirjoittaessa näkyy vaan viimeisin viesti.



Itsellä on tänään ollu tunne että olis tulossa virtsatietulehdus... :-( Ollu siis jo aamusta lähtien hyvin pieni tunne, ei ole mennyt pahemmaksi. Toivottavasti ei tartte huomenaamulla rynnistää labraan.



eewokki yk 9, kp 24/32-33 (tää kierto voi jäädä jopa lyhyemmäksi)

Vierailija

Hei vaan!

Vasta tänne i3.kuumeilijoihin lmoittauduin mukaan, mutta nyt uskaltaudun varovasti siirtymään odotuspuolelle. Toissapäivänä testasin plussan, jota en meinaa vielä käsittää todeksi. Vaikka kyllä oireitakin on; hajut öklöttää, palelee ja mahaa nipistelee vähän väliä. Pahoinvointia odotellessa...



Oikein kovasti plussaonnea teille kaikille.

Toukoaarre rv ehkä 5+5 (kuukautisista 6+5)

Vierailija

Pikkupippuri: Jos olen raskaana, niin meille taitaa tulla aivan sama laskettu aika. Toivotaan, että saadaan myös Senny mukaan joukkoon. Olisi käsittääkseni myös ihan samat päivät. Ja ehkä muitakin syyskuisia on vielä täällä piinailemassa. Peukut pystyyn!



Senny: ihailen sun viileää suhtautumista testaamiseen. Mulla menkkojen pitäisi alkaa vasta tänään tai huomenna, ja olen ehtinyt testaamaan jo kolmesti. Kun pitäisi päästä näyttämään miehelle se varma plussa!



Mullakin menee varmasti yli ajan (jos siis tärppäisi). Eka poitsu meni viikon yli. Toinen käynnistettiin ekan ison koon takia, eikä olisi varmaan ollut vielä pitkään aikaan tulossa. Jos kolmas saadaan aikaan, sitä ei käynnistetä, ei ollut nimittäin kivaa. Olkoon vaikka yli viisi kiloa!



Tsemppiä kaikille!



Nella

Vierailija

Voimia sinulle nro3. Muistan paremmin kuin hyvin tuon oman km viime kesältä, ja kaikki ne tunteet jotka siinä pyörii. Ja mielessä asia pyörii vieläkin, ehkä siksi kun uusi raskaus ei ole alkanut.

Meillä myös mies empi että vieläkö yritetään km jälkeen. Sille otti tosi koville katsoa mun itkemistäni, ja surua. Ei haluaisi semmoista uudelleen. Ihmetteli että on naiset vaan aika sitkeitä, kun aina jaksavat toivoa parasta.



Mimosankukka-paljon onnea. Kyllä sä olet aika hurja kun et ole testannut ollenkaan. Ehkä se äidinvaisto on paras testi : ))



Wilukissa- Me ollan tosiaan yritetty jo jonkun aikaan. Tosin mennään TJOT linjalla. Kumminkin niin, että on yritetty rakastella edes noin oviksen aikaan. Myös esikoista yritettiin 1½ vuotta, joten tää on tuttua, kuopus sai aikansa ekasta yrityksestä. Miehellä joskus todettu huonot siemenet, mutta onhan se saanut mut jo kolme kertaa raskaaksi, joten miksei vielä neljännenkin kerran.



Positiivista on, että verinen vuoto ei ole vielä alkanut. Mutta jos on 20 vuoden ajan aina vuoto alkanut parin päivän päästä tuhrusta, en oikein jaksa uskoa että nyt olisi poikkeus.



Harakkahuttu 29/28 ( joskus kierto voi olla 30-31)

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat